Kahvin kulutus nousee ja viljelyalue pienenee – hinta noussut 50 prosenttia vuodessa
Kahvin viljelyyn soveltuvan peltoalan arvioidaan puolittuvan, mutta kulutuksen jopa tuplaantuvan vuoteen 2050 mennessä.Ilmastonmuutos ja sääilmiöt ovat kutistaneet merkittävästi kahvintuotantoa. Samaan aikaan kahvin kysyntä kasvaa.
Tuotannon vaikeudet ovat näkyneet myös Suomessa hintojen nousuna. Arabica-kahvilajikkeen maailmanmarkkinahinta on ollut tänä vuonna kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Toukokuussa kuluttajahinta Suomessa oli yli 45 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten.
Kahvin maailmanmarkkinahintaan vaikuttavat myös varastointi- ja kuljetuskustannukset sekä öljyn ja energian hinta. Hinta määräytyy pörssissä.
Reilu kauppa ry kertoo tiedotteessaan, että hintojen nousu ei hyödytä kahvinviljelijöitä. Ilmastonmuutoksen kutistamien satojen ja kohonneiden tuotanto- ja kuljetuskustannusten takia tulot saattavat samanaikaisesti jopa laskea. Noin 84 prosenttia maailman kahvista tuotetaan pientiloilla.
Kahvi on herkkä lämpötilanvaihtelulle. Kahvi kasvaa parhaiten metsäisillä alueilla päiväntasaajan tuntumassa, noin kilometrin korkeudessa. Arabica-lajikkeelle 18–22 asteen lämpötila on paras, robustalle 22–28 astetta.
Kahville sopivan peltoalan arvioidaan puolittuvan vuoteen 2025 mennessä. Samalla kahvin kulutuksen odotetaan kasvavan jatkuvasti. Vuonna 2030 kulutuksen oletetaan olevan 16 prosenttia suurempaa kuin viime vuonna. Joidenkin arvioiden mukaan kulutus jopa tuplaantuisi vuoteen 2050 mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






