73 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kotimaan poliittinen kulttuuri on muuttunut amerikkalaiseen suuntaan, jossa ihmisiä jaetaan hyviin ja huonoihin. Tulos selviää MT:n teettämästä kyselystä. 12,8 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ollut tätä mieltä ja 14,3 ei osannut vastata.
Kyselyssä sukupuoli, ikä tai koulutus eivät näyttäneet vaikuttavan vastauksiin merkittävästi. Kaikissa ryhmissä selvä enemmistö oli tasaisesti sitä mieltä, että poliittinen kulttuuri on amerikkalaistunut.
Puoluetaustan mukaan eroavaisuuksia löytyi jonkin verran. Selvinä eroavaisuuksina puolueista nousivat kokoomus ja kristillisdemokraatit. Kokoomusta nyt äänestävistä 59,8 prosenttia vastasi kysymykseen kyllä ja 27,3 prosenttia vastasi kielteisesti. Kristillisdemokraatteja nyt äänestävistä 56,3 prosenttia vastasi kyllä ja 14,8 prosenttia vastasi ei.
Muiden puolueiden äänestäjillä kyllä-vastaukset liikkuivat 70–80 prosentin kieppeillä. Käsitys politiikan amerikkalaistumisesta on jaettu yli puoluekantojen.
Mitä oikeastaan tarkoittaa politiikan amerikkalaistuminen? Aluksi on perehdyttävä Yhdysvaltojen historiaan ymmärtääkseen, mistä on kyse.
Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen yliopistolehtori Rani-Henrik Anderssonin mukaan Yhdysvaltojen politiikkaa on värittänyt kovasanainen vastakkainasettelu jo maan perustuslain kirjoittamisesta alkaen 1780-luvun lopulla.
”Kaksipuoluejärjestelmä johtaa väkisinkin siihen, että äänestät meidän kanssamme tai meitä vastaan. Järjestelmällä on pitkät perinteet ja puoluevalinta kulkee sukupolvesta toiseen. Tämä jakaa kansakuntaa ja kärjistää ajattelua, koska ei ole keskitietä omille ratkaisuille”
”Mikä on liittovaltion valta, osavaltion valta ja yksilöiden oikeudet näiden kahden järjestelmän sisällä? Nämä samat kysymykset aiheuttavat edelleenkin kiistaa. Joidenkin mielestä liittovaltiolla on olennaisin päättämisvalta laeista, toisille tämä on osavaltiot ja joidenkin mielestä yksilönoikeuksia ei saisi rajoittaa millään lailla”, Andersson selittää.
Samoin kuin republikaanit korostavat osavaltion ja yksilön valtaa, Euroopassa oikeistokonservatiivit vastustavat EU:n liittovaltiokehitystä ja korostavat kansallista päätösvaltaa.
Kaksipuoluejärjestelmän syntyminen maahan avasi railon vastakkainasettelulle.
”Kaksipuoluejärjestelmä johtaa väkisinkin siihen, että äänestät meidän kanssamme tai meitä vastaan. Järjestelmällä on pitkät perinteet ja puoluevalinta kulkee sukupolvesta toiseen. Tämä jakaa kansakuntaa ja kärjistää ajattelua, koska ei ole keskitietä omille ratkaisuille”, Andersson selittää.
1900-luvulla Yhdysvaltojen polarisaatio oli kiivaimmillaan 60- ja 70-luvuilla. Aiheet olivat jo tuolloin samoja kuin tänäkin päivänä.
”Kansalaisoikeusliike, mustien ja muiden vähemmistöjen oikeudet, luontokysymykset hippiliikkeen kautta ja myös maahanmuutto loivat jakolinjoja tuolloin.”
Tänä päivänä Yhdysvaltojen politiikan kärkevöitymistä selittää kompromissikykyisen keskikentän poliitikkojen puute. Kumpikin puoli on siirtynyt keskustasta kauemmaksi toisistaan.
”Keskitien kulkijat ovat kadonneet näkyviltä paikoilta kongressissa. Esimerkiksi John McCainin kaltaisia keskustakonservatiiveja ei enää löydy republikaaneista. Samanaikaisesti demokraateissa liberaalimpi siipi, ja sen edustajat kuten Bernie Sanders, ovat ottaneet enemmän näkyvyyttä.”
Anderssonin mukaan nimenomaan arvokysymykset ovat niitä, jotka aiheuttavat eniten poliittisia intohimoja ja vastakkainasettelua Yhdysvalloissa. Arvokysymyksillä saadaan myös äänestäjät.
Vaikka republikaanit ajavat varakkaita suosivaa talouspolitiikkaa, puoluetta äänestetään innokkaasti alemman keskiluokan kesken erityisesti etelä- ja keskilännen osavaltioissa. Konservatiiviset arvot saavat vähävaraiset äänestämään eikä niinkään talouspolitiikka.
Suomessa voi nähdä viitteitä samanlaisesta kehityksestä. Arvoliberaalina puolueena itseään korostava SDP on menettänyt asemansa ”duunaripuolueena” arvoiltaan konservatiivisille perussuomalaisille.
Tänä päivänä Yhdysvaltojen politiikan kärkevöitymistä selittää kompromissikykyisen keskikentän poliitikkojen puute. Kumpikin puoli on siirtynyt keskustasta kauemmaksi toisistaan.
Yhdysvaltojen kulttuurinen vaikutus muuhun läntiseen maailmaan on kiistaton. Provosoivaan politiikkaan on selkeästi otettu malli rapakon takaa.
Yhdysvaltojen kärjistyneeseen tilaan on kuitenkin vielä pitkä matka.
”Suomessa tilanne ei ole kuitenkaan yhtä paha kuin Yhdysvalloissa. Emme ole läheskään niin kahtiajakautunut kansakunta.”
