Meneekö Metsäradion uudistaminen metsään?
Metsänomistajat ovat jo pitkään toivoneet tasapuolisesti metsiä käsittelevää ohjelmaa. Nähtäväksi jää, täyttääkö Metsä-Suomi tämän aukon.
Ensimmäinen Metsä-Suomen lähetys kuullaan Yle Radio Suomessa tiistaina kello 20–21. Kuva: Jarkko SirkiäYle kertoi tammikuun puolivälissä lopettavansa perinteisen Metsäradio-ohjelman ja korvaavansa sen uudella Metsä-Suomi-ohjelmalla.
Metsäradion alkuaikoina lähetyksissä haastateltiin metsureita ja soitettiin iskelmää. Vuosien varrella tukkijätkät jäivät taka-alalle, ja tilalle tuli pääasiassa retkeilyyn ja luontoon liittyvää sisältöä.
Uudessa ohjelmassa metsäteemaa käsitellään Ylen mukaan aiempaa laajemmin. Aihepiirejä ovat muun muassa retkeily, ilmastonmuutos ja luontokato mutta myös uudet innovaatiot ja metsätalous.
Metsänomistajat ovat jo pitkään toivoneet tasapuolisesti ja eri näkökulmista metsiä käsittelevää ohjelmaa. Nähtäväksi jää, täyttääkö Metsä-Suomi tämän aukon.
Ensimmäinen lähetys kuullaan Yle Radio Suomessa tiistaina kello 20–21. Ohjelma on kuunneltavissa myös Yle Areenassa.
Kirjoittaja on MT:n toimittajaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





