Saksan posti kehitti oman sähköauton, ja nyt se viedään käsistä
Autoteollisuus ei kiinnostunut yhteistyöstä, joten posti ryhtyi kehittämään sähköautoa itse.
Saksan posti pyrkii hiilipäästöttömään logistiikkaan vuoteen 2050 mennessä. Tässä auttavat muun muassa Street Scooter -sähköautot. Kuva: Kay HerschelmannSaksan posti, myös DHL:nä tunnettu konserni aikoo kaksinkertaistaa kehittämänsä sähköpakettiauto Street Scooterin tuotannon 20 000 ajoneuvoon vuodessa, kertoo der Spiegel -lehti.
Konserni ryhtyi kehittämään Aachenin teknillisen korkeakoulun kanssa omaa sähköautomallia, kun autoteollisuus ei kiinnostunut yhteistyöstä.
Ensimmäiset Street Scooterit esiteltiin vuonna 2012, nyt niitä on postiautoina noin 3000. Posti on sittemmin ostanut korkeakoululta yhteisyrityksen koko omistuksen.
Auton ensimmäiselle versiolle asetetut vaatimukset olivat kyky kuljettaa 600 kilon postikuorma, 85 kilometrin toimintasäde ja polttomoottoriautoihin verrattuna kilpailukykyinen hinta. Nämä tavoitteet täyttyivät.
Saksan postin mukaan Street Scooterista ovat nyt kiinnostuneita esimerkiksi kunnat ja rakennusalan yrittäjät, jotka tarvitsevat pakettiautoja kaupunkiajoon.
Suurten autonvalmistajien dieselpäästömittauksissa paljastuneet huijaukset ovat lisänneet kiinnostusta sähköautoihin. Saksassa keskustellaan myös paljon rajoituksista dieselajoneuvoille kaupunkien keskustoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
