IS: Lottopetosvyyhti etenee Pirkanmaalla - voittorahoja tuhlattiin ravihevosiin
Pirkanmaalla on edelleen puolenkymmentä henkilöä tutkintavankeudessa lottomiljönäärin ruman huijauksen vuoksi.
Pirkanmaalla on menossa rikostutkinta tapauksessa, jossa epäillään kavalletuksi suuri määrä rahaa muun muassa ravihevosiin. Kuva: Jaakko Martikainen +358503495549Pirkanmaalla epäillään miesjoukkoa törkeästä petoksesta. Syytteitä ei ole vielä luettu, mutta tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Kinnunen vahvistaa, että puolenkymmentä henkilöä on vangittuina.
Asiasta kertoi maanantaina Ilta-Sanomat.
Vangittujen joukossa on IS:n mukaan "tunnettu" tamperelainen lakimies, joka oli pyytänyt maanantaina pidetyssä vangitsemisoikeudenkäynnissä vapautusta. Sitä ei kuitenkaan myönnetty.
Joukon epäillään ottaneen käsiinsä noin 70-vuotiaan lottovoittajan. Tämän usean miljoonan lottovoitto on huvennut IS:n mukaan suureksi osaksi. Rahoilla on muun muassa ostettu ravihevosia.
Poliisi sai huijarijoukon kiinni elokuussa. Epäillyistä sekä tutkinnasta poliisi kuitenkin vaikenee.
Riskokomisario Jari Kinnunen perustelee uutispimentoa asianomistajien suojelemisella.
Syytteet on nostettava viimeistään 9. tammikuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
