Kotimaa

Suomen museoihin odotetaan heinäkuussa kävijäryntäystä —"Ennusteemme mukaan heinäkuussa tehdään vähintään 250 000 Museokortti-käyntiä.

Museokortti-käynnit ovat noin viidenneksen kasvussa vuoden takaiseen verrattuna.
Päivi Sivonen
Musekortilla pääsee käymään esimerkiksi tiedekeskus Heurekassa.

Museoita kohtaan osoitetun kiinnostuksen määrä on lähtenyt tänä kesänä jyrkkään nousuun. Asia käy ilmi etenkin Museokorttien kasvaneissa käyttömäärissä. Museokortin ostaneella on vapaa pääsy yli 300 museoon koko Suomen alueella. Museokortti on voimassa vuoden kerrallaan, jonka jälkeen kortin käyttöoikeus pitää uusia.

Viime vuoden heinäkuu oli kaikkien aikojen ennätyskuukausi Museokortti-käyntien määrässä, kertoo kehitysjohtaja Seppo Honkanen Museokortin tiedotteessa. Heinäkuussa 2019 Museokortilla maksettiin yli 213 000 museovierailua. Tällä hetkellä Museokortti-käynnit ovat noin viidenneksen kasvussa vuoden takaiseen verrattuna. Käynnit ovat jatkaneet kasvuaan kesäkuun alusta lähtien.

"Ennusteemme mukaan heinäkuussa tehdään vähintään 250 000 Museokortti-käyntiä. Tämä saattaa osoittautua liian varovaiseksi arvioksi", Honkanen toteaa.

Museokortin tiedotteen mukaan museot ovat turvallisia vierailukohteita, sillä tilat mahdollistavat hyvin turvavälien pitämisen. Museoissa työskennellään myös aktiivisesti turvallisten museokäyntien mahdollistamiseksi. Toimenpiteet kohdistuvat erityisesti siisteyden, hygienian ja turvavälien ylläpitämiseen.

"Suomen museoliitto keväällä teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset aikoivat vierailla museoissa aikaisempaa enemmän koronarajoitusten lievennyttyä. Signaalien perusteella näin on myös todella tapahtumassa", toteaa Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Museoiden auetessa kesäkuun alussa Museokortti selvitti kortin omistajien ajatuksia asiakaskyselyn muodossa. Yli 1 000 vastaajasta 79 prosenttia kertoi aikovansa vierailla museoissa kesällä 2020 yhtä usein tai useammin kuin viime kesänä.

Lue lisää

Maatalousmuseo Sarka valitsi Lapinlahden asutusmuseon vuoden 2020 kesäkohteeksi

Maalaustaiteeseen laajentava Heli Laaksonen kommentoi työssään maaltamuuton raskautta: "Siinä joutuu muuttamaan koko elämäntavan"

Visavuori kisaa suurten museoiden rinnalla – "Koko Suomen satavuotinen kuva löytyy täältä"

Museot vetivät ennätysmäärän kävijöitä – Suosituimmat Helsingissä