Tavallinen elämä riittää
Irakilainen Bareq Jasim istuu yhdessä metallipaja Veme oy:n neuvotteluhuoneessa. Hän kuuluu tuhatpäiseen ulkomaalaistaustaiseen työvoimaan, joka on päätynyt eri mutkien kautta töihin Laitilaan.
Hänellä on ikää 38 vuotta, mutta reitti varsinaissuomalaiseen pikkukaupunkiin on ollut kovin erilainen.
Jasim varttui Irakissa ja joutui siellä armeijaan noin 20 vuotta sitten. Hän näki aitiopaikalta terroristijärjestö Isisin nousun ja siihen liittyviä hirveyksiä.
”En tahdo enää puhua noista ajoista. Sain pahan sotapsykoosin ja tahdoin maasta pois.”
Matka vei Turkin kautta Eurooppaan ja lopulta Oulun kautta Turun vastaanottokeskukseen, kunnes työpaikka järjestyi nopeasti. Sillä tiellä ollaan.
Vemen henkilöstöpäällikkönä työskentelevä Laura Grönros oli tuolloin valitsemassa pakolaisjoukosta 35 harjoittelijaa, ja yhtenä kriteerinä oli ainakin auttava englannin kielen taito. Jasim pääsi mukaan, sillä hän oli oppinut jonkin verran englantia Irakissa sotineilta yhdysvaltalaisilta.
Tuolloin töihin otetuista Jasim on tiettävästi ainut, joka on jäänyt Laitilaan. Muut ovat siirtyneet isompiin kaupunkeihin.
Laitilassa on noin 8 500 asukasta, ja heistä ulkomaalaistaustaisia on 14 prosenttia, noin 1 190.
Ostareilla heitä ei näe aikaansa kuluttamassa kahdesta syystä: kaupungissa ei ole ostoskeskuksia ja Laitilaan tullaan töihin.
Valtaosa työskentelee keskisuurissa yrityksissä, joita Laitilassa on viitisentoista ja maatiloilla.
Töiden perässä on vuosien saatossa saapunut puolalaisia, virolaisia, nepalilaisia, ukrainalaisia, filippiiniläisiä sekä pakolaisiksi noin 10 vuotta sitten lähteneitä muun muassa Irakista ja Syyriasta, heitä on tosin vain muutama.
Ukrainalaisia on ylivoimaisesti eniten, sillä he olivat maatilojen luotettua kausityövoimaa jo ennen Ukrainan sotaa.
”Sodan alettua viljelijät olivat yhteydessä tuttuihin työntekijöihin. Heidät otettiin vastaan kuin he olisivat palanneet kotiinsa. Äidit tulivat lapsineen, ja toisinaan isovanhemmatkin otettiin mukaan”, kertoo Laitilan työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö Eila Pappila.
Ukrainalaisia on nyt Laitilassa noin 700. He saavat tilapäisen suojelun oleskeluluvan ja voivat vuoden oleskelun jälkeen hakea kotikuntaoikeutta. Kesällä 2025 ukrainalaisista noin 320 oli muuttunut laitilalaisiksi.
Parikymmentä vuotta sitten Suomi oli palkkatasoltaan erittäin houkutteleva paikka monelle eurooppalaiselle kausityöntekijälle. Erityisesti Virosta, Ukrainasta ja Venäjältä tuli väkeä Laitilan maatiloille kausityövoimaksi. Osa heistä alkoi hakeutua työpaikkoihin, joissa palkka juoksi 12 kuukautta vuodessa ja sukkulointi kotimaahan jäi vähemmälle.
Perässä alkoi tulla perheitä sekä ystäviä ja tuttavia, kun ja jos elämä asettui uomiinsa.
Tämä ensimmäinen muuttoaalto muistuttaa suomalaisten muuttoa Ruotsiin aiemmin 1960–70-luvuilla.
