Valkeat pensaat valaisevat kesäyön ja tuoksuvat ihanasti – istuta pihaasi joku näistä helppohoitoisista kaunottarista

Dendrologian seura on valinnut jasmikkeet vuoden 2023 puuvartissuvuksi. Kuva: Säde Aarlahti

Pihan kasvukaudessa on tiettyjä huipennuksia, jotka nousevat muita korkeammalle. On ensimmäisten kevätkukkien aika, omenankukkien aika, ja on aika, kun juhannusruusut puhkeavat kukkaan. Etelässä tämä tapahtuu joskus jo ennen juhannusta, pohjoisempana ajoitus osuu paremmin kohdilleen. Mutta jos näin pääseekin käymään, saadaan etelässä usein nauttia yöttömän yön aikaan kesäkauden toisesta, tuoksuvasta kohokohdasta, jasmikkeiden kukinnasta. Lyhyen hetken ajan tuntuu, kuin koko pensaat hukkuisivat valkeiden kukkien kuohuun.

Juuri valkeus yhdistää monia rakastetuimpia keskikesän pensaita. Tämä ei liene sattumaa. Kukkien raikas vaalea sävy on mitä parhain pari vehreää lehvästöä vasten. Lajien maisemallinen arvo ei kuitenkaan liity pelkkään kukinta-aikaan. Pensaat tuovat pihaan runsautta ja suojaisuutta, jota puiden ja perennojen avulla on vaikea saavuttaa.

Perinteinen juhannusruusu (Rosa spinosissima ’Plena’) kukkii tuoksuvin, löyhästi kerrannaisin kukin. Sen rinnalla kasvatetaan myös yksinkertaisin kukin kukkivaa idänjuhannusruusua (lajike ’Grandiflora’). Kuva: Säde Aarlahti

Perinteikäs juhannusruusu (Rosa spinosissima ’Plena’) viihtyy parhaiten aurinkoisella ja avoimella kasvupaikalla. Se kasvaa noin 1,5 metrin korkuiseksi, leveäksi ja notkeaoksaiseksi pensaaksi, joka kukkiessaan erottuu kauas.

Pensaan kasvatushistoria ulottuu aina 1800-luvulle saakka, jolloin lajike tuotiin Suomeen arvatenkin jostain Pietarin taimistosta. Pensaan tarkka alkuperä onkin jäänyt salaisuudeksi. Talvenkestävä ja kauniskukkainen ruusu nousi Suomessa kuitenkin nopeasti suosioon, ja sitä on aikojen saatossa jaettu innokkaasti äidiltä tyttärelle ja pihalta toiselle – tekeehän juhannusruusu helposti juurivesoja. Syksyllä pensasta koristavat mustat, pienet kiulukat.

Pihajasmike (Philadelphus coronarius) on vanhojen pihapiirien tunnusomaisimpia kasveja. Vanhimpien oksien poistaminen keväisiä pitää pensaan kauniina ja kukkivana. Kuva: Säde Aarlahti

Jasmikkeita (Philadelphus) kutsutaan Suomessa monesti myös jasmiineiksi pensaiden hurmaavan kukkaistuoksun vuoksi. Aidot jasmiinit (Jasminum polyanthum) ovat kuitenkin talvenarkoja köynnöksiä ja viihtyvät meillä vain huonekasveina.

Jasmikkeista yleisimpiä ovat tutut pihajasmikkeet (P. coronarius) sekä hovijasmikkeet (P. pubescens), jotka kasvavat pihajasmiketta korkeammiksi, jopa nelimetrisiksi asti. Siinä missä pihajasmikkeet tuoksuvat makean mansikkaisilta, ovat hovijasmikkeiden kukinnot täysin tuoksuttomia.

