Sähköauto latautuu myös mökillä voimavirralla
Kohtelias mökkivieras tarjoutuu maksamaan latauksen aiheuttamat kulut.Yhä useammalla mökinomistajalla tai mökkivieraalla on tänä kesänä allaan ladattavahybridi tai sähköauto. Niiden lataus onnistuu mäkillä, kunhan muistaa muutaman tärkeän säännön.
Auton lataus onnistuu ilman kiinteää latausasemaakin. Etenkin jos mökillä on pistorasia voimavirralle.
Ladattavan auton kanssa mökkeilevän kannattaa hankkia siirrettävä latausasema. Sen voi kytkeä tavalliseen voimavirtapistokkeeseen.
Kaikissa, varsinkin vanhemmissa mökeissä voimavirtapistorasiaa ei välttämättä ole.
”Voimavirtapistorasian tunnistaa punaisesta väristä. Mikäli sellaista ei ole, niin sen asennuttaminen kannattaa, sillä sen avulla lataaminen on kiinteää latausasemaa joustavampi ja edullisempi vaihtoehto”, CTEKin myyntipäällikkö Pasi Ahola neuvoo.
Voimavirtapistoke on hyödyllinen myös esimerkiksi monien työkoneiden ja lämmittimien kanssa.
Sähköautoihin tottumaton saattaa usein ehdottaa sähkön ottamista suoraan ulkorakennuksen seinästä kaapelikelan avulla.
”Jatkojohdon kanssa sähköauton lataamista ei suositella missään nimessä, sillä se voi aiheuttaa ylikuumenemisvaaran ja tulipalon. ”, Ahola varoittaa.
Aivan ehdoton sääntö on, että sähköauton lataukseen ei koskaan oteta virtaa sisätiloista paloturvallisuussyistä.
”Vanhoja pistorasioita ei tule käyttää sähköauton lataamiseen edes väliaikaisesti. Uusimpienkin pistorasioiden kunto kannattaa aina tarkistaa. Niissä ei tulisi olla kulumia tai hapettumia”, Ahola sanoo.
Mökeillä sähkönkulutus on varsin pientä, ja esimerkiksi sähköauton lataus saattaa helpostikin aiheuttaa noin 5–15 euron laskun omistajalle. Jotta mökkikutsuja saa jatkossakin, kannattaa tarjoutua korvaamaan aiheuttamansa kulut.
- Osaston luetuimmat






