Ruotsin raviurheilu syysmyrskyn kourissa - lisää havaintoja hermokatkaistuista
Juuri kun ei olla oikein vielä edes toivuttu Propulsionin eurooppalaisen uran mitätöimisestä, länsinaapurin ravitoimittaja Henrik Ingvarsson kertoo podcastissaan, että on saanut vihiä muista hermokatkaistuista ravureista Ruotsin kilparadoilla.
Case Propulsion - raviurheilun historian kaikkien aikojen skandaali jälkimaininkeineen? Tässä ori Vermossa valmentajansa Daniel Redénin kanssa verryttelemässä ennen 2017 Finlandia-ajoa, jossa se sijoittui kakkoseksi ainakin tämän hetken tulosten mukaan. Kuva: Anu LeppänenIngvarsson kertoo podcastissaan "Trott o Sport", että on saanut tietoa ainakin kahdesta muusta hermokatkaistuna Ruotsista kilpailleesta tapauksesta Propulsionin lisäksi. Ingvarsson toteaa podcastissaan, että olisi naiivia kuvitella, että Propulsion olisi ainoa. Kun Proppenkin on läpäissyt Ruotsin keskusjärjestön seulan, tapauksia voi olla paljonkin lisää vuosien varrelta. Ingvarssonilla on kertomansa mukaan siis tietoa kahdesta muusta, mutta hän pitäytyy lähdesuojaan vedoten julkistamasta hevosten nimiä.
Skandaali Ruotsin raviurheilun ja sen keskusjärjestön ST:n ympärillä siis syvenee syvenemistään. Viime torstain tiedotustilaisuudessa ST:n toimitusjohtaja Maria Croon kertoi, ettei viime aikojen case Propulsionin aiheuttamissa lisätutkimuksissa ole löytynyt viime vuosilta mitään muita sääntöjenvastaisuuksia.
Nyt Croon kertoo Travronden-lehdelle, että hekin ovat saaneet vihjeitä uusista tapauksista, ja tutkivat asiaa. ST:n ja sen johdon uskottavuus alkaa olla vähissä, jos Ingvarssonin tiedot pitävät paikkansa. Media ja sen seuraajat janonnevat nyt lisää tietoa rikkeistä kilpailuoikeuksien ympärillä. Lähipäivät lupaavat melkoista syysmyrskyä ST:n ympärille.
Suomessa (ja muissa Euroopan ravimaissa, joissa Propulsion on kilpaillut), ei olla ehditty vielä reagoida siihen, miten toimia Proppenin urheilutulosten kanssa kussakin maassa. Propulsionhan kilpaili Vermossa useita kertoja ja voitti isoja palkintoja. Säännöt sanovat suurin piirtein, että hevosella on kilpailuoikeus muissa maissa, jos hevosen rekisterimaa (tässä tapauksessa Ruotsi) informoi kaiken olevan kunnossa.
Nyt jäädään jännittämään, paitsi sitä kuinka Propulsionin tulosten ja hevosten sen takana tuloslistoilla Suomessa käy, myös sitä, säteileekö Ruotsin hermokatkaisugate lisää Suomen viime vuosien ravikilpailujen tuloksiin muiden hevosten kautta? Tai löytyykö jopa vastaavia hevosia Suomen kilparadoilta, jotka on ensin tuotu Ruotsiin lähinnä USA:sta ja sen jälkeen maahantuotu tänne? Ja tietenkin myös sitä, voisiko vastaavanlainen tapaus olla läpäissyt Suomenkin keskusjärjestön seulan.
Lue myös taustat:
Case Propulsion käännekohdassa: urheilutulokset lainvastaisia - ratkaisut vastuulautakunnalle
Propulsionin päätös venyy luvatusta elokuun lopusta - mistä on kyse?
Uutiseen on päivitetty linkit 3.11. 2020
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

