5-vuotiaalle Valtra-fani Eeville rehunteko papan kanssa on vuoden kohokohtia – Katso ihastuttava kuvagalleria nuorista konefaneista
MT keräsi lukijoiden kokemuksia lapsien innostuksesta koneita kohtaan. Eevillä ja hänen ukillaan on ollut jo useamman vuoden omat juttunsa, kun on rehunteon aika.
Moni maaseudulla asuva lapsi asettuu traktorin puikkoihin pienestä pitäen.
"Kuvassa on talomme pikku emäntä Netta Reponen Toivolan kylältä", kertoo punaisen traktorin pukille asettuneesta tyttärestään mäntyharjulainen
Jenny Reponen. "Lähes joka päivä mukana maatilan töissä ollaan, oltiin sitten ajamassa traktorilla tai vaikka ihan vaan kuivurilla jyviä ihastelemassa."
"Topi (pian 4 vuotta) hurahti koneisiin jo vauvana. Meillä ei ole maatilaa, mutta hänen leikeissään näkyvät kaikki maatilan työt, erityisesti ne joihin tarvitaan rattoria. Olohuoneen mattoa on kynnetty, kylvetty, kasteltu, lannoitettu, niitetty. Merkkiuskollisuutta ei yhtään vähennä se, että hänen enonsa huoltaa työkseen John Deeren metsäkoneita. Papan kanssa käydään huviajelulla papan Valmetilla ja silloin Topi hoitaa käsikaasun." – Kati Koukkula, Lohiniva Kuva: Kati Koukkula, Lohiniva
"Matias on ollut kiinnostunut enon ja ukon koneista aina. Niitä pitää päästä tutkimaan joka puolelta. Varastojen kätköistä löytyi enon vanha polkutraktori, joka vaatiikin kovasti kunnostamista." – Kaisa Lavander, Savonlinna
"Eevi (5 vuotta) on aina rakastanut mummon ja ukin luona puuhata mukana maatilan töissä. Eevillä ja ukillaan on ollut jo useamman vuoden omat juttunsa, kun on rehunteon aika. Mummon ja ukin luo mennessä pitää kaupasta hakea evääksi kanakolmioleivät Eeville ja ukille sekä Eeville pillimehu ja ukille vadelmavissyä. Perillä vaihdetaan työhaalarit päälle ja eväskassin kanssa juostaan pellonreunaan odottamaan kyytiin pääsyä. Merkkiuskollisena neitinä työhaalarit ovat punamustat Valtrat ja päiväkodissa mennään punaisella Valtran lippalakilla." – Titta Kopeli, Lapinlahti
"Pojanpoika Eeli Mehtälä, 2,5 vuotta. Konemies isolla K:lla! Papan poika. Kaikki koneet, kaivinkoneesta pyöräkuormaajaan ovat parhaita, mutta yksi ylitse muiden: Verku! Kotoa löytyy kaikki Papan koneet pienoiskoossa. Samat työt, jotka tehdään Papan kanssa, leikitään vielä uudestaan kotona. Jopa hanskat täytyy laittaa käteen, kun vaihtaa työkoneita traktorin perään, koska niin Pappakin. Hoidosta kiire työvaatteiden vaihtoon ja mummulaan töihin. Hoitotädit saavatkin kuunnella juttuja, kuten: ”Täytyy tästä sitten lähteäkin viemään kaivinkonetta Martille, että päästään hommiin.” Tai: ”Nyt onkin kiire korjaamaan paalainta, että kerkee vielä pellolle.” – Anna-Mari Mehtälä, Vaala
"Innostus koneisiin on ollut pienestä pitäen Aleksilla (9 vuotta). Pienempänä tuli ajettua akkutraktorilla kuivurille. Isi päästi puimurista viljan kärryille ja niillä sitten pomputeltiin 300–400m matka. Perillä oli vielä vähän viljaa, minkä sai kaadettua kuiluun." – Hebe, Laitila
"Sofia (1 vuotta 2 kk) on innokas konenainen. Heti kun on osannut kommunikoida, että kyytiin tahtoo, on kyytiin pitänyt päästä. Onneksi papan maatilalla on mahdollisuus päästä isän ja papan kanssa konehommiin! Kuvassa Sofialla tuli itku kun pappa ei ollutkaan lähdössä puimaan ja Sofia ei päässyt puimurin kyytiin." – Mirja, Muhos
"Poikani täytti juuri elokuussa vuoden ja on TODELLA kova raktoripoika. Vaari on maanviljelijä joten traktorit ja puimurit ovat tuttuja juttuja. Kirjoja, lehtiä ja videoita katsoo mielellään, mutta aidot ovat parhaita. Synttärilahjaksi hän sai John Deeren polkutrakrorin ja sillä kun mennään, kuuluu hymysuusta "ddddrrrrrrnnn"" – Laura Mänttäri, Forssa
"Nurmeksessa asuva Leo on innokas konemies. Hän on aina hyvin toimeliaana mukana isänsä kanssa konehommissa." – Pekka Komulainen, Nurmes
"Kaivurit, traktorit ja kuorma-autot kääntävät yksivuotiaan Niilon katseen. Innostusta ruokitaan lisää lukemalla kirjoja erilaisista koneista ja selitetään miten lempikoneen, eli leikkitraktorin mikäkin osa toimii ja kuinka niitä käytetään töihin. Työtä pelkäämätön asennekasvatus on aloitettu." – Tapani Kärjä, Kalajoki