Juice Leskisen syntymästä 70 vuotta – kaksi musikaalia pyörii kevään ajan
Synnyinpaikkakunta Juankoski juhlistaa kansantaiteilijaansa vasta kesätapahtumissa.Muusikko, sanoittaja, runoilija ja lastenkirjailija Pauli Matti Juhani Leskinen, joka muutti taiteilijanimensä Juice Leskinen viralliseksi nimekseen, syntyi Juankoskella 19. helmikuuta 1950.
Marraskuun lopussa 2006 kuolleen Leskisen syntymän 70. juhlavuotta muistetaan usein tavoin.
Into julkaisi toissa viikolla kirjan "Juice puhuu – Kootut muistelmat 1", jonka on toimittanut Kaj Lipponen. Kolmiosainen kirjasarja perustuu tamperelaiselle Radio 957:lle tehtyyn Juice 40 - radio-ohjelmasarjaan. Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius haastattelivat Leskistä tämän tuotannosta levy levyltä ja laulu laululta. Jättiurakka tehtiin lähestyvien 40-vuotisjuhlien kunniaksi vuosina 1989 ja 1990.
Teattereissa pyörii kevään ajan kaksi eri musikaalia, jotka perustuvat molemmat Juicen legendaarisiin lauluteksteihin.
Kuopion kaupunginteatterin Kaksoiselämää-musikaalin on kirjoittanut Timo Kanerva ja ohjannut Olli-Matti Oinonen. Se sai ensi-ilta 31.1. ja esitykset jatkuvat toukokuun loppuun.
Suomen musiikkiteatterissa Tampereella alkoi viime viikolla pyöriä Viidestoista yö. Musikaali kiertää maalis–huhtikuussa myös kuudella muulla paikkakunnalla ja jatkaa sitten Tampereen Yo-talolla syksyyn.
Tampereella elämänsä pääosan viettänyttä Leskistä juhlistetaan kotikaupungissaan myös 6. maaliskuuta. Hänen musiikkiaan tulkitsevat Tamperetalon konsertissa Pirkanmaan musiikkiopiston opiskelijat ja monipuolisena kirjoittajana tunnettu räppäri Palaface.
Synnyinpaikkakunta Juankoski juhlistaa kansantaiteilijaa kesätapahtumissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

