Twitter kallistui pidempien tviittien kannalle
Varsinkin englantia käyttävät pitivät 140 merkkiä liian vähänä.
Yhtiö kertoi syyskuussa aloittavansa kokeilun, jonka aikana osa käyttäjistä pystyi tviittaamaan 280 merkin pituisia tviittejä 140 merkin pituisten tviittien sijasta. LEHTIKUVA/AFPTwitter on päättänyt nostaa yksittäisen tviitin maksimimerkkimäärän 280 merkkiin. Päätöksestään tviitannut yhtiö sanoo haluavansa tehdä itseilmaisusta helpompaa ja nopeampaa kaikille.
Yhtiö kertoi syyskuussa aloittavansa kokeilun, jonka aikana osa käyttäjistä pystyi tviittaamaan 280 merkin pituisia tviittejä 140 merkin pituisten tviittien sijasta. Yhtiö sanoi monien käyttäjien kokeneen 140 merkin rajan turhauttavana. Twitterin edustajan mukaan 140 merkin raja on turhauttanut etenkin niitä, jotka tviittaavat englanniksi.
Pidemmät tviitit tulevat mahdolliseksi kaikilla kielillä paitsi japaniksi, kiinaksi ja koreaksi, joilla 140 merkin raja ei ole Twitterin mukaan osoittautunut ongelmalliseksi.
Twitter toivoo muutoksen auttavan sitä kasvattamaan toimintaansa. Yhtiö ei ole pysynyt kilpailevien sosiaalisen median sovellusten tahdissa käyttäjämääriensä kasvattamisessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

