Sähköauto peittoaa bensa-auton sekä päästöjen että säästöjen osalta arvioitua nopeammin
Traficomin mukaan täyssähköautojen hintojen odotetaan laskevan viimeistään ensi vuonna.
Traficomin julkaisemista tiedoista ilmenee, että kustannushyödyt kääntyvät sähköauton eduksi 14 000 ajokilometrin vuosikeskiarvolla alle kymmenessä vuodessa. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.Sähköajoneuvojen päästö- ja kustannushyödyt näyttävät toteutuvan ennakoitua aiemmin, kertoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tiistaina.
Traficomin julkaisemista tiedoista ilmenee, että kustannushyödyt kääntyvät sähköauton eduksi 14 000 ajokilometrin vuosikeskiarvolla alle kymmenessä vuodessa. Suurella 30 000 ajokilometrin vuosikeskiarvolla säästöjä tulee jo alle viidessä vuodessa.
Päästöedut näkyvät nopeammin. Esimerkiksi tänään käyttöön otetut täyssähköiset henkilöautot aiheuttavat alle kolmen vuoden ajossa vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin vastaavat bensiinikäyttöiset autot.
Suomalaisasiantuntijoiden mielestä syitä sähköautoilun hyötyjen kasvamiseen on kaksi.
"Syynä on akkujen valmistuksen päästöjen lähes puolittuminen ja sähköntuotannon päästöjen odotettua nopeampi päästövähennyskehitys”, Suomen ilmastopaneelin jäsen ja Suomen ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä sanoi tiedotteessa.
Henkilöautojen päästö- ja kustannuslaskurin laskelmat osoittavat, että keskikokoiseen bensa-autoon verrattuna saman autotyypin sähköauton kasvihuonekaasupäästöt ovat jo tavanomaisella vuosiajolla lähes 60 prosenttia pienemmät 10 käyttövuoden jälkeen, kertoi professori Heikki Liimatainen Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä.
"Aikaisemmin sama päästöetu saavutettiin 15 käyttövuoden jälkeen”, Liimatainen jatkoi.
Traficomin mukaan täyssähköautojen hintojen odotetaan laskevan viimeistään ensi vuonna. Syynä tähän ovat osien parempi saatavuus ja kiristyvä kilpailu.
"Nykyisten hankintahintojen ja sähkön hintojen asettumisen seurauksena sähköautojen kustannushyödytkin tulevat hyvin näkyviin jo tavanomaisilla ajokilometreillä eli noin 14 000 kilometriä vuodessa”, sanoi professori Liimatainen.
Traficomin tiistaina julkaisemat tiedot perustuvat Ilmastopaneelin autokalkulaattorin päivitettyihin taustatietoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




