Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Näin nopeasti sirkusteltta nousee tyhjälle hiekkakentälle – 27-vuotiaan Samir Abdelmeguidin perustama Sirkus Tähti kiertää Suomea jo kahdeksatta kesää

    Onnistunut sirkussesonki vaatii sirkustaitelijoiden lisäksi monien muidenkin ammattikuntien osaajia, Abdelmeguid muistuttaa.
    Tirehtööri toimii sirkuksen juontajana. Samir Abdelmeguid muistuttaa, että iso osa työstä tehdään kuitenkin teltan ulkopuolella käytännön asioita hoitaessa.
    Tirehtööri toimii sirkuksen juontajana. Samir Abdelmeguid muistuttaa, että iso osa työstä tehdään kuitenkin teltan ulkopuolella käytännön asioita hoitaessa. Kuva: PasiLeino

    Nykyisellä startuppien aikakaudella nuoret yrittäjät eivät ole Suomessa enää mikään suuri harvinaisuus. Vuonna 1995 syntynyt Samir Abdelmeguid erottuu kuitenkin joukosta. Harva voi nimittäin sanoa 27-vuotiaana pyörittäneensä omaa sirkusta jo kahdeksan vuotta.

    Sirkus Tähti, jonka tirehtöörinä Abdelmeguid toimii, on tänäkin kesänä kiertänyt ympäri Suomen kyliä ja kaupunkeja tiuhaan tahtiin. Maailman kenties nuorimmalle sirkustirehtöörille työn kohokohta on nähdä sirkusteltan nousevan muutamassa tunnissa tyhjälle hiekkakentälle.

    Abdelmeguid peri rakkautensa sirkustaiteisiin isoisältään, joka toimi muiden ammattiensa ohella pitkään jonglöörinä Ruotsissa.

    ”Löysin kaksivuotiaana hänen sirkuslaukkunsa, jossa oli jonglöörivälineitä: palloja, keiloja, kaikkia tavaroita mitä heitetään ilmaan. Siitä innostus sitten lähti...”

    Abdelmeguid alkoi esiintyä kaikkialla, missä vain pystyi. Kouluikäisenä hän järjesti jo omia taikuriesityksiään. Taikuri oli miehen ensimmäinen ammatti.

    ”Pyöritin omaa taikashow'ta seitsemän vuotta, ennen kuin pistin sirkuksen pystyyn.”

    Tänä kesänä Sirkus Tähden ohjelmistossa nähdään muun muassa vannetaitojaan esittelevä ranskalainen Anelya Roslyakova.
    Tänä kesänä Sirkus Tähden ohjelmistossa nähdään muun muassa vannetaitojaan esittelevä ranskalainen Anelya Roslyakova. Kuva: PasiLeino

    Vuonna 2008 Abdelmeguid palkittiin valtakunnallisilla sirkusfestivaaleilla oman ikäluokkansa ykköspystillä.

    Voitosta innostuneena Abdelmeguid osallistui seuraavana Talent Suomi -ohjelmaan. Tuolloin häneltä kysyttiin, mitä hän voittaessaan tekisi palkintorahoilla.

    ”Sanoin, että ostan sirkusteltan. En ihan voittanut, mutta pitkälle pääsin. Teltta tuli kuitenkin ostettua.”

    18-vuotiaana Abdelmeguid alkoi suunnitella ensimmäistä kiertuettaan. Jo seuraavana vuonna Sirkus Tähti lähti kiertämään maita ja mantuja.

    Sirkuksen perustaminen oli työläs prosessi. Ohjelmanumeroiden löytäminen, kaluston hankinta ja logistiset järjestelyt veivät kaikki oman aikansa.

    ”Kaikki oli uutta. Semmonen työ, minkä nykyisin tekee kahdessa viikossa, silloin siihen meni vuosi.”

    Aivan kylmiltään yrittämisen maailmaan Abdelmeguidin ei tarvinnut hypätä.

    ”Olen tätä hommaa tehnyt koko elämäni. Ensimmäisen yritykseni perustin jo vuonna 2010. Olin järjestänyt erilaisia tapahtumia jo ennen sirkusta. Mutta kyllä tämä oli jo seuraavalla levelille menemistä.”

    On hyvä muistaa, että sirkus ei toimi pelkästään sirkustaitelijoiden varassa. Tarvitaan kymmenien ammattiosaajien panos, jotta show saadaan pystyyn.

    ”Meillä on täällä rekkakuskeja, teltanrakentajia, mainosihmisiä, tosi paljon eri ammattikuntien ihmisiä.”

    27-vuotias Samir Abdelmeguid on toiminut sirkustirehtöörinä kahdeksan esiintymiskauden ajan.
    27-vuotias Samir Abdelmeguid on toiminut sirkustirehtöörinä kahdeksan esiintymiskauden ajan. Kuva: PasiLeino

    Ammattilaisten yhteistyöllä sirkukset pystyvät temppuun, joka jaksaa päivästä toiseen ihmetyttää. Kuin taikaiskusta tyhjälle hiekkakentälle nousee valtava sirkusteltta. Seuraavana aamuna se on jo kadonnut. Kuinka nopsakkaan sirkuksen pystyttäminen oikein onnistuu?

