
Seinäjokinen Juha Heikkilä on teurastanut sikoja jo lähes 40 vuotta – ”Aluksi se oli enemmän käsityötä ihan suolestamisesta alkaen”
Ikänsä Seinäjoella asunut Juha Heikkilä opiskeli nuorena autoasentajaksi mutta päätyi parempipalkkaiseen työhön teurastajaksi.Juha Heikkilä on työskennellyt teurastajana 38 vuotta. Hän tuli Atrian Seinäjoen tehtaalle kesätöihin vuonna 1989 ja jäi sille tielleen. Pitkän uransa aikana Heikkinen on nähnyt teurastajan ammatin muutokset. Nykyään
”Aluksi se oli enemmän käsityötä ihan suolestamisesta alkaen. Edelleen pitää olla puukon kanssa tekemisissä.”
Heikkilä sai tänä vuonna Suomen Valkoisen Ruusun ritarin ritarimerkin. Hän uskoo saaneensa sen hyvin hoidetuista hommista teurastajana.
Maatalous tuli Heikkilälle tutuksi jo nuorena poikana, kun hän teki traktorilla peltohommia enonsa viljatilalla. Teurastajaksi hänet veti aikanaan raha.
”Olin opiskellut ammattikoulussa autoasentajaksi. Tiesin jo silloin, että Seinäjoen Atrialla tienasi paremmin kuin autohommissa.”
Heikkilän mukaan teurastaminen on yhä fyysisesti raskasta hommaa, vaikka laitteet ja koneet tekevätkin osan työstä.
Työtehtäviin kuuluu muun muassa teurastus, käynnistää koneita ja työnjohdon sijaisuudet.
Erityisesti kädet joutuvat koville toistuvissa liikkeissä. Heikkilä kertoo olleensa onnekas sikäli, että olkapäihin tai ranteisiin ei ole tullut työperäisiä vammoja.
”Minua on auttanut se, että työni on vaihtelevaa”, Heikkilä sanoo ja siihen, että pääsee itse välillä toimistohommiin.
Heikkilä arvostaa kotimaista ruokaa. Ostoskoriin hän valitsee aina kotimaisia lihoja. Mitä kotona syödään itsenäisyyspäivän aterialla, on toistaiseksi arvoitus.
”Riippuu mitä emäntä laittaa”, hän sanoo nauraen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






