
Komeettojen kisa päättyi konkarin tuuletuksiin
Nuorten ohjastajien Kivikylän Komeetta -kisan finaalin voitto meni Arna Ruohomäen ohjastamalle Picardielle. Komealla ykköstilalla Ruohomäki hyvästeli nuorten ohjastajien koitokset.Kolme Kivikylän Komeetta -kilpailusarjassa eniten pisteitä kerännyttä ohjastajaa sai valita omat ajokkinsa finaalilähtöön ilmoitetuista hevosista, mutta muille osallistujille hevoset arvottiin.
Arna Ruohomäki oli pistetaulukon kuudes ja päätyi sen myötä arvontakoriin, mutta Ruohomäellä kävi mainio arpaonni. Hän sai ajokikseen Niina Tapanin valmentaman Picardien, joka sai vielä erinomaisen kakkosradan.
Kilpailusta tuli Picardien osalta selväpiirteinen. Ruuna puolusti alussa johtopaikan Tuukka Variksen ajamaa suosikki Brilliant Strideä vastaan, ja reippaiden alkumetrien jälkeen Arna Ruohomäki sai rauhoittaa vauhtia mieleisekseen.
Loppusuoralla kamppailtiin kiivaasti, kun lopulta toisessa ulkona matkannut Brilliant Stride kiri aivan Picardien rinnalle. Picardie piti pintansa, tosin Arna Ruohomäkeä muistettiin ajotavastaan kahden viikon ajokiellolla.
Voitto oli Arna Ruohomäelle kauden kolmas ja maistui ohjastajalle makoisasti.
”Tuntuu aivan upealta”, Ruohomäki painotti.
Ruohomäen odotukset olivat korkealla jo hyvän arpaonnen myötä, kun tuuri kävi sekä ajokin että lähtöradan suhteen. Picardie oli lopulta kisan nelossuosikki.
”Picardie on ollut jo pitkään hyvässä kunnossa, ja ajattelin, että voittokin on mahdollinen. Tosi hieno juttu, että se saatiin.”
Picardie piti pintansa, vaikka Tuukka Variksen ajama Brilliant Stride kirikin lopussa aivan rinnalle. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKivikylän Komeetta -kilpailusarja oli rajattu vuonna 1992 syntyneille ja sitä nuoremmille ohjastajille, ja marraskuussa 1993 syntynyt Arna Ruohomäki olikin kisan kokeneempaa kaartia. Ruohomäki on kilpaillut aikaisemmin mm. Salamakypärät-kilpailusarjassa.
”Olin jo ajatellut, että nämä kilpailusarjat ovat minun osaltani takana, kunnes tämä kisa julkaistiin. Voi sanoa, että se oli minulle nappisarja, kuten hevosten kohdalla sanotaan”, Ruohomäki mainitsi.
Arna Ruohomäki ohjastaa oppilaslisenssillä, mutta tilanne ei ole ajantasainen. Kevääseen asti Emma Väreen tallilla työskennellyt Ruohomäki aloittelee nyt omaa valmennustoimintaansa kotitilallaan Porissa.
”Tallissa on kolme omaa kasvattia ja pari siitostammaa. Yritetään rakentaa homma terveelle pohjalle. Katsotaan, onko järkevää pitää hevosmäärä pienenä ja tehdä jotakin muutakin hommaa, vai kasvaako hevosmäärä sellaiseksi, että sillä pystyy elämään. Mietitään realistisesti, mikä on järkevää.”
Arna Ruohomäki tuli tunnetuksi jo kymmenen vuotta sitten, kun hän menestyi isänsä, viime vuonna edesmenneen Arimo Ruohomäen valmentamalla Relax Ax:lla hienosti. 18-vuotiaana Ruohomäki ajoi kahdeksan voittoa.
”Sain sen takia ihan väärän käsityksen koko hommasta. Luulin ajamisen olevan helppoa hommaa, sen kun laskee menemään”, Ruohomäki nauroi.
”Sen jälkeen on pitänyt moneen kertaan tarkistaa käsitystään asiasta. Nykyään on realiteetit aika hyvin selvillä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




