Nuoret ovat rankasti yliedustettuina liikenneturmissa
Nuorten liikennekäyttäytymistä yritetään parantaa tositarinoilla.
Nuorten liikennekäyttäytymiseen yritetään puuttua tositarinoilla onnettomuuksista. Kuva: LiikenneturvaNuoret toheloivat liikenteessä muita enemmän. Heidän käytöstään yritetään muuttaa toisen asteen opiskelijoille suunnatulla esityksellä, jossa kuullaan poliisin, pelastajan ja liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen tarinat.
"Haluamme kertoa tositarinoiden kautta millaisia mahdollisia seurauksia harkitsemattomalla toiminnalla ja väärillä valinnoilla voi olla”, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Pasi Pohjonen.
Tositarinoita sisältävän Punainen liitu -esityksen tavoitteena on saada nuoret pohtimaan omaa liikennekäyttäytymistään.
Esityksessä on tunteita herättävää sisältöä, joten asioiden ja tunnetilojen purku on tarpeen. Kokemuksiaan ovat kertomassa esimerkiksi pelastuslaitoksen, poliisin tai terveydenhuollon työntekijät tai onnettomuuteen joutunut nuori tai hänen omaisensa.
Tilaisuuksia järjestetään toisen asteen oppilaitoksissa pelastuslaitoksen, poliisin ja Liikenneturvan yhteistyönä.
Opettajille on laadittu ohjeistus, jonka avulla esityksen jälkeen luokan kanssa käytävä keskustelu voidaan toteuttaa. Keskiössä ovat oppilaiden tuntemukset, kokemukset ja keinojen miettiminen riskitilanteista selviämiseksi.
”Kun varautuu mahdollisiin riskitilanteisiin etukäteen on valmiimpi tekemään turvallisia ratkaisuja tosipaikan tullen. Kannustamme nuoria pitämään itsestään ja kaverista huolta myös liikenteessä", sanoo Pohjonen.
15–24-vuotiaat nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Nuoria on väestöstä vain noin 11 prosenttia, mutta lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori.
Viime aikoina otsikoissa ovat olleet etenkin 17-vuotiaiden kuljettajien ajamat onnettomuudet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





