Bergh vahvoilla Bergsåkerissa
Pasi Tikkala ja Mika Forss ovat hyvissä rooleissa tänään Solvallassa: molemmilla on kaksi hevosta raveissa. Tikkallalla on 75-finaaleissa valmennettavansa Mountain Cleaver ja Bouncing Hill, Forssilla ajettavanaan raveissa taas Hermes Boko ja Mountain Cleaver. Kuva: Anu LeppänenYhteenveto: Ruotsin ravien viikon pääpeli ratkaistaan tällä kertaa pohjoisessa Ruotsissa, Bergsåkerin radalla. Robert Berghin tallista starttaa kohdelähdöissä peräti neljä suosikkia, joista läpivarmaksi kelpaa avauskohteen Aileron. Myös tallin muilla hevosilla on mahdollisuudet voittoihin, mutta isomman potin toivossa niitä varmistellaan. Ideavarmaksi nousee viimeisen lähdön Beppe Am, joka on noussut kanuunakuntoon ja osallistuu takarivistäkin voittomatsiin.
V75-1: 7 Aileron on lähdön todennäköisin keulahevonen ja myös todennäköisin voittaja. Robert Berghin suojatti hävisi viimeksi keulasta M.T. King of Cashille eikä ehkä ollut niin hyvä kuin se on ollut, mutta nyt lähtö on tuota kyseistä paljon helpompi. Ilman epäonnistumista esimerkiksi laukan muodossa on Aileronin tappiota vaikea kuvitella vaikkei se keulapaikkaa saisikaan.
1 VästerboBlackMoney pääsee matkaan huippuasemista ja on lähdön kakkoshevonen. Se saanee pidettyä vähintään suosikin selän kiihdytyksessä ja olisi siitä tiukasti kiinni ainakin kaksarisijassa. Jos Ulf Ohlsson ajaa suosikkia vastaan keulasta, on sen voittoa vaikea kuvitella, silloin saumat avautuisivat 11 Just Wait And Seelle. Se voitti viimeksi Uumajassa V75-lähdön ja on kovassa kunnossa. Vahvana tunnettu hevonen olisi kova luu mikäli suosikkikaksikolle tulee kinaa liiaksi.
3 Forecast kokee nyt heikennyksen kuskinvaihdon muodossa kun Örjan Kihlström vaihtuu Kenneth Haugstadiin, mutta hevonen on kovassa kunnossa. Se saanee hyvän juoksun kärjen tuntumassa ja kolkuttelee ainakin totosijoja.
Ranking: A:7 B:1,11,3 C:8,6,5,4,9,10,2,12
V75-2: Tammojen tasoitusajo ja taas pelisuosikki Robert Berghin tallista. 13 Angel Rain on hyvä hevonen luokaltaan mutta noussee tässä liian paljon pelatuksi. Se on voltista epävarma ja osaa kuumentua myös täydellisesti sen päivän sattuessa. Viimeksi Bergsåkerissa hevonen ei myöskään ollut niin loistelias vaikka voittikin, kuten se oli esimerkiksi Mantorpissa kaksi starttia sitten kun se voitti pahan laukan jälkeen. Ohipeli Angel Rain ei ole ja prosentit varmasti myös korjaantuvat "oikeaan" suuntaan ennen pelin sulkeutumista.
6 Fetiche Boko päässee nyt keulaan ja voi hallita siitä loppuun asti. Se kiri viimeksi Uumajassa ihan mukavasti viimeiset 500 metriä 14,4-aikaan kun se sai vapaata.
Se ei ole luokaltaan takamatkalaisten kanssa samalla viivalla, mutta voi hyvänä päivänään silti voittaa tälläisen lähdön, varsinkin jos suosikki epäonnistuu.
9 Ladyofthelake otti viimeksi kauan ilmassa roikkuneen voiton kun se kiri maaliviivalla ohi Sembs Rebiristä. Viimeiset 600 metriä taittuivat aikaan 12,2, joten kunto on kohdillaan. Jos se saisi apuja matkalla vetävien selkien muodossa, olisi se todella vaarallinen loppukirissä.
