Matti vei morsmaikkuehdokkaat tanssimaan, 52-vuotias Minna johdatti miehen suurten kysymysten äärelle – "Olitko ihan vakavissasi, että pitäisi lapsia hankkia?"
Maajussille morsian -ohjelmassa Matin treffikumppaneista Minna näki Matissa hengenheimolaisensa. Minnaa kiinnosti myös perunoiden jatkojalostus.Maajussille morsiamen maanantain jaksossa päästiin ryhmätreffeille.
Matti vei morsmaikkunsa veneellä saareen tanssimaan.
Jonna huomasi, että tunnelma naisten välillä on hieman muuttunut. "Olen huomaavinani pientä kyräilyä."
Sirpan ujous oli Matille kiinnostava vastakohta muiden naisten hersyvyydelle.
Keskustelu tosin vaati houkuttelua. "Kaikkien ei tarvii olla niin suulaita kuin minä", Matti totesi.
Matin treffikumppaneista Minna näki Matissa hengenheimolaisensa. Minnaa kiinnosti myös perunoiden jatkojalostus.
Tunteita on herännyt, Minna myönsi.
52-vuotiasta naista mietityttivät kuitenkin Matin lapsihaaveet.
"Kumpikin ollaan aika iäkkäitä. Siinä on omat riskinsä, olitko ihan vakavissasi, että pitäisi lapsia hankkia?"
"Ei se paha asia ole, mutta sen näkee sitten aikanaan. Ikää on molemmilla, pitää miettiä tarkkaan", Matti pohti.
"Toiveissa olisi miulla ainakin."
Stiina vei miehet alpakkafarmille.
Rauha ja sympaattisuus kiinnostivat Tuomaksessa. Parisuhteessa hän olisi varmasti kunnioittava, Stiina kehui.
Veli Matti halusi selvittää, millaisen elämänkumppanin Stiina haluaa. Hän uskoi voivansa auttaa töiden teossa, mutta pystyvänsä myös hillitsemään uurastusta.
"Ettei koko yötä paineta putkeen töitä."
Stiinalle aherrus tilalla kellon ympäri oli liiankin tuttua. "Kun yksin on vaan siellä eikä kukaan huomauta."
Yksinäisyyttä juoksee karkuun tekemällä, Stiina kuvailee.
Veli Matti oli noussut kuusivuotiaana ensimmäisen kerran hevosen selkään ja siitä asti viettiä oli ollut maatilan askareisiin.
"Jännitys lakkasi kun näin sinut livenä. Katosi tyystin."
Stiinakin totesi että jäi tunne, kun he olisivat keskustelleet aiemminkin. Liian vauhdikkaasti hän ei kuitenkaan halunnut edetä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

