Kirja-arvio: Maatalon tytär kirjoitti herkän esikoisromaanin siirtolaisuudesta ja maatilan pitämisestä suvussa
Paula Nivukosken Nopeasti piirretyt pilvet -romaani on viehkeän vanhanaikainen.Sata vuotta sitten Pohjanmaan talollisia ja torppareita seilasi Amerikkaan parempien tienestien toivossa. Monelta jäivät vaimo ja lapsia odottamaan rahakuoria ja isännän paluuta. Esikoiskirjailija Paula Nivukoski (s. 1985) kertoo lavealla realismilla yhden tällaisen perheen tarinan.
Eletään vuotta 1909, kun isokyröläisestä Koskiluhdan talosta kuolee isä.
Liisa-tytär on vasta lapsi, mutta isän toivetta hän ei unohda: ”Pirä sinä tila suvus.” Aikanaan hän saa rinnalleen mieluisan kotivävyn, Kallen. Lapsia syntyy.
Mutta tulee huonoja satovuosia, ja Kallella on muitakin syitä haikailla lähteneitten perään. Antti Tuuri on kirjoittanut paljonkin siirtolaisuudesta. Nivukoski keskittyy Liisaan ja toimeentulon ehtoihin kylässä.
Paula Nivukoski on itsekin maatalon tytär. Hän oppi jo varhain ajamaan leikkuupuimuria mutta päätyi sittemmin yliopistoon opettajaksi.
Opiskelutausta näkyy tarkkuudessa, jolla hän kuvaa entisiä työtapoja ja mieliä historian käänteissä.
Orvokki Aution ja Mirja Kuivaniemen romaaneista muistetaan totuuksiaan laukovat vanhat naiset. Sellainen on Liisan äitikin. ”Mitä ne kylällä ajattelis, jos tietääs”, kuuluu kärkkäästi pienestäkin tekosesta.
Kylä vyöryttää häpeää hartioille, jos vähänkin on sille altis.
Nivukoskella on omintakeinen tapa solauttaa kerrontaan Liisan romanttisia haaveita ja väläyttää siirtymiä tulevaan. Vastoinkäymiset kasvattavat sisua: ”Jos mailma on sun mittas, sinet ikänä riitä.”
Kokonaisuus on herkästi nähty, viehkeän vanhanaikainen ja tunnelmissa viipyilevä tarina, joka tekee kunniaa lakeuksien sitkeille esiäideille.
Kelpo esikoinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


