Grillikulttuurimme taantuminen harmittaa ‒ näin kansainväliset jätit peittosivat pienet yrittäjät

Hampurilaiset maistuvat suomalaisille, muttei niitä osteta enää grilleiltä. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki

Koti|Ruoka

20.7.202509:00

Kolumni

Santeri Nousjoki

Vanhoina hyvinä aikoina lähes jokaisesta pitäjästä löytyi oma grillikioski. Snäkärin jonossa jaettiin niin elämän iloja kuin surujakin.

Puolikas maito ja makkaraperunat kaikilla mausteilla kuului joka toisen nälkäisen suusta, vaikka listalta olisi voinut tilata lähes mitä tahansa.

Sitten tapahtui jotain. Pikaruuan, joka on grillien tapauksessa täysin oikea käsite, syöminen ei vähentynyt, mutta suomalaisten mieltymykset vaihtuivat.

Suuret pikaruokaketjut valtasivat markkinan samalla, kun pienet, usein yksinyrittäjien pyörittämät grillit laittoivat lappua luukulle.

Monessa maalaistaajamassa toimii toki yhä ahkeria kebabpitserioita, mutta grillikulttuurimme kannalta ne tarjoilevat liian harvoin perinteistä grilliruokaa. Persoonallisia paikkoja, vaikkeivät snäkäreiden saappaita täytäkään.

Itse 2000-luvun alussa syntyneenä pääsin grillikulttuuriin mukaan vanhempieni ansiosta. Kaupungissa asioilla käydessämme emme kurvanneet ”brändipikaruokalaan”, vaan suuntasimme tutulle grillille.

Nostalgian lisäksi grilliruoka oli silloin ja on edelleen maultaan geneeristä pikaruoka-ateriaa parempaa. Pienen keittiön luovuus näkyy ja maistuu.

Välillä osuu toki hutilyöntejäkin matkalle, mutta ruuan kuuluukin olla ainutlaatuista. Tasaisen varmasta, kustannuksiltaan optimoidusta ketjuannoksesta ei puolestaan jää mitään mieleen nälän siirtämisen lisäksi.

Maakuntia kiertäessäni pyrin aina mahdollisuuksien mukaan poikkeamaan paikallisella grillillä, sillä niiden listat paljastavat myös alueen paikalliset herkut.

Vauvasuuna harvoin uskallan ottaa kyseisiä erikoisuuksia, mutta jo pelkästään niiden pohtiminen hymyilyttää: vielä on paikallisidentiteettiä jäljellä.