Pyöriikö teidän katolla lakuleija vai viippu? Tuuliviirien historia juontaa kauas menneeseen

Paavi määräsi 800-luvulla kukon asennettavaksi jokaisen kirkon katolle. Ensimmäiset kukot olivat symbolisia, eivätkä vielä pyörineet. Kirkkokukkoperinteen myötä kukko kuitenkin muotoutui myös tuuliviirien yleisimmäksi kuva-aiheeksi. Kuva: Johannes Tervo

Musta kukon silhuetti seisoo ylväänä pitkän salon nokassa. Metallikukko vaappuu rauhallisesti tuulessa, kunnes se pian pyörähtää usean nopean kierroksen kautta ympäri, vain jatkaakseen hiljaista keinuntaansa.

Tuuliviirin katselussa on ikiaikaista tenhoa. Entisaikaan katoilla keinuvat sääkukot – tuuliviirit olivat tärkeitä apuvälineitä, jotka tarjosivat eri ammattiryhmien edustajille elintärkeitä tietoja tuulesta ja sitä kautta myös tulevasta säästä.

Maanviljelijä pystyi heti aamusta suunnittelemaan päivän töitä pihapiriin asennetun tuuliviirin tarjoaman tiedon avulla.

Tuulen suunnan tunteminen ja sen liikkeiden ennustamisen tärkeys korostui taloissa, joissa oli oma tuulimylly. Myllyn käyttäminen onnistui vain, kun tuulen suunta oli oikea ja myllyn siivet käännetty tuulen mukaan oikeaan asentoon.

Laivojen ja satamien tuuliviirit kertoivat merimiehille purjelaivoilla tapahtuvan merenkulun kannalta välttämätöntä tietoa tuulen suunnan ja voimakkuuden.

Tuuli ei tukkirekan kuljettajan arkeen juuri vaikuta. Tänä päivänä viirien kuvasymbolit kertovat usein ammattiylpeydestä tai harrastuksista. Kuva: Johannes Tervo

Oikein rakennettu ja toimiva tuuliviiri kertoo tuulesta yllättävän paljon. Tuulen suunnan lisäksi se ilmaisee tuulen suuntavakavuutta ja pyörteisyyttä, jopa voimakkuutta.

Keksintönä tuuliviiri on ikiaikainen. Perimätiedon mukaan alkukantaisimpien tuuliviirien virkaa ovat toimittaneet yksinkertaiset luonnonesineet, kuten tuulessa heiluvat metson sulat, teeren pyrstö tai jäniksen häntä ja myöhemmin erilaiset liput.

Vanhin tekstiviittaus tuuliviiriin on peräisin muinaisesta kiinalaisesta tekstistä vuodelta 139 eaa.

”Antiikin kansat pitivät tuuliviirejä satokauden ennustajina”, kertoo Museoviraston erikoisasiantuntija Risto Hakomäki.

”Tunnetuin antiikin ajan tuuliviireistä on vuodelta 48 ja se sijaitsee Ateenassa Tuulten tornissa.”

Ateenan pronssiseen tuuliviiriin on ikuistettu kalanvartaloisen vedenhaltija Tritonin kuva.

Tuuliviireihin alettiin merkitä vuosilukuja 1500-luvulla. Vuosiluku kertoo usein tilan perustamisesta tai rakennuksen valmistumisesta. Kuva: Johannes Tervo

Kukko muodostui tuuliviirien pääaiheeksi 800-luvulla, kun Paavi määräsi kukon asennettavaksi jokaisen kirkon katolle. Ensimmäiset kukot eivät vielä pyörineet, mutta kirkkokukkoperinne toimi tuuliviirikukkojen esivaiheena.

”Eurooppalaisessa kansanperinteessä kukkoa on pidetty pahojen henkien karkottajana, ilmojen haltijana, säiden ennustajana ja viisauden tunnuksena”, Hakomäki kertoo.

Suomalaisissa kansantarinoissa kukko suojelee taloja tulipaloilta, jopa varkauksilta.

Vanhin säilynyt kirkkokukko, tuuliviirikukkojen esi-isä, valmistettiin vuonna 820 ja se on esillä Museo di Santa Giuliassa Italiassa.

Myös Suomessa ensimmäiset tuuliviirit sijaitsivat kirkkojen katoilla ja linnojen torneissa. Hiljalleen ne alkoivat koristaa myös muita julkisia rakennuksia.

Tuuliviirien aihekirjo on hyvin vapaa. Kannuksen Eskolan entisen pikkuradan veturitallin ja entisen kylätalon katolla on tuuliviirinä veturi. Kuva: Johannes Tervo

Asuintalojen pihapiireissä tuuliviirit alkoivat yleistyä 1500-luvulla ja 1800-luvulla tuuliviirit koristivat jokaista kylää.

Suomen vanhin kukkoviiri, Kirvun kukko on vuodelta 1688. Historiallinen esine on nykyisin Suomen Kansallismuseon kokoelmissa.

Hakomäen mukaan tuuliviirien toiseksi yleisimmän eläinaiheen, lohikäärmeen on katsottu periytyvän viikinkilaivojen kauloja koristaneista metalliviireistä.

Symbolina lohikäärme nähtiin ilmojen hyvänä henkenä ja pahojen henkien torjujana sekä rikkauksien ja omaisuuden suojelijana.

Tapa merkitä tuuliviireihin vuosiluku ja nimikirjaimet levisi 1500-luvulla Saksasta Pohjoismaihin. Vuosiluku ei kerro tuuliviirin valmistusvuotta vaan rakennuksen valmistusvuoden tai esimerkiksi suuren remontin valmistumisen ajankohdasta.

Suomessa tuuliviiristä käytettyjen nimien kirjo on suuri. Laite tunnetaan eri puolilla maata värikkäillä nimillä, kuten flöijynlaku, lakuleija, lapu, tuulenkääntäjä, viippu ja tuulikukko.

Tuuliviirien muuttuessa koko ajan enemmän koriste-esineiksi, on myös niiden hahmojen kirjo laajentunut valtavasti. Tänä päivänä tuuliviirit kertovat omistajistaan enemmän kuin vanhoista perinteistä ja uskomuksista.

Metsämies koristaa pihapiirinsä hirven, metson tai metsästyskoiran kuvalla, kalamies voi valita viiriinsä lohen ja maitotilallinen naudan. Vain mielikuvitus on rajana.

Tuuliviirejä löytyy rautakauppojen valikoimista, mutta perinteikkäämpää on kuitenkin hankkia oma persoonallinen tuuliviiri sepän käsityönä takomana.

Lähteet: Pohjakallio, Kari: Tuuliviiri – tuhansien tuulien tulkki ­(Espoon perinneyhdistys Aurora, 2009)

Hakomäki, Risto: Tuuliviiri (Karkkilan Kotiseutuyhdistys ry:n jäsenlehti n:o 16, 2006)