    ”Joka päivä joku tota meiltä kysyy, ja aina siihen on yhtä kiva vastata”, Abdelmeguid naurahtaa.

    Teltan pystytys sujuu hänen mukaansa noin kolmessa tunnissa. Jos paikkakunnalle on saavuttu jo aamulla, henkilökunnalle jää vapaa-aikaa ennen esitystä.

    ”Toiset menevät esimerkiksi käymään kaupungilla. Artistit aika useasti treenaavat sen ajan. Illalla on näytös, jonka jälkeen teltta puretaan. Siinä menee noin pari tuntia. Aika usein lähdetään heti jo seuraavalle kentälle.”

    Tämä ”tyhjästä luominen” on myös yksi niistä asioista, joista Abdelmeguid pitää työssään eniten.

    ”Musta on aivan uskomaton juttu, että edellisenä päivänä näet aivan tyhjän kentän, ja seuraavana siinä on uusi maailma."

    Monien mielissä tirehtöörin tehtävä pelkistyy lavashow’ta ohjaavaksi juontajaksi. Leijonanosa työstä tehdään kuitenkin esitysten ulkopuolella, kun sirkuksen juoksevia asioita järjestellään. Urakkaa riittää myös talvisin varsinaisen sesongin ulkopuolella.

    ”Talvella pitää esimerkiksi palkata artistit ja tehdä kenttävaraukset ja tarvittavat viranomaisilmoitukset. Työtä on tosi paljon.”

    Sirkus Tähdellä on esiintymiskausittain vaihtuva ohjelma, jonka Abdelmeguid suunnittelee valmiiksi talvella. Tuoreus on tärkeää, koska monet katsojista käyvät sirkuksessa vuodesta toiseen. Uusien talenttien rekryämista helpottaa, että Sirkus Tähti on Abdelmeguidin mukaan artistien keskuudessa suosittu työpaikka.

    "Saamme vuosittain tuhansia hakemuksia ympäri maailmaa, ihan isoiltakin maailmantähdiltä.”

    Ohjelmanumeroita tarvitaan yhteen iltaan 10–15. Draaman kaaren mukaisesti show’n mittakaava kasvaa esitys esitykseltä.

    ”Meillä on taikuutta, ilma-akrobatiaa ja moottorisahajonglööri. Lopussa meillä on äärimmäisen vaarallinen rullaluistelunumero.Tänä vuonna eka puoliaika on enemmän lapsille suunnattu, ja tokalla ovat sitten oikeasti hurjat ja vaaralliset numerot.”

    Välillä Abdelmeguid on kaivanut myös omat taikurinlaukkunsa esiin esityksissä. Tänä vuonna hänellä ei itsellään ole ohjelmanumeroa.

    ”Ylläpidän toki taitoja koko ajan.”

    Normaalisti sirkuksen sesonki alkaa huhtikuun aikana ja loppuu lokakuussa. Sesongin aikana sirkus kiertää 150 paikkakunnalla, joissa esityksiä nähdään reilu 200.

    Yksi suosikkikohteista on Abdelmeguidin kotipaikkakunta Vihti.

    ”Siellä on urheilutermein kotiyleisö. Aina on tupa täynnä ja kaikki tuntee. Siellä on aina makee vetää.”

    Tiuhaan tahtiin vaihtuvat paikkakunnat ja kiivas esiintymisrytmi sesongin aikana vaativat sirkusväeltä paljon. Samaan aikaan paine hitsaa porukan todella tiiviiksi, vanhan sanonnan mukaisesti kuin ”yhdeksi perheeksi”. Abdelmeguid kuitenkin toteaa, että kaikille tällainen elämäntapa ei välttämättä sovi.

    ”Asumme asuntovaunuissa, moni meistä ympäri vuoden. Tämä on oma yhteiskunta yhteiskunnan sisällä.”

    Koronavuosista huolimatta Sirkus Tähti voi Abdelmeguidin mukaan yrityksenä hyvin.

    Monet esityksistä ovat olleet loppuunmyytyjä. Osittain tästäkin syystä sirkus saa ensi vuonna uuden, entistä isomman teltan. Samalla myös katsomot menevät uusiksi.

    ”Tällä hetkellä katsojapaikkoja on vähän reilu kolmesataa. Ensi vuonna kapasiteetti on puolet enemmän.”

    Isompi koko mahdollistaa myös uusien ohjelmanumeroiden järjestämisen. Niistä Abdelmeguid ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa voi kertoa enempää.

    KUKA?

    Samir Abdelmeguid on syntynyt vuonna 1995

    Kotoisin Vihdistä

    Aloitti jo lapsena taikuuden harrastamisen

    Ammatiltaan sirkustirehtööri

    Johtanut Sirkus Tähteä vuodesta 2015

    Perheeseen kuuluvat kihlattu ja koira

    Lue lisää:

    Katso video: Kaisa Kallioluoma on esiintynyt Riesa-Pellenä jo 24 vuoden ajan – ”Veli sanoi että hän vetää kirveellä rastin seinään, jos tällä hommalla itseni elätän”

    Hevosmaneesi muuttuu sirkusareenaksi – videolla sirkustaiteilija kertoo, mitkä ovat erikoisen esiintymispaikan haasteet