Helsingin yliopiston poliittisen historian tutkijan Jenni Karimäen mukaan myös Suomessa arvokysymykset ovat suurimpia vedenjakajia nykyisessä poliittisessa keskustelussa.
Sosiokulttuuristen asiakysymysten nousu viimeisen 15-vuoden aikana on nykyisen vastakkainasettelun ytimessä. Yhteiskunnan kiistakapulat eivät liity enää yhtä vahvasti ideologisiin, tai talousjärjestelmää koskeviin erimielisyyksiin. Eniten erimielisyyttä saavat aikaan puoluepolitiikan yläpuolella olevat arvokysymykset.
Arvokysymykset henkilöityvät siihen, mitä ja keitä puhujan nähdään edustavan. Kompromissin löytäminen on vaikeaa, kun henkilö voi olla vain puolesta tai vastaan.
”Politisoitumista on nyt paljon, mutta se ei ole suoraan puoluepolitiikkaan sidottua. Kasvisruokapäivät kouluissa tai pride-liputukset herättävät intohimoista keskustelua puolesta ja vastaan. Keskustelua ei kuitenkaan käydä ensi sijassa vain puoluepoliittisista lähtökohdista.”
Karimäki ei kuitenkaan näe, että ihmiset olisivat itsessään muuttuneet valtavasti, ainoastaan viestintävälineet ovat erilaiset kuin ennen, ja se on avannut väylän rajummille puheenvuoroille.
”Ihmiset kokevat politiikan amerikkalaistuneen, sillä tällä hetkellä politiikan amerikkalaisuus mielletään trumppilaisuutena, viholliskuvien luontina ja vahvana vastakkainasetteluna”, Karimäki arvuuttelee.
Kokemus amerikkalaistumisesta voi olla myös ylhäältä päin kerrottua. Varoituksista amerikkalaistumisesta on voinut lukea useampien lehtien pääkirjoituksista.
”Politiikan amerikkalaistuminen on yksi diskurssi, jota pidetään yllä. En itse pidä kovin hedelmällisenä verrata Suomea Yhdysvaltoihin, sillä kyseessä on hyvin erilaiset yhteiskunnat ja poliittiset järjestelmät”, kertoo Turun yliopiston taloussosiologian dosentti Arttu Saarinen.
Kokemus vastakkainasettelusta lisääntyy, kun sitä pidetään yllä poliittisissa puheissa ja mediassa.
Saarinen kuitenkin näkee yhtymäkohtia Yhdysvaltoihin esimerkiksi republikaanien ja perussuomalaisten suhtautumisessa perinteiseen mediaan.
Saarinen ei kuitenkaan usko tutkimusten valossa, että suomalaiset olisivat todellisuudessa erityisen kahtiajakautunutta kansaa.
Hänen mukaansa Suomessa ihmiset tulevat käytännön asioissa keskenään edelleen hyvin toimeen puoluekannasta riippumatta.
Kokemus vastakkainasettelusta lisääntyy, kun sitä pidetään yllä poliittisissa puheissa ja mediassa.
”Kun poliittinen eliitti toistaa sanomaa vastakkainasettelun lisääntymisestä tämä valuu alas kansalle ja ihmiset alkavat uskomaan siihen.”
Saarinen näkee, että sosiaalinen media toimii harhakuvaisena peilinä todellisuudesta.
”Me emme voi somen pohjalta tehdä mitään päätelmiä koko väestöä koskevista poliittisista mielialoista. Somessa aktiivisena on kuitenkin loppujen lopuksi hyvin pieni porukka.”
Sometutkija ja sosiaalipsykologian tohtori Suvi Uski pitää somen roolia keskeisenä poliittisen keskustelukulttuurin tulehtumisessa.
”Sama, mitä Yhdysvalloissakin on tapahtunut, näkyy nyt myös meillä. Some-alustojen algoritmit ovat alkaneet manipuloimaan ihmisten käyttäytymistä. Some-alustat tykkäävät hyvin yksinkertaisista ja provosoivista totuuksista.”
”Saman aikaisesti internetin mukanaan tuoma kulttuuri on tehnyt ihmisistä lyhytpinnaisia ja itselleen viihdykettä hakevia”, Uski kertoo.
Algoritmeja itsessään ei ole kehitetty suosimaan mitään tiettyjä poliittisia tarkoitusperiä, vaan ne on rakennettu pitämään ihmiset mahdollisimman pitkään alustalla. Tämän vuoksi ihmismielen alkukantaisiin tuntoihin iskevät ja kiihdyttävät sisällöt ovat sosiaalisessa mediassa algoritmien suosimia.
”Sama, mitä Yhdysvalloissakin on tapahtunut, näkyy nyt myös meillä. Some-alustojen algoritmit ovat alkaneet manipuloimaan ihmisten käyttäytymistä. Some-alustat tykkäävät hyvin yksinkertaisista ja provosoivista totuuksista.”
Tunteita nostattavat sometappelut ovat koukuttavia, eikä kysymys ole välttämättä aina edes itse politiikasta.
”Kun ainoastaan hyvin lyhyet ja provosoivat viestit pääsevät lävitse, kukaan ei lopulta ole kiinnostunut välttämättä totuudesta. Halutaan päästä sentimentaalikierroksille ja saada tyydytystä somesisällöistä. Näin politiikan kuluttamiseen suhtaudutaan myös viihteellisemmin”, Uski sanoo.
Uski uskoo myös somen antavan ihmisistä todellisuutta huonomman kuvan.
”Algoritmien vuoksi poliittinen keskustelu näyttäytyy hurjempana kuin mitä se todellisuudessa on. Tämä ei ole yksittäisten käyttäjien vaan enemmänkin somealustojen vika.”
