Suurperheen äiti alkoi opettaa lapsiaan autonrattiin säästö mielessään – vähitellen kävi selväksi suurempikin hyöty, jonka ajo-opetusluvasta voi saada

Iltaisin suurperheen äiti Sirpa Norrbacka hyppää apukuskin paikalle opettamaan lastaan ajamaan. Kuva: Sanne Katainen

Lammilainen englannin ja ranskan opettaja Sirpa Norrbacka tiesi lastensa lähestyessä täysi-ikäisyyttä, että tulisi opettamaan heille itse autolla ajamisen.

“Kuuden lapsen laittaminen täysin autokoulun opetettavaksi olisi ollut todella iso satsaus, joten kyllä vaakakupissa painoi vahvasti taloudellinen puoli”, Norrbacka muistelee.

Opettajatyönsä lisäksi hän uskoi pystyvänsä opettamaan omat lapsensa kelvollisiksi autonkuljettajiksi, sillä Norrbacka on kokenut kuljettaja. Opetuslupaurakka alkoi vuonna 2010 esikoisen kanssa. Silloin piti suorittaa teoriakoe.

”Se sähköinen ja aikarajattu koe kyllä jännitti itseäni, koska aikoinaan oma teoriakoe oli tullut tehtyä kynällä ja paperilla”, hän naurahtaa.

Sitten seurasi auton muutoskatsastus ja muut paperityöt.

Esikoisen matka ajokortin saamiseksi kuitenkin tyssäsi aluksi mutta jatkui myöhemmin.

“Toisella pojallani oli ollut mopokortti, mikä auttoi liikenteeseen pääsemisessä. Ensimmäisessä inssissä kortin vei varovaisuus bussin ohittamisessa, mutta toisella kertaa kortti tuli heittämällä.”

Sirpa Norrbacka on innokas jääkiekon seuraaja. Hän haastattelee Tapparan fanilehteen uudet ulkomaalaispelaajat. Kuva: Sanne Katainen

Niin opetuslupa-autossa kuin yläkoulun oppitunnillakin Norrbacka korostaa rauhallisuutta. Norrbacka pyrkii pitämään huumorin mukana.

“Kikatuskohtaukset rentouttavat ilmapiiriä. Kun on hauskaa, varsinainen pääasia eli oppiminen tapahtuu huomaamatta.”

Tällä hetkellä Norrbackalla on menossa viides lupa, nuorimmalle tyttärelle. Lupaprosessi on vuosien varrella helpottunut merkittävästi.

“Nyt lupaa haetaan pelkästään netissä”, hän jatkaa.

Esimerkiksi nykyisin ei ole enää maksimimäärää peräkkäisissä opetustunneissa, mitä Norrbacka pitää erittäin myönteisenä uudistuksena.

“Ihan kaikkia löysennyksiä en kuitenkaan allekirjoita. Liukkaus on tosimaailmassa täysin erilaista kuin simulaattorissa.”

Norrbacka kokee lisäksi 10 tunnin minimiajomäärän täysin riittämättömäksi. Hän itse on ajatuttanut lapsensa ensin pihatiellä, sitten “omilla kylillä” ja siirtynyt vasta sen jälkeen kaupunkiin.

“Ajamisen perusteiden tulee olla selkäytimessä ennen kuin lähdetään treenaamaan haasteellisempia asioita kaupunkiin.”

Keskimääräistä ajo-opetusmäärää Norrbacka ei osaa sanoa tarkasti.

“Kyllä niitä on tullut reilusti enemmän kuin pakolliset. Myös opettajalle tulee reilusti kilometrejä, kun olen siirtynyt lapsen luokse”, hän hymähtää.

Norrbacka yrittää olla antamatta ohjeita, kun inssi alkaa lähestyä.

