Yliö: Hevostietoa voi jakaa monin tavoin – myös kotimainen kaunokirjallisuus voisi toimia sen välittäjänä

Hevosen kanssa luonnossa. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen

Suomessa on kirjoitettu niukasti hevosaiheista kaunokirjallisuutta, kun taas käännöskirjallisuutta on enemmän. Vieraskielisen kirjallisuuden käännösvaiheessa mukaan pujahtaa kuitenkin helposti hevosiin, ratsastukseen tai yleensäkin terminologiaan liittyviä asiavirheitä. Ne ärsyttävät varmasti muitakin lukevia hevosihmisiä kuin itseäni.

Käsittelin kirjoittamisen tutkimuksen maisterintutkielmassani (2021) kysymystä siitä, millainen on uskottava hevoshahmo romaanissa. Tarkastelin, kuinka hevosia voi kuvata romaanikäsikirjoituksessa niitä koskevaan tutkimustietoon perustuen, ja kuinka niistä voisi rakentaa samalla uskottavia kirjallisia hahmoja.

Hevoshahmoista kirjoittamisen lisäksi käsittelin tutkielmassani myös hevosia lajina ja yksilöinä sekä ihmisen kumppaneina. Tätä työtä olen jatkanut ensi vuonna valmistuvassa väitöskirjatutkimuksessani, jonka työotsikko on Ratsu ja ratsastaja – hevonen, vuorovaikutus ja kokemuksen esseet. Tutkimukseni etenemistä voi seurata kotisivuiltani, katrikomi.fi.

Väitöskirjatyössäni havainnoin hevosen ja ihmisen välistä vuorovaikutusta ja kirjoitan autofiktiivisiksi kutsuttuja tekstejä faktaa ja fiktiota sekoittaen. Näin yritän yhdistää omassa kirjoittamisessani tietoa todellisista hevosista niitä koskevaan kaunokirjalliseen ilmaisuun.

Hevostietoahan voidaan jakaa monin tavoin. Usein sitä opitaan hiljaisena, kokemusperäisenä tietona hevosalan ammattilaisilta ja pitkään hevosten kanssa toimineilta.

Nykyään tarvitaan toisenlaisiakin tapoja levittää tietoa.

Hyvä esimerkki tarinallisesta tietokirjasta on eläinten käyttäytymistieteen tohtorin Helena Telkänrannan kirjoittama, vuonna 2023 julkaistu teos Hevosen mieli: tiedettä sarjakuvana. Pirjetta Räty ja A. H. Repo puolestaan jakavat tietoa hevosista osana viihderomaaniaan Halkaistu ydin, julkaistu vuonna 2025.

Kaunokirjallisuuden tai tarinallisen tietokirjan lukija voi tietysti aina päättää, haluaako oppia lisää hevosista ja niiden käyttäytymisestä. Uskon itse, että lukiessamme opimme huomaamattammekin aina jotain.

Uskottavan ja tunnevaikutuksia herättävän hevoshahmon rakentamisessa kirjallisuudessa voi ja pitää mielestäni hyödyntää lähes kaikkia henkilöhahmon karakterisoinnissa apuna käytettäviä keinoja. Kirjallisuuden lajiin toki soveltaen.

Kaunokirjallisuuden avulla tietoa hevosista välittyisi laajemmallekin joukolle.

Kirjoissa henkilöhahmojen tulkinnat hevosten käyttäytymisestä ovat usein jossain kohdin toiveajattelua tai heijastumaa ihmisten omista tuntemuksista, vaikkapa pelosta. Hevosia voidaan kuvata kirjallisuudessa kuitenkin myös realistisesti, niiden omaa tulokulmaa arvostaen.

Tiedämme jo paljon esimerkiksi arkisista asioista, joita hevonen tarvitsee, jotta se voisi hyvin. Näitä lajityypillisiä käyttäytymistarpeita ovat etenkin ravinnonetsintäkäyttäytyminen ja omaehtoinen liikkuminen sekä sosiaalinen seura mukavan lajikumppanin kanssa.

Hevonen on laumaeläimen lisäksi myös yksilö, ja se on ratsuhevosen roolissa useimmiten ihmisen hallitsema. Tämä tietenkin luo meille oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia hevosia kohtaan.

Tieteellinen tutkimus tuottaa koko ajan uutta tietoa esimerkiksi hevosen aisteista, tunteista ja hevosen oppimisesta, jotka kaikki vaikuttavat hevosen ja ihmisen vuorovaikutukseen. On toki pidettävä mielessä, ettemme koskaan voi täysin ymmärtää toisen lajin kokemusmaailmaa, vaikka paljon meille on jo paljastunutkin.

Olisi hienoa, jos voisimme oppia jatkossa lisää myös suomalaisessa kaunokirjallisuudessa hevosten ja ihmisten vuorovaikutuksesta. Siten ehkä parantaisimme hieman molempien hyvinvointia ja turvallisuutta myös reaalimaailmassa.

Hevonen yhdistää maaseutua ja kaupunkia, ja se työllistää ihmisiä ympäri maata. Se voi olla ystävä ja osa sosiaalista yhteisöä.

Hevonen saisi tosielämän lisäksi olla myös kirjallisuudessa uskottavasti esitetty itsenäinen subjekti, toimija ja persoona. Kirjailijoiden lisäksi tarvitaan kuitenkin kustantajia, jotta lukijat saisivat toivomaansa. En ole aivan varma, ovatko kustantamot täysin ymmärtäneet aikuisten hevosihmisten potentiaalin lukijoina ja kirjojen ostajina.

Ratsastavia hevosihmisiähän on noin sataviisikymmentätuhatta, joita täydentää iso joukko joskus ratsastaneita tai ratsastamisen aloittamisesta haaveilevia. Meistä useimmat ovat naisia, ja naiset ovat perinteisesti olleet ahkerimpia lukijoita.

Tämänkin takia kotimaista hevosaiheista kaunokirjallisuutta ja tarinallista tietokirjallisuutta kaivaten…

Katri Komi

FM, MMM

väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto

Joroinen