
Pitääkö pihanurmea hoitaa helteillä vai ei? Ikuisuuskysymykseen helpottava vastaus
Pihanurmelle ei ole tarvetta tehdä mitään isompia toimenpiteitä, vaikka aurinko porottaa säälimättömästi nurmea.Hämeen ammatti-instituutin puutarha-alan lehtori Petteri Lehmuskoski lohduttaa niitä, jotka ovat huolissaan helteiden vaikutuksesta kotipihan nurmikkoon.
”Nurmen hoito helteillä on oikeastaan aika helppoa, sillä mitään tekemistä ei juuri ole. Nurmen kasvu hiipuu helteillä, joten silloin nurmikon voi antaa olla hetken rauhassa. Nurmikon kannattaa antaa olla ja leikata vasta siten, kun ilmat viilenee. Helteillä ei kannata tehdä muitakaan nurmikkoa rasittavia toimenpiteitä”, Lehmuskoski muistuttaa.
Lehmuskoski kertoo, että näin tehdään myös paikoissa, joissa hoidetaan isoja nurmialueita, kuten urheilu- ja golfkentillä.
”Kokemuksesta on opittu, että tällaisena aikana ei nurmen kanssa kannata rehkiä. Silloin saa vain enemmän tuhoa aikaiseksi. Nyt ei ole myöskään paras aika kylvää uutta nurmikkoa. Jos sen tekee, sitä pitää kastella ahkerasti.”
Puutarha-alan ammattilaisen mukaan hyväkuntoinen ja hyvin juurtunut nurmikko ei säikähdä muutaman päivän helteitä. Mitä paremmassa kunnossa nurmen kasvualusta ja juuret ovat, sitä paremmin se kestää helteistä säätä. Jos nurmi on kovin pintajuurinen ja maa on kovin savinen, nurmikko saattaa kuitenkin kuivahtaa niin totaalisesti, että se pitää uusia. Akuuttitilanteissa nurmikkoa kannattaakin kastella.
”Päivän kuumimpaan aikaan ei kannata rehkiä, vaan kastelu kannattaa tehdä joko illalla tai aamulla. Päivällä vedestä haihtuu 90 prosenttia, joten vettä joutuu loikottelemaan turhaan. Golfkentillä nurmi kastellaan öisin, mutta siellä käytössä on yleensä sähköinen kastelujärjestelmä.”
Lehmuskoski kertoo, että nurmikot elävät tällä hetkellä murroskautta.
”Nykyisin kehotetaan perustamaan pihoille niittymäisiä alueita. Tavat eivät muutu kuitenkaan kovin nopeasti, joten nurmikko löytyy vielä useimmilta kotipihoilta.”
Hän muistuttaa samalla, että niittyjenkin pohjatyöt tulee tehdä huolellisesti ja niityn hoito vaatii kärsivällisyyttä. Kukkaniitty kehittyy yleensä vähitellen, eikä kaikki siemenet idä välttämättä heti ensimmäisenä vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