Muun muassa perunaan ja munantuotantoon keskittyvän Simulan tilan omistaja Juho Simula muistaa ajan. Ensimmäinen työmies, Andres Noormägi, tuli Virosta apuvoimaksi, kun Simula lähti varusmiespalvelukseen. Noormägi työskentelee tilalla yhä, ja hänen suosittelemaan tilalle on palkattu kaksi muutakin virolaista.
Suurin osa 17 hengen vakituisesta työvoimasta on kuitenkin Ukrainasta. Kesällä työvoima nousee noin 30 henkeen, ja kansallinen jakauma on samanlainen. Suomalaisia on työntekijöistä vain kaksi, ja heistä toinen on Simulan elintärkeä kakkosmies Anssi Järvinen.
Toinen muuttoaalto Laitilaan liittyy ainakin osin kymmenen vuotta sitten Lähi-idässä jo pidemmän aikaa kypsyneeseen ja eurooppalaisten silmille lauenneeseen pakolaiskriisiin. Silloin myös esimerkiksi irakilainen Bareq Jasim tuli Suomeen. Tuohon mennessä monet yritykset olivat jo ehtineet oppia toimimaan ulkomaisen työvoiman kanssa.
Vaikka Suomi ylpeilee korkealla koulutustasollaan, yritykset näkevät tilanteen toisin.
”15 vuotta sitten saattoi odottaa, että ammattikoulun Suomessa käynyt osasi edes perusteet. Nyt on toisin, ja työvoiman koulutus on firmoille liian kallista ja hidasta. Uhraus voi lisäksi turha, jos työnantajan kouluttama henkilö vaihtaa pian työpaikkaa”, sanoo Vemen henkilöstöpäällikkö Grönros.
Puolalainen Krystian Ormian naputtelee tietoja ruudulle siistissä hallissa. Pian kone alkaa tehdä metallista asiakkaan tilaamia osia.
Ormian etsi kymmenen vuotta sitten työtä eri puolilta Eurooppaa ja päätyi Laitilaan. Hänet palkattiin särmääjäksi Veme Oy:lle 2014.
Grönrosin mukaan tämän alan ammattilaisia ei Suomesta yksinkertaisesti löydy.
Ammattitaito näkyy myös palkoissa. Grönrosin mukaan tästä syystä ulkomaalaisille maksetaan usein parempaa palkkaa kuin monelle kantasuomalaiselle.
Edes puutteellinen kielitaito ole aina työllistymisen este, sillä Ormian oppi englantia vasta työelämässä. Ensin työporukka oli pääosin suomalaisia, ja mies muistelee puhuneensa silloin parempaa suomea kuin nyt. Työntekijät ovat kuitenkin kansainvälistyneet sitä tahtia, että yhteiseksi kieleksi on vaihtunut englanti.
Kolmen vuoden kuluttua perhe seurasi perässä. Poika aloitti saman tien päiväkodissa ja on nyt 15-vuotias. Jälkikasvun Suomi on jo kauan sujunut ilman aksenttia, jos Laitilan murretta ei sellaiseksi lasketa.
Ormianin kotona taas puhutaan luonnollisesti puolaa, joten aikuisten kielimuuri kantaväestön kanssa murenee hitaasti.
Laitilassa kannetaan huolta kaupungin ulkomaisen työvoiman kielitaidosta. Kielikursseja järjestetään runsaasti, ja tänä syksynä maksetaan opetuksen lisäksi kirjatkin. Silti kielitaito kehittyy valitettavan verkkaisesti, koska töissä asiat hoituvat omalla kielellä tai englanniksi.
”He ovat päivät töissä, ja illalla pitäisi jaksaa lähteä suomen kielen kurssille. Se on vaativa yhtälö. Hyvin voi verrata tilannetta siihen, että moniko suomalainen jaksaa lähteä iltaisin espanjan kielen kurssille”, toteaa Pappila.
Juho Simula Simulan tilalta sanoo, että osa sopeutuu ja osa ei kirveelläkään.
”Joku opettelee suomen täydellisellä Laitilan murteella ja joku taas ei osaa 10–15 vuoden jälkeen sanaakaan suomea. Sitten on heitä, jotka oppivat töissä vähitellen ja auttavasti.”
