Lukijalta: Suomen hiihtovalmennuksessa ei ole edelleenkään oivallettu perusasioita

Hiihtäjät ladulla. Kuvituskuva. Kuva: Juha Tanhua

Hiihdon asiantuntijat Heikki Rusko ja Heikki Kantola kirjoittivat jo vuonna 1984 tulevaisuuden hiihtäjän olevan ”suksitaituri, joka hallitsee kaikki hiihtotekniikat”. Käynnissä olevia olympialaisia seurattuani olen sitä mieltä, ettei tuota seikkaa ole suomalaisessa hiihdossa vieläkään kaikin osin ymmärretty.

Ilkka Herola ja Eero Hirvonen ovat poikkeuksia. Parisprintissä kumppanit hiihtivät äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa pystyssä pysyen. Yhdistetyn miehet hallitsivat olosuhteet, koska osaavat hiihtää. Hiihtäjä vie suksea, eikä suksi hiihtäjää.

Osa maastohiihdon suomalaishiihtäjistä auraa mutkissa siinä missä kilpailijat tekevät askelkäännöksiä. Näin menetetään joka mutkassa pari sekuntia. Menetyt sekunnit on otettava kiinni suorilla. Se vaatii veronsa ja maksaa sijoituksissa.

Suksitaitureista paras esimerkki on norjalainen Johannes Kläbo. Kun Kläbo laittaa pikavaihteen päälle, sukset ovat osa miestä, eivät hidaste. Toki kyseessä on äärimmäinen lahjakkuus, mutta suksitaitoa Kläbokaan ei ole saanut synnyinlahjana. Se on vaatinut tuhansien ja taas tuhansien tuntien harjoittelua.

Menestykseen vaaditaan lahjakkuutta, taitoa ja sen jälkeen olosuhteisiin ja tilanteeseen sopivaa taktiikkaa. Toivottavasti Suomesta löytyy lajilahjakkaita nuoria, jotka ovat valmiita panostamaan sekä fyysiseen, että taitoharjoitteluun, jotta suomalainen hiihto voi jatkossakin kolkutella menestyksen portteja.

Pekka Ahonen

Kuopio