Lukijalta: Maaseudun varautumissuunnitelmissa unohdetaan helposti ihminen

Kriisin keskellä pitää muistaa myös ikäihminen, vammainen tai pitkäaikaissairas. Kuvituskuva Kuva: Jouni Porsanger

Suomessa puhutaan paljon huoltovarmuudesta, kriisinkestävyydestä ja turvallisuudesta. Usein maaseutu mainitaan voimavarana: ruoantuotanto, energia, logistiikka ja tila. Tämä on totta.

Harvemmin kysytään sitä, kuka kantaa vastuun ihmisistä, kun kriisi osuu maaseudulle.

Haja-asutusalueilla asuu paljon ikäihmisiä, vammaisia henkilöitä, pitkäaikaissairaita ja yksin eläviä. Arki toimii, kun tutut palvelut, yhteydet ja naapuriapu ovat kunnossa. Mutta kriisitilanteessa juuri nämä ihmiset ovat ensimmäisiä, joille järjestelmä ei enää vastaa.

Kaupungeissa kriisivalmius tarkoittaa usein lyhyitä etäisyyksiä ja vaihtoehtoja. Maaseudulla se tarkoittaa pitkiä matkoja, harvaa palveluverkkoa ja sitä, että yksi katkos voi olla ratkaiseva. Silti varautumissuunnitelmissa ihminen jää helposti taustalle. Puhutaan polttoaineesta, sähköstä ja logistiikasta, mutta ei siitä, miten apua saavat ne, jotka eivät voi lähteä omin voimin tai selvitä yksin.

Jos näihin kysymyksiin ei ole vastauksia etukäteen, vastuu on jo päätetty siirtää yksilölle ja hänen lähipiirilleen.

Tämä ei ole kritiikki maaseutua kohtaan. Päinvastoin. Maaseudulla autetaan ja tunnetaan toisemme. Mutta yhteiskunnan varautuminen ei voi nojata pelkästään naapuriapuun ja hyvään tahtoon.

Huoltovarmuus ei ole vain tuotantoa ja varastoja. Se on myös ihmisten turvallisuutta ja toimintakykyä. Yhteiskunta, joka ei huomioi heikoimmassa asemassa olevia kriisisuunnitelmissaan, ei ole kestävä – vaikka pellot tuottaisivat ja sähköt palaisivat.

Jos maaseutu kantaa Suomen kriisit, Suomen on kannettava myös maaseudun ihmiset.

Lassi Murto

Raisio