Kantri

Laura ja Eric saivat tarpeekseen Pariisin ruuhkista: Ryhtyivät lammastilallisiksi Savoon

Suurkaupungin ­ruuhkiin, kiireeseen ja turvattomuuteen kyllästynyt perhe löysi uuden kodin maaseudulta Savon sydämestä.
Pentti Vänskä
”Pidämme tulevaisuudessakin tilan pienenä ja panostamme määrän sijasta korkeaan laatuun”, Laura Jakoila kertoo.

Suomalais-ranskalainen pariskunta Laura Jakoila ja Eric Gaudillat asuivat Ranskassa yli 20 vuotta. Ensimmäinen vuosikymmen vierähti Pariisin suurkaupunkialueella.

”Lähdin Ranskaan vaihto-opiskelijaksi ja tapasin Ericin, joka on syntyisin Pariisin liepeiltä. Asetuimme elämään suurkaupungissa, mutta ajan saatossa ruuhkat, suuret ihmismäärät ja turvattomuus alkoivat vaivata siellä”, Laura Jakoila muistelee.

Työpäivät olivat pitkiä ja suurkaupungin joukkoliikennevälineissä matkustaminen pidensi niitä entisestään.

”Saimme yksinkertaisesti tarpeeksemme suurkaupungin elämänmenosta. Aloimme kaivata ulos kerrostaloasunnosta. Halusimme ympärillemme tilaa ja luontoa”, Jakoila kertoo.

Niinpä he muuttivat maalle, Pariisista noin 100 kilometriä luoteeseen sijaitsevaan Fontenay-Torcyn maaseutukylään.

”Siinä vaiheessa lapset olivat pieniä, joten maaseutu tuntui siinäkin mielessä turvallisemmalta ympäristöltä.”

Ranskan maaseudulla asuessaan Laura Jakoila ja Eric Gaudillat saivat idean lammastilan perustamisesta.

”Menin harjoittelijaksi läheiselle lammastilalle ja osallistuin tilan töihin, kuten karitsointiin. Siitä lähti kipinä, että tämä homma voisi kiinnostaa enemmänkin”, Jakoila sanoo.

Eric Gaudillat on käynyt maatalouspainotteisen lukion. Hänellä oli myös tässä vaiheessa työkokemusta ranskalaisilta maatiloilta.

”Vaikka muutimme maalle, pysyivät työni edelleen Pariisissa. Kyllästyin pitkän työmatkan kulkemiseen ja työhöni vakuutusyhtiössä”, Gaudillat kertoo.

Pentti Vänskä
Eric Gaudillat ja Laura Jakoila ovat tulleet Savon maaseudulle jäädäkseen. Ranskalais-suomalainen pariskunta sai tarpeekseen suurkaupungin elämänmenosta Pariisissa asuessaan.

Ajatus omasta lammastilasta jäi kytemään pariskunnan mieleen. Samoihin aikoihin alkoi voimistua myös suunnitelma Suomeen muuttamisesta.

”Olen syntyjäni helsinkiläinen eikä minulla ole minkäänlaista maaseutu- tai maataloustaustaa. Meidän suvulla oli kuitenkin Kuopion Karttulassa sijaitseva kesäpaikka saaressa, jossa kävimme joka kesä parinkymmenen vuoden ajan Ericin kanssa, joten Suomi ja Savo on tullut meidän perheelle tutuksi”, Laura Jakoila taustoittaa.

Jakoila ja Gaudillat alkoivat etsiä sopivaa taloa, maatilaa ja paikkaa Pohjois-Savosta.

”Oikeanlaisen paikan löytäminen oli melko haastavaa, sillä useissa muuten lupaavissa kohteissa rakennuksen kunto ei ollut riittävän hyvä. Meillä ei ollut resursseja lähteä kunnostamaan rakennusta perinpohjaisesti”, Jakoila mainitsee.

Kaksi vuotta sitten kevättalvesta kaikki sopivat kriteerit täyttävä paikka löytyi Leppävirran Sorsakosken kylästä.

”Ihastuttiin tähän paikkaan heti. Rakennus on hyvässä kunnossa ja omia peltoja löytyy 12 hehtaaria. Miljöö on luonnonkaunis ja viehättävä”, nainen luettelee.

Pariskunta osti 12 hehtaaria lisää peltoa ja perusti lammastilan, joka on nyt laajennus­vaiheessa.

Pentti Vänskä
Eric Gaudillatin mukaan lammas­määrä kasvatetaan 120:een, muttei sitä suuremmaksi.

Kaikki tilan karitsat ovat risteytyslampaita, findorsetteja. ”Vähän yli kuukausi sitten tapahtui karitsointi, jossa syntyi viitisenkymmentä karitsaa. Kasvatamme lammasmäärän noin 120 päähän, mutta emme sitä suuremmaksi.”

Findorsettien lisäksi tilalla on suomenlampaita, kaksi puhdasrotuista poll dorset -pässiä sekä dorper-pässi.

Lampaiden lihaa kaupataan tilalta suoramyyntinä. ”Pidämme tulevaisuudessakin tilan pienenä ja panostamme määrän sijasta korkeaan laatuun”, Laura Jakoila kiteyttää.

Lammastilan pidon ohella Jakoila työskentelee ranskan kielen opettajana Kuopion kansalaisopistossa.

Pentti Vänskä
Kaikki tilan karitsat ovat risteytyslampaita, findorsetteja.

Lue lisää

Uusi aika vapauttaa kaupungista

Katso tunteellinen video talon kohtalosta: Maallemuuttaneen pariskunnan vanha hirsitalo paloi – etsivät nyt tilalle toista vanhaa hirsirunkoa

Aika entinen ei koskaan enää palaa

Poikkeusaika käänsi katseet kotimaahan