
Paappa lävisti hangolla mumman pohkeen – esikoisromaani etenee väkevän vimmaisena
Mirva Karkisen romaanin nimi viittaa myyttiseen merihirviöön.
Vuonna 1994 syntynyt Mirva Karkinen on kirjallisuustieteen maisteri. Kuva: Aku Meriläinen, Aviador, koonnut: Aatu JaakkolaMirva Karkisen esikoisromaanilla on osuva nimi. Leviatan on mytologian merihirviö, kaaoksen ja pahuuden vertaiskuvana käytetty.
Karkisen romaani etenee väkevän vimmaisena. Keskeiset henkilöt ovat minäkertoja ja tämän lapsuudenystävä Gabriela.
Gabriela on raskaana ja toteuttanut unelmansa, muuttanut maalle perusteellista remonttia vaativaan taloon.
Kertoja ei tahdo käsittää, että Gabriela haluaa sinne, mistä hän itse taisteli tiensä pois. Hänet vietiin rapistuneeseen taloon nelivuotiaana. Röttelön kunnostus ja ylläpito olivat saamattomille, ehkä romanttisin mielikuvin kaupungista lähteneille vanhemmille liikaa.
Puberteettiin tulleen tytön elämä oli kateutta, likaa ja eritteitä.
Lapsi koki jääneensä vaille alkeellistakaan huolenpitoa. Alakoulussa hän ystävystyi vaaleanpunaisessa merenrantatalossa asuvan Gabrielan kanssa.
Siellä oli kaikkea mistä hän itse voi vain haaveilla. Hän oppi käyttämään ystävää hyväkseen, etenkin talon suihkua.
Puberteettiin tulleen tytön elämä oli häpeää, kateutta ja itseinhoa, likaa ja eritteitä. Ne pinttyivät osaksi häntä. Vaihe kuvataan piinallisen tarkasti.
Vastaavaan alhoon hän uskoo Gabrielan lapsineen suistuvan ennen pitkää.
Samalla alas painavalla katseella kertoja näkee avopuolisonsa Ismaelin, jota hän käyttää surutta hyväkseen. Sukupolvien ketjutkin kerronnassa välähtävät: paappa lävisti hangolla mumman pohkeen, mumma haki turvaa pullosta.
Maaseudun ankaria kohtaloita kertoja listaa enemmänkin.
Maaseudun ankaria kohtaloita kertoja listaa enemmänkin, mutta tuskin ne poikkeavat kaupunkien betonikolossa koetuista. Lapsen mieli on avoin alusta elämän kirjoitukselle. Nähty ja koettu kaivertuu ja kerrostuu.
Myyttinen Leviatan vaanii tilaisuuttaan kaikkialla.
Kun pian synnyttävä Gabriela tarvitsee apua kodin kunnostamiseen, hän kutsuu luokseen ne, joihin eniten luottaa: omien vanhempiensa lisäksi minäkertojan vanhempineen. Saihan hän kaipuun maaseutuelämään lapsena vierailtuaan kertojan kotona.
Se, millaisina hän ja muut läheiset näkevät asiat, jää muutamien vihjeiden ja lukijan varaan. Kertojan mielentilan tunnistaa ehkä vain Ismael, jolla on tarve korjata ja suojella. Se lienee parisuhteen motiivikin.
Mitä kovenevan yhteiskunnan hajanaisuudessa yksilöille tapahtuukaan, ihon alle kehittyvää uhkaa ei nähdä, ellei se räjäytä tietään pintaan.
Miten sen ajoissa tunnistaisi, romaani kysyy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




