Jonesy starttaa Yonkersin MM-lähtöön radalta kolme
Suomen Yonkersin MM-lähdön edustajien Jonesyn ja Tuomas Korvenojan osakkeet ovat nousussa lauantain kisaan, kun Jonesy sai radan kolme.
Yonkersin puolen mailin eli 804,5 metrin radalla lähtöpaikat korostuvat, kuten esimerkiksi viime vuonna nähtiin. Norjan Papagayo E. voitti toisesta sisältä loppusuoran open strtechiä pitkin. Korvenojan toiveet toteutuivat, kun valjakko sai lähes parhaan mahdollisen lähtönumeron kolme.
"Täytyy ladata lähtöön ja pyrkiä mahdollisimman pian sisäradalle, se ratkaisee Yonkersissa", Korvenoja arvioi.
"Jonesy osaa kyllä lähteä lujaa, ja nyt on taas paikka ladata tosissaan."
Tänä vuonna 13 startissaan 12 voittoa ottanut Ron Burken valmentama Hannelore Hanover lienee ykkösradaltaan suosikki. Myös Åke Svanstedtin Resolve on vahva voittajakandidaatti numerolla kaksi. Kanadan Flanagan Memory voitti Kentucky Futurity-päivän vanhempien kilpahevosten lähdön hyvällä tyylillä, ja on neloseltaan myös kova, joskin starttien väliä tulee vain kuusi päivää ja yli 1 000 kilometrin kuljetus siinä välissä.
Yonker Internationalin eli ravureiden MM-lähdön lähtölista ohjastajineen ja maineen, ykköspalkinto 500 000 dollaria:
1 Hannelore Hanover/Yannick Gingras (USA)
2 Resolve/Åke Svanstedt (USA)
3 Jonesy/Tuomas Korvenoja (suomi)
4 Flangan Memory/Brian Sears
5 Oasis Bi/Eriks Adielsson (Italia)
6 Obrigado/Mark Macdonald (USA)
7 B.B.S. Sugarlight/Peter Untersteiner (Norja)
8 On Track Piraten/Örjan Kihlström (Ruotsi)
9 Tano Bork/John Campbell (Tanska)
10 Explosive De Vie/Kevin Oscarsson (Ruotsi)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

