Peloton kettu kiusaa hiihtoniiloja suositulla ulkoilualueella – ”Hiihtoliivi lähti, kun silmä vältti”
Kettu nappasi Mari Pihlatien hiihtoliivin ladun varresta, kun hän oli lenkillä. Selvisi, että voro oli palannut rikospaikalle.
Kettu kesyyntyy varsin helposti, jos se tottuu pienestä saakka ihmisiin. Kuva: Petteri KivimäkiAktiivikuntoilija Mari Pihlatie koki yllätyksen, kun hän jätti hiihtoliivinsä ladun viereen metsän reunaan ja lähti kiertämään vajaan kolmen kilometrin lenkkiä suositulla ulkoilualueella Helsingin Paloheinässä joulukuun puolivälissä.
Kun hän laski loppumäkeä, pari hiihtäjäkollegaa heilutteli käsiään alhaalla. Hän pysäytti vauhdin ja kuuli, että kettu oli napannut hiihtoliivin ja vienyt sen metsään.
”Otin sukset pois ja lähdin hakemaan liiviäni, sillä kettu oli vain parin metrin päässä kuusen takana. Silloin se irrotti sen suustaan ja perääntyi.”
Pian se tuli kuitenkin takaisin ja katseli hieman kettuuntuneena hiihtäjiä.
”Sillä oli ilme, että ’höh, ei mitään evästä’. Kettu oli hämmästyttävän rohkea eikä tuntunut lainkaan pelkäävän ihmistä. Lopulta se lönkytteli takaisin metsään.”
Ruokaviraston villieläinten erikoistutkija Marja Isomursu pitää kesyhkön ketun käytöstä lajille tyypillisenä. Kyseessä on oppivainen koiraeläin, jota on onnistanut ladun varressa kerran. Samalla se on huomannut hiihtäjien kyttäilystä seuraavan jotain hyvää.
Isomursu arvelee kyseessä olevan nuori yksilö, joka on ikänsä ollut ihmisten lähellä.
”Ketulla on nyt ankarat ja kylmät ajat, joten hiihtäjien eväät kelpaavat. Se on huomannut, että ihmiset eivät ole aggressiivisia eikä luotia tule ladun varrella nahkaan.”
Kesyäkään kettua ei kannata Isomursun mukaan turhaan lähestyä, vaikka siitä ei ole ihmiselle mitään vaaraa.
”Ketut eivät silityksiä kaipaa.”
Tuuheahäntäinen latuvaras oli tutkinut Pihlatien hiihtoliivin ilmeisen perusteellisesti, sillä taskut olivat auki ja vetoketju hajalla hampaiden jäljiltä.
”Onneksi minulla ei tällä kertaa ollut mitään taskuissa. Harmia varmasti koituisi, jos siellä olisi ollut jotain tärkeää, kuten avaimet.”
Pihlatie teki tapauksesta päivityksen Facebookin hiihtäjien keskusteluryhmään, jotta muiden tavarat pysyisivät tallessa.
Paljastui, että kiusaava repolainen oli nähty jo viikkoa aiemmin eli joulukuun alkupuolelta ja sen jälkeen useasti.
Eräs kommentoija kertoo, että hän joutui huutamaan alamäessä, kun kettu istua jökötti ladulla. Tyynen rauhallisesti eläin oli silloin siirtänyt luunsa muutaman metrin päähän. Vasta seuraava laskija oli säikäyttänyt sen tiehensä.
Toinen hiihtäjä puolestaan kertoo ketun tulleen lenkillä kahdesti vastaan, ja pimeyden laskeuduttua hän näki etsintäpartion samoilevan taskulamppujen kanssa metsässä. Hänellä oli tullut mieleen, olikohan kettu voihkinut tavaraa muiltakin.
Ketun kohdannut Mari Pihlatie innostui tosissaan sivakoinnista vasta aikuisiällä, vaikka hiihtokärpänen puraisi jo lapsena. Nykyisin hän hiihtää vuodessa 1 500–2 000 kilometriä ja osallistuu massahiihtotapahtumiin.
”Olen 15 vuotta hiihtänyt talvisin kolme neljä kertaa viikossa, mutta koskaan en ole kohdannut noin kesyä kettua. Hyväkuntoiselta se näytti, oli tuuheaturkkinen ja liikkui hyvin.”
Pihlatie työskentelee Viikissä Helsingin yliopiston maaperä- ja ympäristötieteen professorina ja tekee arvokasta työtä peltojen kasvihuonekaasupäästöjen ja hiilensidonnan tutkimuksessa. Mittaukset ovat parissa kohteessa käynnissä, ja tuloksia on luvassa mahdollisesti jo puolen vuoden päästä.
Uuden tutkimustiedon avulla on mahdollista löytää keinoja peltojen muuttamiseksi hiilinieluiksi, joten tulevaisuudessa maanviljelijät pystyvät ehkä jopa käymään hiilikauppaa peltomaahan sidotulla hiilellä.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