Jasmikkeet sopeutuvat hyvin monenlaisille kasvupaikoille ja ovat siksi maineeltaan varsin helppohoitoisia. Niiden kohdalla tärkeää on kuitenkin muistaa tilantarve. Rehevät pensaat vaativat ympärilleen tilaa ainakin muutamia metrejä. Jasmikkeista talvenkestävimmät, tähti- ja loistojasmike (P. lewisii ’Waterton’ ja ’Tähtisilmä’) menestyvät mukavasti vielä Oulun pohjoispuolellakin.

Villaheisi (Viburnum lantana) on helppohoitoinen varjon ja puolivarjon pensas. Sen lehtiä peittää samettinen nukka. Kuva: Säde Aarlahti

Keskikesän näyttävimpiin pensaisiin kuuluvat myös erilaiset heidet, joista koristeellisin lienee lumipalloheisi (Viburnum opulus ’Roseum’). Se menestyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla tuoreessa, runsasravinteisessa maassa. Kovin katveisessa paikassa lumipalloheisikään ei jaksa kukkia kauniisti. Pensas kasvaa 2–4 metrin korkuiseksi.

Muita kauniisti kukkivia heisiä ovat muun muassa kiiltoheisi (V. lentago) ja villaheisi (V. lantana), jotka tuovat tervetullutta vaihtelua pihan koristepensaiden joukkoon. Etenkin villaheiden tummat, suonikkaat lehdet kiinnittävät huomion myös kukinta-ajan ulkopuolella.

Mustaseljan (Sambucus nigra) kukista valmistettua teetä ja mehua on käytetty jo vuosisatojen ajan muun muassa vilustumisoireiden torjumiseen. Kuva: Säde Aarlahti

Viime vuosien aikana taimistoihin on tullut useita mustaseljan (Sambucus nigra) lajikkeita, jotka ovat osoittautuneet talvenkestäviksi ainakin Etelä-Suomessa. Ne tuovat oman, pitsimäisen lisänsä keskikesän kukkapensaiden joukkoon. Mustaseljan kukista voidaan valmistaa myös maineikasta seljankukkamehua tai -teetä. Koristearvoa lisäävät mustat marjatertut, jotka joinakin vuosina ehtivät kypsyä meilläkin.

Seljapensas on nopeakasvuinen ja voi hyvällä kasvupaikalla venyä jopa nelimetriseksi asti. Se menestyy parhaiten valoisalla, muttei paahteisella paikalla tuoreessa maassa. Osa oksista saattaa paleltua talven aikana, mutta pensas kasvattaa tilalle nopeasti uusia. Mustaseljaa ei tule sekoittaa meillä puutarhakarkulaisena kasvavaan terttuseljaan (S. racemosa), joka on lievästi myrkyllinen.

Kestävä koivuangervo (Spiraea betulifolia) menestyy monenlaisilla kasvupaikoilla. Pensas kukkii saman vuoden versoilla, joten kukinta ei jää väliin, vaikka pensasta keväällä leikattaisiin reippaammin. Kuva: Säde Aarlahti

Jos tilaa ei ole käytössä runsaasti, löytyy angervojen joukosta monia matalia, keskikesää sulostuttavia lajeja. Niistä kestävimpiin ja kiitollisimpiin lukeutuu koivuangervo (Spiraea betulifolia), joka menestyy usein vaikeinakin pidetyissä kasvupaikoissa ja kukkii jopa varjossa. Koivuangervo kasvaa pyöreämuotoiseksi, vajaan metrin korkuiseksi pensaaksi.

Kukinnan jälkeen pensaat ilahduttavat vihreinä tilanjakajina ja maiseman rajaajina. Niiden avulla onkin helppo jäsentää pihan rakennetta ja rajata erilaisia näkymiä. Etenkin jäykkäoksaiset jasmikkeet ja heidet estävät hyvin myös melua. Ihmisten lisäksi pensaat hyödyttävät pihan eläinkuntaa, sillä tiivis kasvutapa tarjoaa hyviä piilo- ja pesäpaikkoja sekä suojaa syksyn ja talven säiltä.