14 Takeaway ei ole ollut niin hyvä viimeisiin mitä siltä on odotettu. Se pääsee nyt juoksuradalta hyvin liikkeelle ja ottaa etua ainakin suosikkiin nähden heti lähtiessä.
15 Evasion Boko hävisi viimeksi vain Digital Archivelle, joka on kierroksen suursuosikki, tosin selvällä marginaalilla. Jokatapauksessa Kajsa Frickin suojatti on olemattomalla peliosuudellaan tässä mielenkiintoinen rasti. 11 Elles W. Linnea esitti viimeksi hyvän kirin Rommessa joka kantoi voittoon. Juoksun natsatessa mahdollinen.
Myös 10 Swiss Account voisi olla tuloillaan kun se on saanut nyt kaksi starttia alleen tauon jälkeen. 2 Leia Skywalker, 4 In Photo sekä 3 La Chaussette huomioidaan suuremmassa systeemissä.
Ranking: A:13,6,9 B:14,15,11,10 C:2,4,3,7,5,1,8
V75-3: Kultadivisioona ja jälleen suosikki tulee Berghin tallista. 12-vuotias sotaratsu 5 Nahar hakee paluuta voittokantaan. Viimeksi tuli laukka mutta sitä ennen se teki vahvat esitykset On Track Piratenin sekä Spring Eromin voittamissa lähdöissä. Nyt niiden tasoisia vastustajia ei ole vastassa mutta silti Nahar ei maistu varmaksi asti.
2 Västerbo Loveboat palasi itse viimeksi voittajaksi voittaen Eskilstunassa helpon lähdön keulasta. Luokkaruunalla ajettaneen tässä keulasta suosikkia vastaan josta se voisi jopa voittaa mikäli suorittaa tasollaan. Senkin seikan vuoksi että suosikki joutunee ajamaan toista rataa ilman vetoapua, maistuu lähdössä vielä pari muutakin.
Eniten suosikkien nahistelusta hyötyisi vahva 7 Narold Vox. Enemmän pitkillä matkoille keskittynyt Ulf Erikssonin ajokki tulee aina rehdisti perille, ja on tällä hetkellä hienossa vireessä. Viimeksi se voitti keulasta niukasti mutta varmasti pitäen Udo's Oilerin takanaan. Sitä ennen Uumajan V75-lähdössä se voitti hienon kirin päätteeksi.
3 Partout Simoni sekä 10 Labero Broline ovat lähdön "joskus ja jouluna" -osastoa, mutta silti peliosuuttaan todennäköisempiä voittajia ja napataan ison potin toivossa mukaan suureen systeemiin. Partout Simoni on tehnyt viimeisiin ihan mukiinmenevät esitykset ja kilpailee tauluaan paremmassa kunnossa. Se myös osaa lähteä ihan lujaa ja saattaa saada hyvinkin mukavat asemat. Labero Broline lopetti viimeksi pitkällä matkalla hiljaisen matkavauhdin päätteeksi toisesta ulkoa viimeiset 500 metriä peräti 09,6-vauhtia ja näytti jäätävän hyvältä. Tässä juoksusta tulee väkisin hankalampi ja vastus kovenee tuntuvasti, mutta rautaisessa kunnossa olevaa oria ei tee mieli jättää millään lapulta pois.
Ranking: A:5,2,7 B:3,10 C:6,8,1,9,11,12
V75-4: 3 Ulsrud Troll kokee nyt niin väkevän kuskinvaihdoksen kun Henrik Kulblik vaihtuu Torbjörn Janssoniin että se nousee Ravinetin ideasuosikiksi neljännessä kohteessa.
Se myös pääsee makoisista asemista matkaan ja päässee hakemaan keulapaikan, josta varsinkin se olisi vahvoilla voittamaan lähdön. Viikko sitten Färjestadissa se ui yllättäjänä toiseksi Gärdsjö Aragornin jälkeen hyvällä tyylillä.
