Asiantuntijalta: Maksaako kaivoskunta aikanaan jättilaskun koko yhteiskunnan puolesta?

Kaivoskuntien talous on usein hyvin hoidettua, ja kylkiäisenä valtiokin saa huomattavia verotuloja. Esimerkeiksi tällaisista kunnista sopivat Kittilä ja Sodankylä. Kittilässä on vain 7 000 asukasta ja Sodankylässä 8 000.

Pinta-aloiltaan laajat kunnat ‒ Kittilä yli 8 000 neliökilometriä ja Sodankylä yli 12 000 neliökilometriä ‒ ovat suurimpia ja vauraimpia koko maassa. Kummankin kumulatiivinen ylijäämä vuodelta 2025 oli noin 10 000 euroa asukasta kohti.

Agnico Eagle Finland on Kittilän taloudellinen turva, ja Sodankylä tukeutuu Boliden Kevitsan työllisyysvaikutuksiin ja verokertymään.

Näillä kunnilla ja kaivosyhtiöillä ei ole ilmennyt näkyviä keskinäisiä ongelmia, eikä juurikaan ole tarvittu erityisiä viranomaisratkaisuja.

Kaikilla kaivoskunnilla eivät hyvä talous ja sopu ole itsestäänselvyyksiä.

Suomen kaivostaloudessa on kolme perusongelmaa toiminnan positiivista vaikutuksista huolimatta; pysyvät luontotuhot, kunnan talouskriisi kaivostoiminnan päätyttyä ja taloudellisen tuoton valuminen suurelta osin pois Suomesta.

Lyhyen tähtäimen edut ovat ensisijaisesti ratkaistavia kysymyksiä sekä kunta- että valtakunnanpolitiikassa. Poliitikolle olisi sen sijaan epäkiitollista keskittyä ehkä kymmenien vuosien kuluttua vääjäämättä esiin tuleviin tapahtumiin. Mistä löytyisivät kannusteet uusien lakien laadintaan näiden kolmen ongelman ratkaisemiseksi?

Luontoon ja luonnonvaroihin liittyvissä kysymyksissä korostetaan EU:n tai koko ihmiskunnan tarpeita silloin, kun ne tukevat omien tavoitteiden perusteita. Jos ne eivät tue, silloin kelpaa Suomi ensin -strategia.

Kaivos on paikkakunnalle määräaikainen tulonlähde. Kun on kerran tehty aloittamispäätös, on luonnollista edistää kaivostuottojen jatkumista kunnassa, yhteistyössä kaivosyhtiön kanssa. Syntynyt riippuvuussuhde on rakenteellinen ja molemmille osapuolille lyhyellä aikavälillä eduksi.

Kun kaivos suljetaan, kunnalle jää tyypillisesti tuhottu luonto ja suuri budjettivaje. Samalla valtionkin kaivosverotulot vähenevät. Suunniteltaessa kuntaan ensimmäistä kaivosta ei tällä näkymällä aina ole painoarvoa.

Olisi hyvä selvittää kansallisena esimerkkinä viranomaisten ja Agnico Eagelin kesken Suurikuusikon jätealtaiden myrkkyjen hävittämisen keinot ja kustannukset. Tällä tarkoitetaan jätteiden poiskuljetusta Kittilästä ja eliminointia kestävällä tavalla.

Nyt hyväksytty altaiden vedenpitävä geomembraanipohja estää myrkkyvuodot kymmeniä, jopa satoja vuosia – ellei kalvo satu hajoamaan ennen sitä. Vesistöihin jo vuotaneiden ympäristömyrkkyjen poisto olisi käytännössä mahdotonta.

Suurikuusikon kaivosmontun pohjustus, täyttö ja maisemointi on sovittu tehtäväksi 2030-luvun lopulla. Miksi vasta silloin, sillä louhinta päättyi jo vuonna 2012?

Boliden on juuri päättänyt vähentää 77 työntekijää Kevitsan kaivokselta, joka suljetaan etuajassa vuonna 2034. Voitaisiinko louhoksen kymmenien vuosien ajalle laskettu järvenmuodostus pohtia uudelleen ja neuvotella tai määrätä montun täyttö sivukivellä ja päällystys metsällä?

Kymmenen kilometrin päässä oleva kaksinkertaisesti suojeltu erittäin arvokas Viiankiaapa uhkaa tulla seuraavaksi kohteeksi, jos Sakatin kaivos (Anglo American) perustetaan. Käytännössä arvokas suoalue tuhottaisiin kaivoksen lyhytaikaisten tuottojen vuoksi.

Tilanteeseen ei ole syypää Geologian tutkimuskeskus, joka on tehnyt maailmanlaajuisesti erittäin arvostettua työtä. Edes viranomaisia tai kuntapäättäjiä ei pidä syyllistää, eikä syyllisten etsiminen tai löytäminen ole ratkaisu.

Niin suomalaiset kuin ulkomaiset kaivosyhtiöt noudattavat varsin täsmällisesti lainsäädäntöä. Voivatko siis peitetyt myrkkyaltaat jäädä luonnon armoille tulevaisuudessa vesistöihin vuotaviksi alueiksi ja valtavat louhokset arviksi kairaan?

Suomen lainsäädännössä on ongelma. Tulonjako Suomen ja kansainvälisten yhtiöiden välillä on se suurin kysymys. Asetetut vakuusvarannot eivät riitä tarkoitukseensa. Alueiden todellista ennallistamista ei laeissa tai sopimuksissa edes edellytetä.

Minkäänlaista yhteiskunnallista suunnitelmaa ei myöskään ole kuntien selviytymisestä kaivosten sulkeuduttua. Ovatko kaivospaikkakunnan asukkaat niitä lopullisia maksumiehiä ja taakan kantajia?

Kuntalaisten näkemykset ja luonnon oikeudet tulee ottaa huomioon jo kaivosta perustettaessa. Ikuiset jätekivikasat ja myrkkyaltaat olisivat muistomerkkejä välinpitämättömyydestä tulevia sukupolvia kohtaan.

Taloudellisen tulonjaon tulee nykyistä selvemmin hyödyttää Suomen yhteiskuntaa ja luontoa, mikä on ensisijaisesti lainsäädäntökysymys.

Heikki Kallio

professori emeritus, Naantali

Martti Janatuinen

LKT, Turku

Sakari Alhopuro

lääkintöneuvos, Turku

Jorma Eskola

diplomi-insinööri, Laihia