Sähköauton käytöstä ollaan valmiita maksamaan entistä enemmän
Sähköauton tärkein ominaisuus on mahdollisimman pitkä kilometrikantama, ekologisuus kiinnostaa vain harvoja.Sähköauton käytöstä ollaan valmiita maksamaan aiempaa enemmän. Sähköauton tärkeimpänä ominaisuutena suomalaiset pitävät mahdollisimman pitkää kantamaa.
Kamuxin tuoreen kyselyn mykaan käytännöllisyys ja järkevät käyttökustannukset ovat suomalaisille tärkeitä sähköautoilussa. Autoilijat ovat kuitenkin valmiita maksamaan sähköauton lataamisesta enemmän kuin viime vuonna.
Viimevuotisen kyselyn mukaan maksimisumma lataamiselle oli keskimäärin 126 euroa kuukaudessa. Tänä vuonna summa kohosi 153 euroon.
”Erityisesti nuoret aikuiset olisivat valmiita maksamaan auton käyttövoimaan liittyviä kuluja jopa tuplasti muita enemmän”, kertoo Kamux Suomen maajohtaja Jani Koivu.
Tutkimuksen perusteella miehet vaihtaisivat sähköautoon hieman naisia herkemmin polttoaineen hinnan kohoamisen vuoksi. Jos 95-oktaanisen bensiinin hinta asettuisi 3,24 euroon, sähkö- tai hybridiautoon siirtyminen olisi monille suomalaisille todennäköinen vaihtoehto.
Sähköautoissa suurinta osaa vastaajista kiinnosti auton kilometrikantama. Suunnilleen yhtä moni vastaaja oli huolissaan siitä, kuinka hyvin akku kestää aikaa.
Useampi kuin joka toinen vastaaja painotti myös nopeaa latausaikaa ja matalia käyttökuluja. Reilu neljännes vastaajista nosti esiin auton helppokäyttöisyyden ja energiatehokkuuden.
Sen sijaan sähköauton ekologisuus oli tärkeää vain joka viidennelle vastaajalle.
”Tässä on huomattavia eroja ikäryhmien välillä. Nuorten aikuisten vastauksissa ekologisuus ohittaa esimerkiksi helppokäyttöisyyden, energiatehokkuuden ja moottorin tehon”, kertoo Koivu.
Vähiten ekologisuus merkitsee 45–54-vuotiaille, joista sen nostaa tärkeäksi vain 16 prosenttia. He painottavat sen sijasta energiatehokkuutta ja moottorin tehoa.
Naiset mainitsevat vastauksissaan ekologisuuden miehiä useammin.
Kamuxin teettämän Suomalaiset ja ruotsalaiset autokaupoilla 2023 -tutkimuksen verkkokyselyyn osallistui 1 029 suomalaista ja 1 017 ruotsalaista vastaajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









