Kuulolaitteen käytöstä on havaittu mittavia terveyshyötyjä – Voi suojata jopa Alzheimerin taudilta
Kuulolaite myös lisää kuuloaivokuorelle tulevan informaation määrää, parantaa kykyä pysyä mukana keskustelussa ja vähentää eristyneisyyden tunnetta.
Yhdysvaltalaistutkimuksessa arvioitiin vakuutusyhtiöiden keräämän tiedon perusteella kuulolaitteen terveysvaikutuksia. Kuva: Jukka PasonenAmerikkalaiset tutkijat osoittivat laajaan vakuutusyhtiöiden tietokannoista saatuun aineistoon perustuen, että kuulolaitetta käyttävien Alzheimerin taudin ja dementian ilmaantumisen riski oli 18 prosenttia, hoitoa vaativan masennuksen ja ahdistuksen riski 11 prosenttia ja kaatumisten riski 13 prosenttia pienempi kuin kuulolaitetta käyttämättömillä huonokuuloisilla kolmen vuoden seurannan aikana.
Kuulolaite lisää kuuloaivokuorelle tulevan informaation määrää, parantaa kykyä pysyä mukana keskustelussa ja vähentää eristyneisyyden tunnetta. Kaikki nämä parantavat kognitiivisia toimintoja ja pienentävät masennuksen riskiä.
Kaatumisten vähentyminen voi johtua kuulolaitteen positiivisista vaikutuksista tasapainoon ja ympäristön hahmottamiseen. Kaikki nämä hyödyt vähenevät, jos kuulolaite hankitaan liian myöhään.
(J Am Geriat Soc 2019:00;1-8. DOI : 10.11117/jgs.16109)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
