Kotimaisen lastenmusiikin parhaimmisto palkittiin Jellonagaalassa
Vuoden lastenlevy perustuu Tippukivitapaus-musikaaliin. Neljälle muusikolle myönnettiin elämäntyöpalkinto.
Vuoden lastenlevyksi valittiin Kansallisteatterissa esitetyn Tippukivitapaus-musikaalin albumi. Kuvassa Markku Haussila, Vuokko Hovatta ja Pihla Maalismaa.Tiistaina eli kansainvälisenä lasten oikeuksien päivänä juhlittiin myös ensimmäistä kertaa valtakunnallista lastenmusiikkipäivää.
Juhlan kunniaksi ympäri Suomea järjestettiin lastenmusiikkitapahtumia, ja koko päivä huipentui Helsingissä järjestettyyn Jellonagaalaan, jossa palkittiin lastenmusiikin tekijöitä.
Vuoden artisti on Pikku Papun Orkesteri ja lastenmusiikkitulokkaan palkinnon pokkasi Bluesmies Jönsson. Lastenmusiikintekijöistä parhaiksi valittiin Orffit eli Kimmo Ojala, Matti Pollari ja Hannu Sepponen.
Pikku Kakkosen 100 lastenlaulua -tallennusprojekti valittiin vuoden lastenmusiikkiteoksi. Yle Areenaan on talletettu sata lastenlauluja, joihin lapset ja aikuiset voivat yhdessä tutustua.
Vuoden lastenlaulupalkinnon sai Viivi Orvaston esittämä ja kirjoittama Unilaulu, joka sijoittui toiseksi tämän vuoden Lasten laulukaupungin uusien lastenlaulujen kilpailussa. Vuoden levystä palkittiin puolestaan Kansallisteatterissa esitetyn Tippukivitapaus-musikaalin albumi.
Elämäntyöpalkinnon saivat M. A. Numminen, Pedro Hietanen, Maisa Krokfors ja Marjatta Meritähti.
Valtakunnallista lastenmusiikkipäivää on tarkoitus viettää jatkossa joka vuosi. Gaala on saanut nimensä päivän maskotilta eli Jori Jellonalta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
