
Terveysongelmien kanssa kamppaileva ravivalmentaja Tom Eriksson: ”Motivaatio olisi kohdallaan”
Ravivalmentaja Tom Eriksson on ollut viime talvesta asti sairauslomalla, mutta toivoo pystyvänsä vielä palaamaan töihin hevosten pariin.Pitkän ja menestyksekkään uran ravivalmentajana tehnyt Tom Eriksson on kärsinyt viime talvesta asti tukalista terveysongelmista. Viime vuodet Nina Pettersson-Perklénin palveluksessa ollut Eriksson on joutunut olemaan sivussa töistä viime vuoden loppupuolelta asti.
”Sairauslomalla olen. Tohtorit yrittävät keksiä, mikä minua vaivaa, mutta vielä ei ole saatu kunnolla selkoa”, Eriksson kertoo.
Sairastaminen alkoi viime vuoden puolella koronatartunnasta.
”Se kesti muutaman viikon, eikä se ihan kauhean paha ollut, mutta ei niin lieväkään. Sen jälkeen tuli rintakipuja, huimausta ja päänsärkyä. Tutkittiin sydänoireita ja otettiin päästä magneettikuvia, eikä mitään löytynyt.”
Eriksson kertoo, että keväällä hän alkoi kärsiä pahoista nivelkivuista.
”Sellaisia on ollut ennenkin, mutta siitä on kymmenen vuotta aikaa, ja silloin tilanne rauhoittui, ja sen jälkeen on pystynyt tekemään töitä ihan kohtalaisesti. Nyt tilanne on ollut pahempi, ja kovasti on tutkittu, että onko se jotain hermojuttua vai reumaa vai mitä. Ei oikein ole saatu selvyyttä asiasta, ja tutkimukset jatkuvat.”
Erikssonin mukaan liikkuminen on todella vaikeaa erityisesti aamuisin, kun nivelet ovat jäykät ja kipeät.
”Ja yöllä nukkuminen on vaikeaa, mikä tietysti haittaa elämistä”, hän toteaa.
”Tässä on paketissa aika paljon kaikkea. Monet ovat kyselleet, että onko se sitä tai tätä, ja kaikille olen sanonut, että minä en tiedä. Jos jonkun asian joku oire täsmääkin, voi olla kymmenen muuta asiaa, jotka eivät täsmää siihen tautiin.”
”En ole masentunut ja toivottavasti pääsen takaisin töihin, ainakin jossain muodossa jotakin tekemään.”
Tom Eriksson täyttää kuukauden päästä 63 vuotta. Hän kertoo toiveenaan olevan, että pystyisi vielä palaamaan työelämään.
”Ei eläkkeelle jäämiseen missään tapauksessa monta vuotta ole, mutta ei se ole ainakaan tämän tilanteen tarkoitus. Elän toivossa, että pystyisin vielä jotakin tekemään”, Eriksson painottaa.
”En ole masentunut ja toivottavasti pääsen takaisin töihin, ainakin jossain muodossa jotakin tekemään. Ninan kanssa puhutaan hevosista puhelimessa melkein joka päivä, mutta tietysti olisi paljon mukavampaa ja ehkä hyödyllisempääkin olla itse tekemässä. Ainakin motivaatio olisi kohdallaan.”
Tom Eriksson asuu vaimonsa kanssa nykyisin Lohjalla.
”Ollaan ostamassa täältä rivitalo-osaketta, joten eiköhän tänne jäädäkin. Lähikauppaan on niin lyhyt matka, että sinne pääsee vaikka rollaattorin kanssa”, Eriksson nauraa.
Tilanteestaan Eriksson puhuu avoimesti. Hän myös tiedostaa monien ravituttujen ihmetelleen vanhan tutun poissaoloa.
”Mitään salaista tässä ei ole, ja elävien kirjoissa ollaan.”
Tom Eriksson on työskennellyt syksystä 2019 alkaen Nina Pettersson-Perklénin tiimissä. Kuva: Elina PaavolaTom Erikssonilla on takanaan monipuolinen ja menestyksekäs ura valmentajana. Hän nousi raviyleisön tietoisuuteen hevoskoulussa Kemiössä valmentaessaan, ja sen jälkeen Eriksson jatkoi Forssan Pilvenmäellä ja Vihdin Haimoossa. Pitkään hänellä oli oma tila Ypäjällä, ja sen myytyään Eriksson jatkoi ratavalmentajana Vermossa.
Syksyllä 2019 Eriksson lopetti ammattivalmentajana ja siirtyi Nina Pettersson-Perklénin palvelukseen. Suomen Hippoksen tilastot näyttävät Tom Erikssonille valmentajana tältä vuosituhannelta lähes 800 voittoa ja yli 3,2 miljoonaa euroa ajettua rahaa.
Erikssonin uran paras kausi oli vuosi 2006, jolloin hänen valmennettavansa voittivat sata kertaa. Erikssonin uran menestyshevosia ovat olleet muun muassa Gilbert, La Poeme ja Mr Nice Guy.
Tom Erikssonin uran mielenkiintoinen yksityiskohta on vuodelta 1999, jolloin hänen valmentamansa Do Well oli Solvallan vuoden voitokkain hevonen, vaikka kilpaili Suomesta käsin. Ruotsin pääradalla tamma voitti kauden aikana peräti yhdeksän kertaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