Kun juttelee laitilalaisten yrittäjien kanssa, valtaosa sanoo tulokkaiden olevan osaavia ja työteliäitä. Rehellisyyden nimessä on myös joitain valitettavia tapauksia, että joitain nuorehkoja ukrainalaisia on kieltäytynyt töistä kuultuaan palkkatason. Yhteiskunnan tuilla kun saavuttaa saman elintason.
Myös koulumaailmasta on kantautunut vakavia äänenpainoja, että samasta maasta lähteneet viettävät välitunneilla aikaa toistensa kanssa paljon.
”Tämä on tosi vaikea kysymys. Maahan muuttavan lapsen ja nuoren on yhden vuoden aikana laitettava suomi kuntoon valmentavassa opetuksessa, koska sen jälkeen siirrytään vähitellen normaalille luokalle. Kun sinnittelee 45 minuuttia suomen kielellä normaalissa luokassa, moni tahtoo ottaa välitunnilla hengähdystauon ja puhua kaverin kanssa omalla kielellään.”
Hän ei ole kovin huolissaan asiasta. Toisaalta tuntosarvet pystyssä on katsottava, ettei eriytyminen mene ryhmäytymisen edelle.
Moldovalainen Sergiu Mitreanu on työskennellyt kymmenisen vuotta munatuotteisiin erikoistuneella Munaxilla ja suorittaa työn ohessa elintarvikealan ammatillista tutkintoa Uudessakaupungissa huolimatta puutteista kielitaidossa. Sen tekee mahdolliseksi, että opiskelu on mahdollista selkosuomella.
Hän tuli yritykseen ystävänsä vinkistä vuonna 2016 aluksi kausityöntekijäksi muun muassa pesemään kananmunien muovisia kuljetuskennoja. Vähitellen tehtävät ovat muuttuneet vaativimmaksi, ja mies kuuluu selvästi yrityksen luotettuihin työntekijöihin.
Mitreanun pienellä kotitilalla ei ollut mahdollisuutta kunnon elantoon, sillä Moldova on Euroopan köyhimpiä maita. Silti elämä maatilalla valmensi jollain tasolla työskentelyyn Suomessa elintarviketeollisuuden parissa.
Perässä seurasivat vaimo ja kaksi poikaa, jotka nyt ovat 16- ja 11-vuotiaita. Kolmas poika syntyi kaksi vuotta sitten.
”Tykkään täällä rauhallisuudesta ja ilmastosta, sillä meillä on liian kuuma.”
Ulkomailta tulleita on 14 prosenttia pikkukaupungin väkimäärästä.
Mitreanu on saanut haastatteluun tulkin, ja häntä selvästi jännittää.
Mies kertoo kaiken olevan hyvin elämässä ja töissä.
Munaxin henkilöstöpäällikkö Tiina Hildén sanoo Mitreanulle, että hän voi puhua aivan vapaasti mistä vain. On silti selvää, että tämä asettelee sanansa tarkoin. Jokainen tekisi hänen asemassaan samoin.
Moldovalainen perhe on onnistunut nostamaan elintasonsa sellaiseksi, että kotimaassa siihen ei olisi ollut mahdollisuutta. He ovat onnistuneet hankkimaan omakotitalon, jonka pihamaalla puuhastelu on Mitreanun vapaa-ajan sisältö.
Pojat saavat hyvää koulutusta, ja 9. luokalla oleva esikoinen tahtoo ensi vuonna lukioon. Arki täyttää lasten viennistä urheiluharrastuksiin, kuten muillakin perheillä. Uimahallikin on kiva lisä elämässä.
Hildén sanoo, ettei hän tahdo esittää heidän yritykseksensä olevan mikään taivas mutta he pyrkivät kohtelemaan jokaista ihmisenä eikä vain hyötyä tuottavana resurssina. Paperitöissä autetaan, jos tarvetta on. Lisäksi työntekijän ohjeet on painettu kolmella kielellä: suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.
Palkka noudattelee työehtosopimuksia ja nousee koulutuksen sekä kokemuksen lisääntyessä.
