
Suomi kiihdyttää sähköautoilun kärkimaaksi – täyssähköautojen osuus lähellä puolta uusista autoista
EU:ssa suurin osa uusista autoista kulkee edelleen bensalla ja dieselillä.Suomalaiset siirtyvät sähköautoihin nopeammin kuin useimmat muut eurooppalaiset. Autoala odottaa, että täyssähköautot nousevat tänä vuonna valtavirraksi Suomessa.
Täyssähköautojen osuus EU-alueen uusista henkilöautoista on tänä vuonna noussut noin viidennekseen. Suomessa niiden osuus lähentelee jo puolta. Tammikuussa ne nappasivat 46 prosentin osuuden.
Sähköä suositaan etenkin työsuhdeautoissa.
EU-maista Suomen edellä on ainoastaan Tanska. Siellä neljä viidestä uudesta autosta on täyssähköisiä.
Kolmaskin sija menee Pohjoismaihin. Sen nappaa Ruotsi 42 prosentilla.
EU:n ulkopuolisista maista Norja on tietenkin ihan oma lukunsa. Siellä uudet polttomoottoriautot ovat jo harvinaisuuksia.
Kappalemääräisesti Suomi jää ymmärrettävästi muiden jalkoihin. Ranska, Saksa, Belgia ja Alankomaat vastaavat 60 prosentista täyssähköautojen rekisteröinneistä.
Monissa muissa EU-maissa sähköautot vasta tekevät tuloaan. Bensiinillä ja dieselillä ilman latausmahdollisuutta kulkevien autojen osuus EU:n kaikista uusista autoista on edelleen enemmän kuin kaksi kolmesta.
Suomessa puhtaiden polttomoottoriautojen osuus on noin kaksi viidestä uudesta autosta. Aika paljon sekin.
Kaikkineen vuoden alku on jälkeen kerran ollut tahmea autokaupalle. Uusien autojen rekisteröinnit ovat jääneet EU:ssa viimevuotista vähäisemmiksi.
Suomessa autoalan odotukset ovat edelleen lievän myönteiset. Toisaalta meillä autokauppa on käynyt viime vuodet lamalukemissa, joten niistä ei ole kuin yksi suunta eli ylöspäin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








