Kirja-arvio: Näkymätön kuolema tarjoilee sekametelisoppaa talvisodan ajalta
A.M. Frost: Näkymätön kuolema. 422 sivua. Bazar.Dekkarikirjailijat ovat löytäneet ilahduttavasti 1930-luvun ja talvisodan. Nimimerkki A. M. Frostin kirjoittama Näkymätön kuolema hyödyntää tuota myrskyistä ajankohtaa enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Kirjan ongelmana on hapuilu vakoilutarinan, sotakirjan ja muiden teemojen välillä. Erityisen epäuskottava on kertomukseen väkisin ympätty joukkotuhoteema.
Sotaosuuksissa nimimerkin takaa toimivat kirjailijat ovat ottaneet ihan omat vapautensa. Kannaksella käydään korpisotaa, nopeimmillaan väsynyt suomalaiskomppania motittaa ja tuhoaa kokonaisen vihollisrykmentin vajaassa tunnissa.
Kaukopartiot hiihtävät sadan kilometrin lenkkejä vihollisen selustaan ja siviileistä ja sotilaista tyhjennetty Terijoki pysyy suomalaisten hallinnassa vielä, kun taisteluita käydään Mannerheim-linjalla.
Turha edes mainita, että taivaalla lentävät suomalaishävittäjätkin ovat ajankohtaan nähden vääriä.
Sotakuvauksen osalta kerronnassa ei siis juuri ole tolkkua. En ymmärrä, miksei sen osalta olisi voinut seurata edes jossakin määrin sodan varsinaista käsikirjoitusta, joka kuitenkin on piirtynyt suomalaisten mieliin.
Kirjan kiinnostavin anti on henkilöissä. Supersankarina häärii sinisilmäinen mutta aasialaispiirteinen majuri. Epäselväksi jää, onko hän Mannerheimin Kaukoitään tekemän tutkimusretken tuliainen. Ohuesti kuvatut ja yksipiirteiset henkilöhahmot sopivat dekkarimaailmaan.
Loppuratkaisussa jännitys ei tiivisty toivotulla tavalla. Puutteistaan huolimatta toivon kirjalle jatkoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