Näin käy, kun Mitreanu saa suoritettua ammatillisen tutkintonsa.
Hildénin mukaan kouluttautumista estää usein se, että tutkintotarjontaa on vain suomeksi tai ruotsiksi, ei esimerkiksi englanniksi.
”Suomi on yksi vaikeimmista kielistä. Ammatillista koulutusta tulee voida käyttää sitouttamisen keinona jo ennen kuin suomi on opittu niin hyvin, että sillä voi opiskella”, Hildén toteaa.
Työllisyys- ja maahanmuuttopäällikkö Pappila näkee Laitilan tulevaisuuden olevan vahvasti ulkomaalaisten varassa. He ovat tärkeitä yrityksille ja tuovat lisäksi kuntaan verotuloja ja euroja kauppoihin.
Heidän tulevaisuutensa Suomessa ja Laitilassa on osin myös valtiovallan käsissä, sillä maahanmuuttopolitiikka antaa raamit perheiden tulevaisuudelle.
”Monta sataa ihmistä on upotettuina meidän systeemiimme. Jos he lähtisivät pois, niin mitä sitten tilalle? Otetaanko sitten uusi maahanmuuttajaporukka, joiden kanssa kotoutuminen aloitetaan alusta?”
Samalla valuisivat hukkaan panostukset, jotka on tehty 10–20 vuotta kaupungissa asuneiden ihmisten ja heidän lastensa koulutukseen ja terveydenhoitoon.
”Pelkästään ukrainalaisia alle 18-vuotiaita on noin sata. Heidän lähtönsä johtaisi myös koululaitoksen supistumiseen.”
Pappila kehottaa ajattelemaan vaikka ukrainalaisten asemaa. Tilapäinen suojelu jatkuu vuoteen 2027. Siinä vaiheessa lapset ja nuoret ovat viettäneet viisi vuotta elämästään Suomessa ja oppineet kielen.
”Tulee mielenkiintoisia tilanteita. Jos 20-vuotiaalle ukrainalaiselle ehdotetaan silloin, että palataanko takaisin, vastaus taitaa aika usein olla, että ei tosiaankaan.”
Osa käy varmasti katsomassa kotikontuja, mutta yhtä varmasti osa heistä palaa hetken kuluttua takaisin Suomeen – aivan kuten kävi suomalaisten muuttaessa aikoinaan Ruotsiin. Juuret kasvavat uuteen maahan, vaikka kotimaan muisto olisi rakas.
Tulee mielenkiintoisia tilanteita, jos viisi vuotta täällä asunutta nuorta yritetään houkutella takaisin Ukrainaan.
Moni Suomen kunnista kokee kunnan vähäisen vetovoiman ongelmaksi, ja sen myötä perheitä ja työväkeä on vaikea houkutella.
Laitila on hyvä esimerkki, että tavallinen elämä voi riittää.
Mitreanu naurahtaa kysymykselle, mistä hän haaveilee. On kuulemma niin paljon asioita mielessä, ettei sellaisen pohtimiselle ole aikaa.
Puolalainen Krystian Ormian ei hänkään osaa sanoa, mikä voisi olla paremmin.
”En kaipaa muuta. Normaali elämä on tarpeeksi. Lomilla matkustamme Saksaan ja Italiaan, ja poika nauttii täällä koripallon ja salibandyn pelaamisesta. Oma intohimoni on akvaarioharrastus”, sanoo Krystian Ormian.
Irakilainen Bareq Jasim puolestaan rakastui kantasuomalaiseen työkaveriin ja he saivat tyttären. Sittemmin tuli ero, mutta hän on tytön elämässä tiiviisti mukana. Osastollaan osin tiiminvetäjän tehtäviin noussut mies harrastaa kilpatasolla kehonrakennusta.
”Haaveilen suomenmestaruudesta”, hän heittää.
Sitten sodan nähnyt mies vakavoituu.
”Toivon vain rauhaa. Minulle riittää normaali elämä.”
- Osaston luetuimmat
