
Ravihevoset saavat taas juosta ilman kenkiä
Kenkäpakko alkaa sääntöjen mukaisesti joka vuosi 15. marraskuuta ja kestää 15. maaliskuuta saakka.
Lauantaista lähtien on taas sallittua ottaa kengät pois kilpailevilta ravureilta Suomessa. Kuva: Markku VuorikariRavihevosten kenkäpakko päättyy lauantaina 16. maaliskuuta. Näin ollen olosuhteiden salliessa kengät saa riisua ravikilpailuissa kilpailevilta hevosilta. Ravikilpailusääntöjen mukaan ilman kenkiä kilpaileminen on kielletty 15.11.−15.3. välisenä aikana.
Päätöksen taustalla on raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja Arto Hytösen mukaan hevosten hyvinvoinnin varmistaminen. Kengän tehtävä on suojata kaviota liialta kulumiselta.
”Hevosen hyvinvointi on ykkösasia, ja kenkäpakolla talvikuukausina halutaan edesauttaa tätä”, painottaa Arto Hytönen.
Kenkäpakko alkaa sääntöjen mukaisesti joka vuosi 15. marraskuuta ja kestää 15. maaliskuuta saakka. Selkeyden vuoksi kenkäpakon alkamista ei siirretä, vaikka olosuhteet jonakin vuonna sallisivat ilman kenkiä kilpailemisen aikaisemmin tai pidempään.
"Ajanjakso on sama koko Suomen alueella, ja sitä kautta se on selkeä ratkaisu eri osapuolten osalta.”
Vaikka kenkäpakko päättyy, ilman kenkiä ei kuitenkaan saa ajaa kaksivuotiailla lämminverisillä, enintään kolmevuotiailla kylmäverisillä eikä kolmevuotiailla poneilla. Hytönen korostaa myös rataeläinlääkärillä olevan mahdollisuus kieltää kengittä ajo kyseisenä ravipäivänä hevosten hyvinvoinnin näkökulmasta.
”Esimerkiksi jos radalle on jostakin syystä ajettu liian karkeata materiaalia. Se voi vaarantaa avojaloin juoksevien hevosten terveyden, ja näin ollen rataeläinlääkäri voi asettaa kenkäpakon kyseiselle kilpailupäivälle. Yhtä lailla kenkäpakko voidaan määrätä yksittäiselle hevoselle rataeläinlääkärin toimesta.”
Valmentaja ilmoittaa kilpailuun ilmoittamisen yhteydessä Oma Tallissa alustavat kengitystiedot. Kengitystietoihin voi tehdä muutoksia lähtölistojen julkaisun jälkeen Oma Talli -palvelussa.
Kengitystieto on kuitenkin ilmoitettava viimeistään tuntia ennen hevosen lähdön esittelyä tai T‐pelikohteissa viimeistään tunti ennen ensimmäisen kohdelähdön esittelyä.
”Suomen käytäntö on vakiintunut. Emmekä ole muuttamassa sitä.” Arto Hytönen
Hevoselle voi aina lisätä kengät takaisin jalkaan ilman sanktioita. Asiasta on kuitenkin ilmoitettava viimeistään esittelyyn mennessä. Viime hetken muutokset tulee aina ilmoittaa sisäänkirjoitukseen tai muille ravien toimihenkilöille.
Ruotsissa kenkäinfo on ilmoitettava kaikkien lähtöjen osalta 15 minuuttia ennen ensimmäisen lähdön alkua. Muuten käytäntö Suomessa ja Ruotsissa on samanlainen esimerkiksi kenkien lisäämisessä takaisin hevosen jalkoihin.
”Suomen käytäntö on vakiintunut. Emmekä ole muuttamassa sitä.”
Mikä on hevosenkenkä?
Kengäksi määritellään tavanomaisten kenkien lisäksi päärynä-, muovi- ja idioottikenkä.
Kengän voi kiinnittää nauloilla tai liimalla.
Kavion pohjan pinnoitus ei ole kenkä.
Kärkikenkä määritellään kesäaikana 16.3.-14.11. kengäksi, mutta talvella 15.11.-15.3. kärkikenkä ei ole kenkä, eikä se siten ole riittävä kengitys ko. ajanjaksolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