13 Storm Odd olisi viimeksi voinut voittaa nytkin pelisuosikkina starttaavan 15 Myr Faksenin, mikäli ei olisi laukannut. Nyt ensinmainittu saanee rutkasti etua kiihdytyksessä, ja suosikille voi tulla tukalat oltavat. Myr Faksen suorittaa järkyttävän hyvällä prosentilla, joskin useat voitoista ovat helpohkoista lähdöistä.
Silti Suomessakin viime vuonna vieraillut 8-vuotias ori on huomioitava tässäkin porukassa, vaikka se joutuu jälleen haalarihommiin.
Lähdössä on useita voitontavoittelijoita näiden lisäksi mutta mainitaan vielä nappipaikalta matkaan lähtevä 1 Art Nökkve joka sai viimeksi startin kroppaansa kolmen kuukauden tauon jälkeen ja parantanee.
Ranking: A:3,13 B:15,1,4,6,9,10 C:14,2,5,8,7,11,12
V75-5: 4 Showman Brodde starttaa Klass II:n karsinnan suosikkina ja kuuluukin olla niukka suosikki. Se päässee hakemaan keulat ja on siitä vaikeasti lyötävä, mikäli pääsee rauhoittamaan matkavauhdin maltilliseksi. Svante Båthin suojatti on aloittanut uransa väkevästi, joskaan ei ole kohdannut mitään kovia hevosia vielä. Nyt sen luokka ja kunto lyödään kunnolla puntariin.
9 A Sleepwalker on lähdön idearasti sekä nosto pelikohteeksi. Se teki viimeksi järisyttävän esityksen kahden kuukauden tauolta kun se tuli viimeisen lenkin 13-kyytiä ehtien neljänneksi. Nyt se saa mukavat iskuasemat parijonosta ja suosikki voi olla helisemässä loppusuoralla mikäli Kaj Widellin ajokilla juoksu onnistuu.
2 Lövdala Principito sijoittui viimeksi toiseksi Rommen V75-lähdössä ja on huippupaikalta pakkorasti. 3 Avec Wine saanee haettua ensimmäiset keulat ja kyttäilee suosikin takaa tiloja loppusuoralla. 11 Frantic on juossut tätä kovemmissa lähdöissä ja on myös juoksun onnistuessa vaarallinen. Lähes pelaamaton 12 Vic de Luxe huomioidaan myös joka lapulla. Mika Haapakankaan valmennettava kilpailee hienossa iskussa ja on nyt hämmästyttävän unohdettu. Toki sekin tarvii rutkasti tuuria juoksunkulun suhteen muttei ole niin käydessä ollenkaan ulkona voittotaistosta.
Ranking: A:9,4 B:2,3,11,12 C:1,7,6,10
V75-6: Pronssidivisoonassa palataan taas Robert Berghin valmentamaan suosikkiin. 7 Digital Archive on järisyttävän hyvässä kunnossa ja voi voittaa tämän lähdön oikeastaan miltä paikalta tahansa. Keskipitkällä matkalla huippukuntoiselle Digital Archivelle tosin varmasti annetaan keula, ja lähtö olisi silloin melkolailla ajettu voiton suhteen. Viimeksi se juoksi muut maanrakoon tätä selvästi helpommassa lähdössä. Se on myös varmistunut raviltaan viime startteihin, eikä kovassakaan vauhdissa laukkapeikko ole ollut millään lailla läsnä. Pienemmän systeemin toinen varma.
Yksi täsmärasti otetaan mukaan isompaan systeemiin ja se on niinikään huippukuntoinen 5 Queer Fish, joka tuntuu olevan taas siinä iskussa kuin se oli viime vuonna parhaimmillaan. Viimeksi Rommessa se oli todella hyvä kun se taisteli kuolemanpaikalla ja hävisi vain takaa tulleille helpomman juoksun saaneille Cut Him Some Slackille sekä Snytingille. Tämä pitempi matka suosii myös väkivahvaa hevosta ja mikäli suosikki ei pääse liian helpolla, lyö Kaj Widellin ohjastama Queer Fish kapuloita senkin rattaisiin.
