Enemmän säästöä, vähemmän hävikkiä: Näin suomalaiset ovat parantaneet kahvinkeittotapojaan
Suomalaisista vajaa 15 prosenttia on valmis maksamaan kahvipaketista 10 euroa, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Aikuiset juovat keskimäärin viisi kuppia kahvia päivässä. Tämä pätenee edelleen, mutta kahvi keitetään nyt tarkemmalla kädellä. Kuva: Jarkko Sirkiä75 prosenttia suomalaisista kertoo juovansa kahvia edelleen haluamansa määrän kahvia, maksoi mitä maksoi. Tämä ilmenee suodatinpusseja valmistava Fredmanin teettämästä kyselytutkimuksesta. Vain 13 prosenttia vastaajista kertoi vähentäneensä kahvinjuontia.
Muutosta on havaittavissa suomalaisten kahvinkeittotavoissa. Nyt kahvia keitetään entistä tarkemmin vain se määrä, mitä tarvitsee. Näin kertoi toimivansa 71 prosenttia vastaajista. Tämä on hävikinkin kannalta hyvä asia, sillä kahvi on ollut tähän asti vihannesten ja hedelmien jälkeen yleisin hävikin aiheuttaja.
”Suomalaiset ovat kahvikansaa, eikä kahvikulttuurimme ole kyselyn valossa uhattuna millään muotoa. Aikuiset juovat keskimäärin viisi kuppia kahvia päivässä. Tämä pätenee edelleen, mutta kahvi keitetään nyt tarkemmalla kädellä. Se mikä keitetään, nautitaan viimeiseen pisaraan”, Fredmanin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sara Hokkanen avaa kyselyn tuloksia.
Halvempaan kahvilaatuun siirtyminen korostuu 18–24-vuotiaiden ryhmässä.
Halvemmat kahvilaadut kiinnostavat myös suomalaisia. Reilu kolmannes kertoi vaihtaneensa käyttämän edullisempaa kahvia.
”Halvempaan kahvilaatuun siirtyminen korostuu 18–24-vuotiaiden ryhmässä. Heistä hieman yli puolet on vaihtanut halvempaan, vaikka toisaalta pieni ryhmä nuorista voisi maksaa kahvista enemmänkin. Vanhemmissa ikäryhmissä pidetään tiukemmin kiinni omasta lempikahvista ja seurataan tarjouksia”, Hokkanen kertoo.
Lähes puolet suomalaisista on valmis maksamaan kahvipaketista korkeintaan alle viisi euroa. Kipuraja menee seitsemässä eurossa 38 prosentilla ja kymmenessä eurossa 13 prosentilla.
Vain neljännes vastaajista kertoo, että oma kahvinkeitto on vähentynyt ja ilmaiskahvien juonti esimerkiksi kauppakeskuksissa tai töissä olisi lisääntynyt.
”Kotona kahvinkeitosta ei tingitä ja kahvi halutaan valmistaa niin hyvin kuin mahdollista. Vain kymmenisen prosenttia kertoo siirtyneensä käyttämään pienempiä suodatinpusseja tai käyttävänsä suodatinpussit jopa uudelleen”, Hokkanen sanoo.
Moni on vähentänyt kahvittelua kahviloissa. 63 prosenttia on täysin tai melko samaa mieltä siitä, että he juovat aiempaa vähemmän kahvia kahviloissa. Vajaa viidennes ei ole vähentänyt kahvilakäyntejään.
Tee taas ei näytä olevan vaihtoehto kahville. Vain kuusi prosenttia vastaajista kertoo alkaneensa vaihtaa kahvin teehen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







