Tuulilaseja rikki ja säröille selvästi viime vuotta enemmän – siihen on kaksi syytä
Ajoneuvoille sattui vahinkoja alkuvuonna pääasiassa aiempaa vähemmän, mutta tuulilasivahinkojen määrä kasvoi.
Uusissa tuulilaseissa on niin paljon tekniikka, että niiden korjaaminen on vanhoja kalliimpaa. Kuva: Pekka FaliAlkuvuonna sattui selvästi viime vuotta vähemmän ajoneuvovahinkoja, kertoo Pohjola Vakuutus. Leudon talven ansiosta ajoneuvovahinkoja oli 15 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Autopalveluvahinkoja, kuten hinauksia, sattui 39 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
Sen sijaan tuulilasivahingoista maksettiin 29 prosenttia enemmän korvauksia kuin viime vuonna.
”Tuulilasivahinkojen sesonki alkoi tänä vuonna jo tammikuusta, kun tavallisesti vahinkomäärät kääntyvät nousuun vasta huhtikuusta lähtien. Kun teillä ei ole lunta, tulee kiven- ja nastaniskemiä tuulilasiin tavallista talvikautta enemmän”, sanoo Pohjola Vakuutuksen Korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman tiedotteessa.
”Maksettujen korvausten kasvua selittää myös tuulilasien korjaus- ja vaihtokustannusten nousu, mikä johtuu varaosien ja tarvikkeiden hintojen nousun lisäksi siitä, että uudempien autojen tuulilaseissa on paljon tekniikkaa.”
Tuulilasivahinkoja tuli myös sään ääri-ilmiöiden seurauksena. Sahaavat lämpötilat ja leudot talvet heikentävät teiden kuntoa.
”Tuulilasivahinkojen sesonki alkoi tänä vuonna jo tammikuusta, kun tavallisesti vahinkomäärät kääntyvät nousuun vasta huhtikuusta lähtien.”
Pohjola Vakuutus korvasi tammi–maaliskuussa yhteensä 287 miljoonan euron edestä vahinkoja. Leuto talvi vähensi myös rakennusvahinkoja: niiden määrä putosi 36 prosenttia viime vuodesta.
Alkuvuonna kasvua oli terveydenhoitoon liittyvissä korvauksissa. Ne lisääntyivät 14 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Lisäksi matkavahingot kasvoivat viime vuodesta. Korvaukset kasvoivat 19 prosenttia.
”Näiden kolmen kuukauden aikana sattui epätavallisen paljon yli sadan tuhannen euron vahinkoja matkustaessa”, Styrman sanoo.
Eniten vahinkoja sattui Yhdysvalloissa. Korvauksia maksettiin yli 150 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