Rommessa lähtölaukan muodossa epäonnistunut 10 GlobalSatisfaction olisi seuraava merkki, mikäli suosikkikaksikkoa lähtisi varmistelemaan. Se on varmasti edelleen hyvässä kunnossa, mutta lähtöpaikka syö isoimmat menestyshaaveet. 1 Mountain Cleaveria voi ajatella hajotusten C-merkiksi, vaikka lähtöpaikka on hitaalle lähtijälle yönmusta. Lopussa tilaa saadessaan Mika Forssin ajokki varmasti ohittaa monta hevosta.
Ranking: A:7 B:5,10 C:1,12,4,3,2,6,11,9,8
V75-7: Viimeissä kohteessa starttaa Ravinetin vihjerivien toinen läpivarma. 11 Beppe Am nostetaan kakkossuosikkina ideavarmaksi. Roger Walmannin treenaama 6-vuotias ruuna on noussut kuin varkain aivan järkyttävän kovaan iskuun. Ennen viimeistä voittoaan se hävisi kaksi kertaa putkeen Fossens Bonukselle, ensin Färjestadin maililla ja sitten Solvallan finaalikierroksella. Viimeksi oli sitten jo voiton vuoro, ja millä tyylillä se tulikaan. Ruuna kiri toisesta parista ulkoa viimeiset 800 metriä 09,5(!)-vauhtia ja vaikutti siltä kuin se olisi tullut pintakaasulla. Toki varaa nyt ei varmasti ihan mahdottomia ollut mutta kuitenkin. Jos juoksu ei mene katastrofaalisesti pieleen, nähtäneen Beppe Am taas voittajaringissä.
4 Zenit Brick on pelisuosikki ja toki syystä. Oikeastaan juuri Zenit Brickin juoksunkulku ratkaisee pitkälti ideavarmamme kohtalon. Mikäli Jorma Kontio pääsee ajokillaan vaivatta keulaan, on se siitä toki vahvoilla. Kuitenkin 3 Officer C.D. lähtee kovempaa ja saanee ensimmäiset keulat, ja sen rattailla on mies joka tykkää ajaa aktiivisesti, varsinkin jos aiemmissa lähdöissä on tullut onnistumisia. Näin Zenit Brick joutuisi taivaltamaan toista rataa joka luonnollisesti auttaisi ideavarmaamme.
9 Raz Mackenzie on myös hyvässä kunnossa ja todennäköisiä totohevosia. Se saa hyvät asemat nopeiden lähtijöiden takaa ja tällä kertaa se saattaa viime kerroista poiketen saada jonkun verran myös "ilmaiseksi". "Skrelli"-voittaja voisi olla viimeksi suursuosikkina täysin pakettiin jäänyt 6 Catch the Cash.
Ranking: A:11 B:4,9,6,3 C:1,10,2,5,7,8,12
VIHJESYSTEEMIT:
Pieni Systeemi:
7 Aileron
6,9,10,11,13,14,15
2,5,7
1,3,13,15
2,3,4,9,11,12
7 Digital Archive
11 Beppe Am
25,2 euroa
Suuri Systeemi:
7 Aileron
2,3,4,6,9,10,11,13,14,15
2,3,5,7,10
1,3,4,6,9,10,13,15
2,3,4,9,11,12
5,7
11 Beppe Am
240 euroa
PELIKOHTEET:
L8 / 3 Ulsrud Troll **
30% 13 Storm Odd, 15 Myr Faksen
20% 1 Art Nökkve
10% 4 Hallsta Vinnex, 6 Moeses
L9 / 9 A Sleepwalker ***
40% 4 Showman Brodde
20% 2 Lövdala Principito, 3 Avec Wine
10% 11 Frantic, 12 Vic de Luxe
L11 / 11 Beppe Am ***
70% 4 Zenit Brick
20% 9 Raz Mackenzie
10% 6 Catch the Cash
PÄIVÄN DUO L10&L11 ***
7-11 75%
5-11 25%
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

