"Deittipalvelu ei ole kovin reilu käyttöliittymä"
Verkosta voi löytää ystäviä myös harrastusryhmien tai keskusteluiden kautta. "Siellä on ilman muuta aitoja ihmisiä, helmiä mutta myös katinkultaa."
Varsinkin nuoremmat ikäluokat käyttävät deittipalveluiden sijaan ystävien etsintään muita verkon sovelluksia, joissa he viettävät aikaa. Kuva: Kuvitus: Juho Leskinen"Sen kun menet nettiin, kyllä sieltä seuraa löytyy", on herkästi nykymaailman ohje kaverille, joka kaipaa kumppania.
Toteamus on kuitenkin monella tapaa ajattelematon. Yhteydenpito verkon kautta vaatii tottumusta. Lisäksi se voi tuntua tapaamispaikkana vähemmän luontevalta kuin toisen näkeminen kasvotusten, minkä vuoksi osa eronneista suorastaan vierastaa nettiä ystävän etsimisessä.
"Deittipalvelu ei ole kovin reilu käyttöliittymä. Siinä joutuu jokainen menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle", kuvaa Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Jussi Pulli, joka tekee työtä miesten ja perheiden ryhmien kanssa.
Varsinkin keski-ikäiselle ja vanhenevalle miehelle deittipalvelu voi olla hyvinkin vieras maailma.
"Me suomalaiset miehet olemme ehkä herkästi ujoudessamme jopa juronoloisia. Ei uskalleta eikä osata tuoda sitä omaa minää esiin. Pitäisi kuitenkin osata antaa itsestään kuva, joka saisi toisessa kiinnostuksen heräämään."
Verkossa kuva myy, ja nuoret ja naiset nappailevat luontevammin itsestään kuvia eri tilanteissa. Lisäksi verkkopalvelussa keskusteleminen ja ylipäätään sen aloittaminen suosii niitä, jotka ovat verbaalisesti lahjakkaita tai tottuneita kirjoittamaan.
Deittipalvelut ovat pinnallisia, sillä ne on rakennettu saman parinvalinnan peruslogiikan varaan, jota ihmisen vietit ohjaavat.
Ikä ja ulkonäkötekijät vaikuttavat mitä suurimmassa määrin siihen, miten ihminen valitsee kumppanin, muistuttaa Väestöliiton johtava asiantuntija Heli Vaaranen.
"Kun haluaa tulla huomatuksi persoonansa kautta, pitää varmistaa, että saa siihen mahdollisuuden. Netti ei ole se paikka."
Verkko tarjoaa siis mahdollisuuden ensimmäiseen kontaktiin ja siitä eteenpäin alkaa varsinainen tutustuminen. Vasta tapaaminen kasvokkain tuo toisesta kunnolla esiin tämän älyn, huumorintajun, tavan liikkua ja toimia sekä perusominaisuudet kuten iloisuuden tai pessimistisyyden.
Vaikka ihminen saattaa ihastua toisen ulkoiseen habitukseen ensin ja vasta sitten rakastua tämän puheeseen ja ajatuksiin, se ei tarkoita, etteikö tavallisemman näköiselläkin olisi netissä samat mahdollisuudet.
Esimerkiksi käy ranskalaisen kirjailijan ja feminismin merkkinaisen Simone de Beauvoirin, joka rakastui aikalaiseensa, filosofi Jean-Paul Sartreen vain tämän sanallisten lahjojen ja vahvan seksuaalisuuden vuoksi. Nykyajan deittipalveluissa pienikokoisella ja vahvoja silmälaseja käyttäneellä Sartrella olisi myös ollut alun haasteet voitettavina suhteen aloittamisessa.
Verkko voi myös tuottaa lisää pettymyksiä, jos parinvalinta ei sujukaan odotetusti. Asialla on silti kaksi puolta, sillä verkko myös saattaa ihmisiä yhteen laajemmin kuin koskaan.
"Haasteet ovat myös hyvästä. Verkko on tuonut monille myönteisiä mahdollisuuksia ja onnistumisia", Pulli painottaa.
"Siellä on ilman muuta aitoja ihmisiä, sekä helmiä että katinkultaa niin kuin normaalissakin elämässä. Mahdollinen rakkaus voi siis hyvin odottaa verkossa", kannustaa Vaaranen.
Varsinkin nuoret etsivät ystäviä muualta kuin deittipalveluista esimerkiksi keskustelupalstoilta, verkkopeleistä tai fanittamalla samaa bändiä.
"Tapaamiseen on siis monia paikkoja, deittipalvelut eivät suinkaan ole ainoa."
Kaikissa palveluissa tietty varovaisuus on viisautta. Tässäkin mielessä keski-ikäisillä on ehkä opittavaa nuoremmista ikäpolvista, jotka osaavat suhtautua tietyllä epäluottamuksella siihen, mihin verkossa törmää.
Nuoremmilla sukupolvilla netin toimintamallit ja se, kuinka tuoda itseään esiin kuvin ja lyhyin viestein on tutumpaa.
”Mutta on se nuorillekin haastavaa. Moni nuorimies haluaisi ehkä nopeasti suhteeseen, nainen taas voi haluta vielä elää omaa elämäänsä - tai toisin päin”, Jussi Pulli huomioi.
Viime kädessä on siis aina kysymys ajoituksesta. Vaikka itse ajattelisi olevansa valmis suhteeseen ja on rakentanut oman ajattelunsa sen mukaan, myös toisen osapuolen pitää tuntea samoin.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
