
Tämä verohallinnon uudistus katsottiin palkinnon arvoiseksi ‒ ”Tekee verojen maksamisen helpoksi, jopa mukavaksi”
Muotoilun kärkijoukko on valittu ja Ornamo Award -tunnustukset myönnetty. Verohallinto sai tunnustusta toiminnan luovasta kehittämistä.Ornamo Award -tunnustuksen saajat valittiin vastuullisuuden, muotoilujohtamisen ja muotoilun hyödyntämisen saralla yli 50 ehdokkaan joukosta. Lisäksi palkinto myönnettiin kahdelle ansioituneelle opinnäytetyölle.
Verohallinto pokkasi vuoden 2022 Ornamo-pallon asiakaslähtöisen palvelun ja muotoilun luovasta ja syvällisestä soveltamisesta organisaation eri tasoilla.
Jyryn mielestä viranomaisvelvoitteitaan suorittava verohallinto on onnistuneesti muuttunut aidosti palveluorganisaatioksi, joka tekee verojen maksamisen helpoksi, jopa mukavaksi. Verohallinnon palvelut koskettavat kaikkia suomalaisia, ja organisaatio on juryn mukaan oivaltanut soveltaa muotoilun hyötyjä tavalla, joka juryn mukaan edistää kansalaisten, yritysten ja yhdistysten luottamusta yhteiskuntaa kohtaan.
Muotoilun edistysaskel -palkinto myönnettiin sisustusarkkitehdeille Yuki Abelle ja Anna Saloselle työskentelystään kiertotalousajatteluun perustuvassa yrityksessään.Palkinnoista merkittävin, Muotoilun edistysaskel suuruudeltaan 5 000 euroa, myönnettiin sisustusarkkitehdeille Yuki Abelle ja Anna Saloselle, joiden yritys Luomoa Oy keskittyy ratkomaan rakentamisessa kestävyyden haasteita. Luomoan modulaarinen sisärakentamisen järjestelmä koostuu muun muassa katoista, lattioista ja erilaisista väliseinistä, joihin integroidaan tilan ja asiakkaiden tarpeiden mukainen tekniikka. Järjestelmä antaa mahdollisuuden sisätilojen muuteltavuuteen ja niitä voi päivittää ja muokata.
Suunnittelu on keskitetty Espooseen, mutta toiminta työllistää eri puolilla maata. Luomoa suosii kotimaista alihankintaverkostoaan, jonka kautta se hankkii raakamateriaalit ja valmiita komponentteja. Lisäksi kokoonpano tapahtuu Savonlinnassa.
Muotoilun suunnannäyttäjäksi valittiin helsinkiläinen Antti Pitkänen.
Lue lisää:
Valtralle arvostettu muotoilupalkinto
Hopeakoru on tehty käytettäväksi: Suomalaiset vintagekorut ovat yhä arvossaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





