Koulupäiväkirja Oppisisältöjen aika
Mitä koulussa opetetaan? Miten oppiaines kouluun valitaan? Mikä on digitaalisen materiaalin osuus ja toisaalta, mitkä ovat uuden pedagogiikan sovellutukset koululaitoksessamme lähitulevaisuudessa?
Vanha koulu vastasi noihin kysymyksiin yksioikoisesti. Opetettiin oppikirjojen mukaan. Ja koulun opetusaineksen tekijöinä loistivat yliopistojen professoreiden ja tutkijoiden nimet. Esimerkiksi Auer, Merikoski, Mantere, Sarva, Setälä, Aukusti Salo. Matematiikasta syntyikin lentävä lause: Elon laskuopin mukaan.
Oppikirjakeskeinen sisältö helpotti koulutyötä, mutta vaati myös lisäpanoksena kunnianhimoisen opettajan oman oppimateriaalin työstämistä.
Oppimateriaalien kouluun tulo oli valvottu, Kouluhallitus nimittäin hyväksyi oppikirjat. Niinpä syntyikin sisäpiiri: usein hyväksyjät ja tekijät tunsivat toisensa tai olivat peräti oppikirjantekijöitä.
Peruskoulun tultua tarkastusvaatimus purettiin. Vapaus synnytti aivan uuden oppikirjantekijöiden sukupolven ja uuden lentävän lauseen: opettaja, joka ei pärjännyt koulussa, ryhtyi oppikirjantekijäksi.
Samalla koitti oppikirjan kustantajien kulta-aika: koulujen kirjat pitivät kustantajien taseet viivan yläpuolella. Monessa aineessa oli usean kustantajan kirja ja lisäksi harjoituskirjat syys- ja kevätlukukaudelle. Syntyi kallista kilpailua ja hukkatuotantoa.
Mutta mikä on tilanne, kun uusia, 2016 voimaan tulevia opetussuunnitelmia, lähdetään toteuttamaan?
Nythän vallitsee sekaannus. On yksittäisiä projekteja ja koulun ulkopuolella syntyneitä ohjelmia jotka perustuvat laitteisiin, oikeastaan pelihimoihin. Jotkut keskittyvät sisältöön, jotkut viestivälineihin.
Myös koulut eroavat toisistaan, samoin opettajien innostus digitaaliseen oppimisympäristöön. Kouluun tuodaan tavaraa kuin markettien takaoville.
Toivottavasti koulussa ei käy kuten Ylessä: viestivälineeseen satsattiin, mutta missä on sisältö?
En laita kysymysmerkkejä, mutta pelkään, valtaako bisnes koulun, kuten se ujuttautui yliopistoihin, putoavatko
vanhemmat koulun kyydistä hajanaisten oppisisältöjen vuoksi, ja pitäisikö koulussa olla myös sellaisia oppisisältöjä, jotka eivät ole tekemisissä vain kansainvälisten kilpailujen kanssa.
Näin vanhan ja uuden koulun oppisisältöjä vuosikymmeninä matkaan saattanut, kaiken kokenut pedagogi
toivoisi, että ainakin alakoulu rauhoitettaisiin lapsen tunne-elämän kehitykseen ohi tiedon tulvien.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

