Omenatäytteiset croissantit valmistuvat helposti valmistaikinalla
Croissanttaikinasta valmistetut sarvet täytetään omenalla ja vaniljakreemillä.
Croissanttaikina on näppärä valmistaikina, josta voi vikkelästi leipoa erilaisia makeita ja suolaisia sarvia ja muita leivonnaisia. Kuva: Sanne KatainenOmena-ajan ollessa parhaimmillaan sarvet täytetään simppelisti omenanpaloilla sekä paistonkestävällä vaniljakreemillä, joka tuo sarviin mehevyyttä.
Vanilja-omenasarvet
12 kpl
Ainekset
- 2 prk croissanttaikinaa
- 1–2 omenaa
- 2 tl sokeria
- ½ tl kanelia
- 1 prk paistonkestävää vaniljakreemiä
Voiteluun
- 1 muna
- raesokeria tai mantelirouhetta
Valmistusohje
- Aloita pesemällä ja tarvittaessa kuorimalla omenat. Poista siemenkodat ja kuutioi hedelmäliha pienehköiksi paloiksi. Sekoita paloihin sokeri ja kaneli.
- Levitä croissanttaikinat pöydälle ja leikkaa viivoja pitkin kolmioiksi. Jaa omenapalat ja vaniljakreemi kolmioiden leveään päähän ja kääri leveästä päästä alkaen sarviksi. Nosta
- sarvet leivinpaperin päälle pellille. Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai mantelirouhetta.
- Paista sarvia 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Sarvet ovat parhaimmillaan hiukan lämpiminä.
- Vinkki: Paistonkestäviä kreemejä löytyy kaupoista eri makuisia. Voit kokeilla sarvissa niistä myös muita makuja.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
