Onnellisuutta ei voi taata edes äiti
Ei ole epävarmempaa hetkeä elämässä kuin saada esikoinen syliin ja miettiä yksin yön pimeydessä, että mitä tälle nyt oikein pitää tehdä.”Terve. Voisitteko kirjoittaa lehteenne lisää iloisia uutisia. T. Ahdistunut lukija.”
Tämä viesti pysäytti alkuviikosta.
Lukija on oikeassa. Näinä päivinä kaipaamme onnellisia uutisia. Sellaisia, joissa kerrotaan onnistumisista, menestyksestä ja onnellisista lopuista.
Onni ei kuitenkaan tule itsestään. Siihen pitää tarttua ja pitää tiukasti kiinni.
Kolmen alakouluikäisen äitinä olen havainnut, että onnea on jo se, että Wilmasta ei tule tänään viestiä. Onnea on se, kun lapsi lähtee innolla kouluun. Ja se, että läksyt tehdään ilman hampaiden kiristelyä.
Vantaan kouluampumistapaus ravisteli yhteiskunnan perusturvallisuuden tunnetta. Nyt keskustellaan entistä kiivaammin koulujen kyvyttömyydestä tarttua lasten ongelmiin. Ja perheiden ongelmista, jotka vyöryvät kouluihin. Sekä yhteiskunnan ongelmista, jotka aiheuttavat lasten ja nuorten pahoinvointia.
Sanotaan, että lasten pahoinvointiin ei tartuta riittävän ajoissa. Kouluilla ei ole riittävästi resursseja, jotta tavanomainen keskittymisvaikeuksista kärsivä lapsi saisi apua. Asiantuntijat levittelevät käsiään. Ei ole aikaa eikä rahaa.
Kuka tähän maahan uskaltaa enää tehdä lapsia? Tämä kysymys heitetään vastapallona niille, jotka nostavat esiin syntyvyyden romahtamisen.
Syntyvyyden lasku on ollut tiedostettu ongelma jo vuosien ajan. Jos viisikymppinen yhteiskunnallinen vaikuttajamies ehdottaa vauvatalkoita, hänet ohjataan kiireesti avustajien toimesta takahuoneeseen miettimään parempaa sanottavaa. Kun naispoliitikot puhuvat vauvojen hankinnan puolesta, heidän aloittamansa keskustelu ei kiinnosta.
Jokainen lapsi on Suomelle arvokas. Kaikki tietävät sen. Lasten hankinta on yksityinen asia. Ne, keille se kuuluu, eivät halua itselleen lisää paineita. Asiantuntijat puhuvat egoistisesta sukupolvesta, joka haluaa nauttia vain omasta elämästään. Kun lapsia halutaan yrittää entistä myöhemmällä iällä, kaikki eivät niitä sitten enää saakaan.
Luulen, että on kyse myös isommasta asiasta kuin halusta: pelosta.
Lapsen saaminen on pelottava asia. Se mullistaa koko perheen elämän. Mikään ei ole sen jälkeen niin kuin ennen. Miten käy perheen talouden? Entä oman uran? Onko tukiverkkoja lainkaan?
Ei ole epävarmempaa hetkeä elämässä kuin saada esikoinen syliin ja miettiä yksin yön pimeydessä, että mitä tälle nyt oikein pitää tehdä. Siinä itkiessä koko maailman paino on vanhemman harteilla.
Sillä hetkellä kaikki on edessä. Pitäisi kasvattaa kunnon kansalainen, joka osaisi olla omassa elämässään kaikkien velvollisuuksien rinnalla vielä onnellinen.
Äiti ei voi taata lapsen onnellisuutta, vaikka kuinka haluaisi. Ei, vaikka kuinka tekisi läksyt lapsen puolesta. Se ei olisi lapsen etu.
Pimeimmällä hetkellä pitää muistaa: pelolle ei saa antaa valtaa. Jos sille annetaan valta, menetämme kaiken hyvän ja turvallisen. Menetämme luottamuksen. Ja mahdollisuuden onnellisuuteen.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimituspäällikkö.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
