Kun aurinko paistaa, kylmä kahvi maistuu – myös alkoholittomuus sataa kylmän maitojuoman laariin
Entistä harvempi ateria nautitaan ruokapöydän ääressä, ja tämä näkyy marketin kylmähyllyllä. Kylmillä kaakaojuomilla alkaa olla jo toisen polven hörppijöitä.
Annospakattu kahvi- tai kaakaojuoma lähtee kaupan hyllystä yhä useamman mukaan, kun kevätaurinko alkaa paistaa. Kuvituskuva. Kuva: Tuovi MäkipereSuomalaiset ovat tunnetusti hirmuisen kahvinhimoista kansaa. Keskivertosuomalaisen kahveihin kuluu kymmenkunta kiloa kahvipapuja vuosittain.
Perinteisesti kahvit on hörpitty kuumana, mutta kylmäkin kahvi maistuu suomalaisille vuosi vuodelta paremmin. Kylmähyllyn annospakkauksissa myytävät kahvijuomat ovat kasvattaneet tällä vuosituhannella jatkuvasti suosiotaan, kertoo Valion kategoriapäällikkö Mirva Tollet.
Syy kahvin nappaamiseen mukaan piilee elämänrytmin muutoksessa, sillä entistä harvempi ateria nautitaan ruokapöydän ääressä.
”Ihmisten elämä välipalaistuu koko ajan, ja annospakattu kahvi on helppo ottaa mukaan”, Tollet kertoo.
Hänen mukaansa kahvijuomien valikoimaa on viime vuosina kasvatettu kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti. Tavallinen maitokahvijuoma ilman lisämakuja on kestosuosikki, mutta erilaisille maustetuille versioillekin on ostajansa. Tolletin mukaan erityisesti suklaan ja nugaan maut tuntuvat maistuvan nykykuluttajille.
”Auringonpaiste lisää ihan selvästi kahvijuomien kysyntää.”
Kahvijuomille on kysyntää ympäri vuoden, mutta niiden myyntipiikki nähdään kesäkaudella, Tollet kertoo. Kesä onkin näillä leveyspiireillä käytännössä ainoa vuodenaika, jolloin kylmät juomat maistuvat myös ulkoilmassa.
”Auringonpaiste lisää ihan selvästi kahvijuomien kysyntää. Siinä saa piristävyyttä ja virkistävyyttä samasta tölkistä”, Tollet arvioi.
Vapun lähestyessä suomalaisten ostoskäyttäytyminen alkaa nytkähtää kesämoodiin, ja tämä näkyy myös kahvijuomien hörppimisenä, sillä kylmä kahvi sujahtaa mukaan vaikka piknik-koriin.
Kylmät, annospakatut ja maitopohjaiset juomat eivät rajoitu kahveihin. Tolletin mukaan Suomessa alkaa olla jo toisen polven kaakaojuoman kuluttajia.
Valion Play -maitokaakao on erityisesti lapsiperheiden suosikki. Tosin Tollet on kuullut, etteivät kaikki kaakaojuoman ystävät suinkaan ole perheen pienimpiä.
”Sellaistakin juttua kuulee, että vanhemmat piilottelevat kaakaota lapsiltaan, sillä he haluavat itsekin sitä nauttia. Ovathan he itse kasvaneet saman tuotteen parissa.”
Tolletin mukaan kaakaojuomat iskevät myös alkoholittomuuden trendiin, sillä esimerkiksi minttukaakaota voi nauttia ihan vain mintunmakuisena kaakaona ilman alkoholin lisäämistä sekaan. Minttukaakaojuoman ykkössesonki nähdään Tolletin mukaan vuosittain hiihtolomakaudella.
Valio aloitteli vuoden 2025 alussa kahvi- ja kaakaojuomien vientiä Ruotsiin, Tollet kertoo. Muita vientiavauksia ei ole tehty, sillä suhteellisen lyhyen myyntiajan tuotteita ei kannata viedä maailman ääriin. Länsinaapuri on tällaisille tuotteille tolkullinen vientisuunta.
Kahvi- ja kaakaojuomien suosio vaikuttaa Tolletin mukaan vähintäänkin vakaalta.
”Maito pysyy monen ruokavaliossa mukana esimerkiksi juuri näiden kahvi- ja kaakaojuomien muodossa.”
Vuonna 2023 keskivertosuomalainen kulutti nestemaitoa, eli rasvatonta, kevyt-, täys- ja tilamaitoa, 87 litraa vuodessa. Vuonna 1956 nestemaidon kulutus oli suurimmillaan, peräti 379 litraa henkilöä kohti vuodessa. Lukemat selviävät Luonnonvarakeskuksen tilastoista.
Vähentyneestä maidonjuonnista huolimatta suomalaiset ovat edelleen Euroopan Unionin kolmanneksi kovimpia nestemaidon kuluttajia. Ohi menevät vain irlantilaiset ja virolaiset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








