Nukuitko lapsena ylä- vai alasängyssä? – Puinen maalattu kerrossänky tekee paluun lastenhuoneeseen
Sekä Niemen Tehtaiden nuorisosänky että Vakiopuun Niku Naku sopivat erityisesti pieniin tiloihin, mikä lisää niiden suosiota tälläkin hetkellä. Huoneessa mahtuu myös leikkimään.Puinen maalattu kerrossänky tuli monen lapsiperheen sisustukseen 1960- ja 1970-luvuilla. Niku Naku- tai Niemen Tehtaiden sängyt saattoi asettaa vierekkäin tai päällekkäin ja yläsänkyyn kiipeäminen ei kauan sitten ollut temppukaan.
Idea sängylle, joka toimisi niin yksittäin, vierekkäin, peräkkäin kuin päällekkäinkin saattoi tulla 1920-luvulla Kööpenhaminassa järjestetystä huonekalunäyttelystä. Siellä esiteltiin kokonaisia sisustuksia teemalla ”hyvää, halpaa, kaunista, käytännöllistä” ja myös Kotiliesi lähetti toimittajansa tekemään juttua ”vaatimattoman kodin sisusteista”.
Näyttelyssä esitelty lastenhuone kuvattiin myöhemmin Kotiliesi-lehteen. Ehkäpä näyttelyyn päässyt puinen ihannekerrossänky toimi esikuvana myös Niku Naku -sängyn sekä Niemen Tehtaiden kerrossängylle.
Puinen nuorisokokoinen pinnasänky edusti uutta muotoilua, joka oli riisuttu kaikenlaisista kukkaleikkauksista ja sorvatuista pylväistä. ”Nyt harrastetaan sileitä pintoja, suoria, selviä muotoja ja muuta hienostunutta meininkiä”, kirjoitti Kotiliesi vuonna 1927.
Sekä Niemen Tehtaiden nuorisosänky että Vakiopuun Niku Naku perustuvat kumpikin samaan ajatukseen. Molemmissa on matala laita, pinnoja, jalkojen päissä nupit ja pohjissa kolot. Niku Naku -sängyn tunnistaa siitä, että se on noin kymmenen senttiä Niemen tehtaiden sänkyä lyhyempi.
Molempien valmistajien malleissa on käytetty sorvattua ja iloisen väriseksi maalattua puuta. Niku Nakun alkuperäiset värit olivat punainen, sininen ja helmenharmaa. Myöhemmin valikoimiin tulivat valkoisen lisäksi muita värejä, muun muassa kirkas keltainen. Molempien valmistajien sängyt sopivat erityisesti pieniin tiloihin, mikä lisää niiden suosiota tälläkin hetkellä. Huoneessa mahtuu myös leikkimään.
Niku Naku –sänkyjä tilattiin 60-luvulla Osuuskaupasta. Osuuskaupan tuotekuvastossa vuonna 1964 myynnissä oli Niku Naku -sängyn lisäksi monta muutakin klassikkotuotetta, kuten intiaaniteltta, puhallettava lasten uima-allas sekä Jupiter-polkupyörä. Osuuskaupan välitysketju takasi, että sänky saatiin levitettyä ympäri Suomen ja sen tuntevat kaikki. Niku Naku –sängylle lainattiin nimi Suomen Kuvalehden 1920-luvun sarjakuvasta, jossa seikkailivat kaksospojat Niku ja Naku.
Niemen Tehtaiden tuotanto alkoi kirveenvarsien, nappien ja piippujen sorvaamisella. 1900-luvun alussa tehdas oli tunnettu valmistamistaan lasten huonekaluista ja keinutuoleista, keinuhevosista ja puuleluista.
Sotien jälkeen valmistus painottui huonekaluihin, ja moni on istunut Niemen Tehtaiden syöttötuolissa. Se toimii korkeana tuolina, mutta sen voi kääntää myös matalaksi tuoliksi, jonka eteen tulee pöytä. 1960-luvun hittituote oli nuorisosängyn lisäksi keijatuoli eli pottatuoli. Monessa lapsiperheessä keijatuoli tosin nikkaroitiin itse vanerista Niemen Tehtaiden mallia ja mittasuhteita katsomalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