Norrbacka ajatuttaa lapsiaan ensin kylien pikkuteitä, vasta myöhemmin siirrytään kaupungin isommille teille. Kuva: Sanne Katainen

Kieliä työkseen opettava Norrbacka tiesi haluavansa opettajaksi ala-asteelta lähtien.

“Pikkusisko on muistellut, kuinka olin pitänyt lapsena hänelle ja nuoremmille naapureille oppitunteja”, hän muistelee naurahtaen.

Yhdeksännellä luokalla hän valitsi lukioon pitkän matematiikan sijasta ranskan, mitä pitää äärimmäisen onnistuneena elämänvalintana silloisen opettajan tylytyksestä huolimatta.

“Yläkoulussa luin myös saksaa, mutta siihen ei samanlaista kipinää koskaan syttynyt”, hän kuvaa kielivalintojaan.

Lukiossa Norrbacka pettyi opetuksen tasoon, mutta paikkasi sen omalla työllä – ja opetti samalla myös omille kavereilleen.

“Abivuotena sain neuvottelujen jälkeen lukea vielä kolme kurssia lisää yksin. Apunani oli nyt taitava opettaja, jonka kanssa opiskeltiin lopulta pitkä ranska.”

Lukion jälkeen nuorelle kielitaiturille Tampere oli ainoa vaihtoehto, mihin vaikutti Norrbackan mukaan Kangasalta löytynyt mies. Pääsykokeen jälkeen hän pääsi lukemaan englantia pääaineena ja ranskaa sivuaineena.

“Siinä samalla tuli perhettä perustettua, jolloin gradun saaminen valmiiksi hieman venähti. Lopulta sain sen valmiiksi juuri ennen toisen poikani syntymää.”

Valmistumisen jälkeen Vesilahdesta olisi auennut äitiysloman sijaisuus yläkoulussa, mutta lopulta vanhasta opinahjosta Lammilta avautui määräaikaisen opettajan sijaisuuden jälkeen vakituinen virka.

“Sisäänpääsyä opettajayhteisöön auttoi se, että samaan aikaan töissä oli vielä omia entisiä opettajiani.”

Erinäisten vaiheiden jälkeen hän päätyi Kärkölään lukion opettajan virkaan.

Lukio loppuikin vuonna 2015. Sitten opetettavaksi tuli pelkästään yläkoululaisia ja myöhemmin myös alakoululaisia. Puolen tunnin työmatka suuntaansa on ollut etu.

“Aamulla kotiasiat hälvenevät Hämeenkosken kohdilla, kun taas illalla kouluaherrus hälvenee samoissa kohdissa toiseen suuntaan.”

Maalaislukioihin pääsee usein alemmilla keskiarvoilla kuin kaupungeissa. Niinpä Norrbacka on opettanut koko uransa eritasoisia nuoria.

Yläasteella kurinpitoa ja ulosantia pitää miettiä enemmän, mutta muuten pedagogiikka on hyvin samanlaista.

“Pyrin aina huomioimaan erityisesti huonommin pärjäävät oppilaat, sillä parhaat pärjäävät aina”, hän avaa.

Norrbacka pyrkii samaan oppilaansa “hoksaamaan” opetettavat asiat itse, jotta nuoret oppisivat aidosti.

“Ikäluokat ovat erilaisia, mutta mitään puhtaasti laskevaa trendiä en ole itse havainnut. Rehtorilla on erittäin suuri rooli, minkälainen ilmapiiri koulussa vallitsee”, hän pohtii ääneen.

Norrbacka nauttii työstään nuorten parissa eikä pelkää haastavien oppilaiden kohtaamista. Jos riitoja pääsee syntymään, kahdenkeskisellä keskustelulla pyritään avaamaan solmuja.

“Jälkeenpäin eräs tällainen haasteellisempi oppilas pyysi apua työssään tarvittavan suullisen kielitaidon vahvistamisessa usean kouluvuoden jälkeen. Jotakin olin näemmä tehnyt silloin aikoinaan haasteista huolimatta oikein”, hän lopettaa.