
Suomussalmelainen sai toivomansa pitkän talven – Videolla lumiukon haastattelu kesäkuussa
Anni Tolonen haaveili, että vielä pääsiäisenä pääsisi hiihtämään. Kesäkuun alun lumipyryssä hän kuitenkin jo toivoo, että talvi vihdoin loppuisi.
Kesäkuun ensimmäisenä päivänä suomussalmelainen päivänä Anni Tolonen kävi uimassa avannossa. Kuva: Anni TolonenSuomussalmella asuva Anni Tolonen jakoi maaliskuussa sosiaalisen median palvelu Snapchatissa toiveen. Jatkuisipa talvi niin pitkään, että pääsiäisenäkin voisi vielä hiihtää. Toive näyttää toteutuneen, sillä kesäkuun toisenakin päivänä Suomussalmella sataa lunta.
"Se läppä vaan jatkui, kun tuntui, ettei lumentulo lopu millään. Vappunakin pääsi vielä hiihtämään", Tolonen kertoo.
Snapchatissa käyttäjät jakavat seuraajilleen videoita ja kuvia, joita voi koristella tekstein, tarroin ja piirroksin. Kevään aikana Tolonen on kuvannut tililleen muun muassa pihakeinua, joka tuntui hautautuvan sitä syvemmälle lumihankeen mitä pidemmälle kevät kalenterin mukaan eteni. Taustalle hän laittoi soimaan joululauluja.
Monelle Tolosen eteläsuomalaiselle seuraajalle pitkälle kevääseen jatkunut lumisade on tuntunut eksoottiselta.
"Olen saanut hämmentyneitä ja todella huvittuneita kommentteja. On tullut jopa syyttelyitä, että Anni tämä on sinun vikasi, kun toivoit pitkää talvea."
Eriskummallisen sään vuoksi Tolonen on esimerkiksi näyttänyt Snapchatissa, kuinka toukokuun puolivälissä voi hiihtää, toukokuun lopussa pilkkiä ja kesäkuussa uida avannossa sekä tehdä Pertsa-nimisen lumiukon.
"Nyt alkaa olla jo rajamailla onko tämä enää hauskaa vai kauheaa. Tähän asti se ei ole haitannut, enemmän vaan naurattanut. Mutta kohta minullakin alkavat kesätyöt, joten nyt alkaa tuntua, että voisi jo riittää", Tolonen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
